Paluu Pikmin-planeetalle
Parin vuoden takainen Pikmin oli pitkästä aikaa täysin uudenlainen peli
Nintendolta. Pienten kasvieläinten komentaminen oli jotain
ennennäkemätöntä ja vahvisti monen uskoa Nintendon kykyyn luoda
edelleen omaperäisiä pelejä. Pikminin ideana oli kasata vieraalle
planeetalle haaksirikkoutuneen avaruuskapteeni Olimarin alus kokoon 30
päivän aikana, muutoin Olimar jäisi planeetalle ikuisesti. Urakassa
Olimaria avustivat pienet kasvien ja eläinten risteymät, jotka hän
nimesi pikmineiksi.
Jatko-osa jatkaa tarinaa juuri siitä,
mihin ykkönen jäi. Palattuaan kotiplaneetalleen Olimar kuulee
rahtifirmansa ajautuneen konkurssiin. Jotta firma ei menisi
jättivelkojen takia alta, lähetetään kapteeni apurinsa Louien kanssa
takaisin pikminien planeetalle keräämään ympäristöstä rahanarvoisia
aarteita, jotka nykymaailman termein tunnetaan roskina.
Kun
sankarit laskeutuvat planeetalle, alkaa lyhyehkö opetusjakso. Sen
aikana Olimar tapaa jälleen vanhat tutut pikmininsä ja pelaajalle
selitetään kontrollien lisäksi, mistä pelissä oikein on kyse.
Opetusjakson päätyttyä päästäänkin koluamaan planeettaa ilman
opastusta, tosin vasta yhdeltä valittavissa olevalta alueelta.
Käytännössä pelaaminen on alueiden haravoimista aarteiden toivossa,
minkä jälkeen pähkäillään, kuinka aarteet saisi raahattua alukselle.
Tässä mukaan astuvat eri pikmin-lajit.
Värillä on väliä
Aluksi pelaajalla on käytössään vain punaisia yleispikminejä, mutta
alueita tutkittaessa tavataan viittä eri lajia, joilla on omat
erikoisominaisuutensa. Punaniskat kestävät tulta, siniset vettä ja
keltaiset sähköä. Myrkylliset valkonaamat taas eivät ole vihollisten
ruiskimista myrkyistä moksiskaan. Viimeisimpinä, mutteivät tosiaankaan
vähäisimpinä ovat massiiviset purppurapikminit. Ne ovat
moninkertaisesti muita pikminejä painavampia ja vahvempia, mikä tekee
niistä paitsi tehokkaita työmiehiä, myös käteviä heittoaseita
vihollisia vastaan. Eri lajien oikea käyttö sopivissa tilanteissa onkin
avain pelissä menestymiseen.
Pikminit syntyvät sipulia
muistuttavasta pesästä, kun siihen syöttää listittyjen petojen ruumiita
tai pikmin-kapseleita. Pesä purskauttaa ulos siemeniä, jotka jäävät
maahan itämään. Jos siementen antaa itää rauhassa, kehittyvät niistä
kasvavat pikminit vahvemmiksi ja kestävämmiksi. Heikoimmat erottaa
pienestä lehdestä niiden pään päällä, kehityksen puolivälissä lehti on
muuttunut nupuksi ja viimeisessä vaiheessa otusta koristaa komea kukka.
Jos pikminit joutuvat niille soveltumattomaan ympäristöön, ne
menehtyvät, ellei asialle tehdä jotain. Pikminin syttyessä tuleen tai
pudotessa lampeen on pelaajalla pari sekuntia aikaa pelastaa otuksen
henki. Jos pelastus epäonnistuu, leijailee pikminin henki vinkaisun
saattelemana pikku pilvenä pois. Pikminin kestävyyteen vaikuttaa sen
kehitysaste. Ennen kuin kehittyneet pikminit kuolevat kokonaan, niiden
kehitys ottaa takapakkia muuttaen kukan tai nupun takaisin lehdeksi
antaen pelaajalle pari hetkeä enemmän aikaa pelastaa otuksen.
Toimintaa ruohonjuuritasolta kuvattuna
Toisen Pikmin-pelin miljöö on edelleen ykkösosasta tuttu, Maata hyvin
suuresti muistuttavan planeetan, aluskasvusto. Ympäristöstä on luotu
varsin uskottavan tuntuinen, vaikka siinä mellastaakin pikminien
lisäksi vaikka minkälaista mutanttia. Maan kamaraa koristavat pikku
kasvit, kuten apilat sekä voikukat, lisäävät tunnelmaa ja kaiken
kruunaa korkealla tuulessa heiluvien puiden maahan piirtyvät varjot.
Grafiikkaa onkin paranneltu ja vaikka kaikki on edelleen karkkiväreillä
kuorrutettua, on väripalettia hieman tummennettu ykkösosaan nähden.
Värimaailma on yleisestikin runsaampi ja monisävyisempi kuin ennen.
Joka tapauksessa tuloksena on todella tyylikästä jälkeä, jonka katselu
ei todellakaan pahaa tee.
Olimarin ja kumppaneiden tiellä
velattomuuteen on monen näköisiä ja -kokoisia petoja. Osa maanpinnalla
vaeltavista alkuperäisasukeista on edellisestä pelistä tuttuja, mutta
osa täysin uusia kummajaisia. Jotkin pedot yrittävät syödä pelaajan
pikmin-lauman, