Ja mikäpä siinä, tämä on oiva keino päästä tunnelmaan ennen heinäkuun loppupuolta. Tällöin näet julkaistaan Pikmin 4, täysin uusi nykyraudalle suunniteltu seikkailu.
Arvioimme Pikmin 1:n, sarjan ensimmäisen osan uusioversion, jo aiemmin. Entäpä kakkossaaga, onko siitä mihinkään?
Kasvisten ihmeelliset siekailut
Jos ensimmäisen Pikmin-seikkailun juonikuvioissa tehtiin pakon sanelemana haaksirikko mystiselle planeetalle, niin tällä kertaa syy palata samoihin maisemiin on varsin erilainen. Toisessa osassa samaiselle avaruuslohkareelle palataan näet rahankiilto silmissä.
Edellisen osasen päähahmo kapteeni Olimar saa nimittäin kotiinpaluun koittaessa tietoonsa, että hänen edustamansa rahtifirma on suurien velkojen siivittämässä vararikossa ja jottain tarttis tehrä. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, sillä ahne ja vailla vaihtoehtoja oleva firman ylijohtaja saa oivan idean. Lähetään Olimar sekä hänen Louie-kollegansa takaisin tälle (maapalloa todella paljon muistuttavalle) planeetalle keräämään kaikki arvokas roina talteen. Sillä se velka kuitataan.
Kuten edellisessä osassa, myöskään tällä kertaa pelimaailmaa ei tarvitse koluta yksin. Olimarin sekä Louien apuna on näet pikmineitä, noita kasveja muistuttavia olentoja. Homman pihvinä on komennella näitä otuksia kantamaan asioita, mätkimään vihollisia, rakentamaan siltoja ja ties mitä muuta.
Kakkosepistolassa on muutamia oleellisia muutoksia aiempaan verrattuna. Tällä kertaa ohjattavana on kaksi ihmishahmoa, mikä antaa pientä mahdollisuutta multitaskaukseen. Toista sankaria ei voi kuitenkaan vaikkapa komentaa liikkumaan automaattisesti paikasta toiseen tai tekemään asiaa x omatoimisesti, mutta kahden sankarin yhteistyö mahdollistaa kuitenkin pientä moniajoa.
Lisämaustetta on myös itse pikminien saralla. Aiemmassa osasessa komenneltavana oli kolmen sortin pikmonneja: tulelle immuuneja punaisia otuksia, sähköshokeista vähät välittäviä keltaisia kasvipäitä sekä veden alla selviäviä sinisiä apureita. Tällä kertaa soppaan heitetään kaksi uutta lajia. Valkoiset pikminit kestävät kaasua ja ovat myös vihollisille suoranaista myrkkyä, kun taas violetit olennot ovat muita painavampia ja voimakkaampia.
Näiden kävelevien kukkasipulien kera pitäisi koluta muutamat pelialueet kaikesta arvokkaasta ratkomalla pieniä pulmia, ottamalla yhteen vihamielisten olentojen kanssa ja noin yleisesti tutkimalla alueet päädystä toiseen.
Pelialueilla seikkaileminen sijoittuu planeetan päivien, jotka kestävät noin vartin verran, valoisaan aikaan. Yöllä maankamaran valtaavat erilaiset vaaralliset örrimörrit, joten pimeän hiipiessä valloilleen, hyppäävät avaruusmatkaajat sekä pikminit aluksiinsa ja turvaan kohti taivaita. Pikmin 1:ssä pelaajalla oli 30 päivän maksimiaikaraja tehtävän suorittamiseen, mutta tällä kertaa moista kiirettä ei ole. Pelialueita voikin siis koluta vaikka kuinka monen päivän ajan.
Nyt ilman tuttuja tuotemerkkejä
Kuten Pikmin 1:n kohdalla, niin myös kakkosseikkailun kohdalla yksi asia on enemmän kuin kohdallaan. Pelaaminen on nimittäin todella hauskaa puuhaa. Pelialueiden tutkiminen, kasvikaverien delegoiminen ja sieltä täältä löytyvien "aarteiden" löytäminen on vekkulia. Etenkin koska tällä (maapalloa todella paljon muistuttavalla) planeetalla olevat löydökset ovat meille tuttuja jokapäiväisiä esineitä.
Kasvikset voivat raahata takaisin alukseen muun muassa kahvimukin, rikkinäisen paistinpannun, erilaisia hedelmiä, paristoja, pullonkorkkeja sekä kumiankan. Koska nämä vempeleet ja kikkareet eivät ole tuttuja Olimarin raketin tekoälylle, saavat ne kaikki osakseen höpöjä nimiä. Esimerkiksi omena on Insect Condo, hyönteisten asunto. Mukavan höpöä.
Se huomionarvoisa asia Switch-versiossa on, että tällä kertaa eri esineitä eivät korista tutut valmistajien nimet Duracellista ja Haribosta lähtien. Tuotemerkkien lisenssi lienee umpeutunut. Tämä on pieni asia, mikä voi tarkkasilmäisimpiä Pikmin-puristeja häiritä.
Se hopeareunuksen tumma pilvi
Minulle on aiemmin toitotettu, että Pikmin 2 on se paras sarjan peleistä. Nyt tämän seikkailun kokemisen jälkeen joudun olemaan hitusen eri mieltä.
Tähän on syynä yksi tässä osassa esitelty asia, joka hankasi omia makunystyröitäni vastakarvaan. Tarkoitan tällä luolastoja, joiden sisäänkäyntejä on joka pelialueella useampia.
Nämä luolaseikkailut ovat vähintään viisikerroksisia haasteryppäitä, joissa kolutaan enemmän tai vähemmän pimeitä nurkkia, otetaan yhteen vihollisten kanssa ja totta kai kerätään aarteita. Jokainen kerros on oma pienehkö alueensa, josta laskeudutaan aina alas seuraavaan pienehköön loukkoon. Alimmalla tasolla odottaa useimmiten jonkin sortin isompi vastus valmiina ahmimaan pikminit kitusiinsa.
Näihin luolastoihin voi viedä mukana maksimissaan sata kasviskaveria, eikä uusia noin vain saada. Onneksi maan alla pyörittäessä aika ei kulu kuten maan päällä, joten ajanpuutteeseen nämä koitokset eivät kaadu.
Itse pidän huomattavasti enemmän maan päälle sijoittuvista seikkailuista ahtaiden tunnelien sijaan. Luolastojen suorittamisesta toki palkitaan jonkinasteisilla päivityksillä vaikkapa immuniteetilla tulivahingolle, joten niitä kannattaa koluta.
Mutta niin, että tämä olisi sarjan paras osa? Mikäli luolastot eivät laskisi yleisfiilistä niin paljon, niin voisin yhtyä Pikmin 2:n ilosanoman jakamiseen. Ne kuitenkin latistivat tunnelmaa sen verran, että omasta mielestäni paras sarjan osanen on edelleen Pikmin 3. Deluxe-versiona tai sitten originaalina.
Kohtuullisesti paranneltu
Pikmin 2 julkaistiin ensimmäistä kertaa Nintendon GameCube-konsolille vuonna 2004. Sen jälkeen seikkailusta nähtiin oma versionsa Wii-laitteella vuonna 2009. Nyt valokeilassa oleva Pikmin 2 pohjautuu Wii-julkaisuun, joka on toki saanut omakseen huomattavasti komeamman ulkoasun parempine resoluutioine kaikkineen.
Kuten Pikmin 1:n kohdalla, niin joka yksityiskohta aina suttuisesta maankamarasta lähtien ei ole sieltä konsolin hienoimmasta päästä. Kyseessä ei ole samanlainen superjulkaisu kuin vaikkapa aiemmin tänä vuonna nähty Metroid Prime Remastered, joka niin ikään toi GameCubella debytoineen pelin nykyraudalle.
Kontrollointi luonnistuu joko tutulla tapaa ohjaimen nappeja painellen, mutta onpa mukana myös liikkeentunnistus. Jälkimmäistä vaihtoehtoa tosin käytetään vain muutamiin toimintoihin, mikä tuntuu pieneltä takapakilta vaikka Wii-versioon nähden.
Lopputeksteihin pääsee alta kymmenen tunnin, mutta tässä kohti tekemistä on jäljellä vielä vaikka kuinka ja paljon. Tekijöiden nimien tapittamisen jälkeen on suorastaan tarpeellista palata pikminien maailmaan hienoisten juonikuvioiden ja puuttuvien aarteiden takia. Koko hoidon kokemiseen hurahtaa ainakin parikymmentä tuntia, kosolti enemmänkin.
Päätarinan ohella koettavana on haastemoodi sekä varsin toimiva pelimuoto kahden pelaajan yhteenotoille. Haastemoodissa pelaajan koettavaksi annetaan tukku koitoksia, joista olisi määrä selvitä joko yksin tai kahden pelaajan kesken, mieluiten kovan pistemäärän saattelemana. Tähän kokonaisuuteen voi myös upottaa tunnit jos toisetkin.
2-Player Battlessa puolestaan otetaan yhteen kymmenellä eri areenalla. Niissä on päämääränä joko olla ensimmäinen, joka kerää neljä alueelle ripotelluista marmorikuulista, tai kaapata vastustajan oman kuulan itselleen. Kapuloita rattaisiin heittävät kentillä majailevat viholliset sekä erilaisia hupaisia helpotuksia tai kiusantekomahdollisuuksia avaavat kirsikat.
Taistelu samalla sohvalla istuvien kesken on hauskaa puuhaa, joskin se aukeaa helpommin itse pääpeliä pelanneille. Sen pariin ei ihan kylmiltään hypätä.
Ihan parsa peli
Pikmin 2 on hauska peli, edelleen. Se lisää kosolti toimivia aineksia ensimmäisen seikkailun mekaniikkojen päälle aina uusista pikmin-kasviotuksista oivaan kaksinpelimoodiin.
Vaikka luolastoseikkailut eivät olekaan se paras asia sitten valmiiksi leikatun leivän, niin kokonaisuus on silti toimiva paketti hauskuutta.
Switchille julkaistu versio on mukava parannus alkuperäiseen verrattuna, vaikka hieman enemmänkin remasterointia olisi voinut harrastaa. Jos Pikmin 2 on vielä kokematta, niin nyt sille on oiva aika.
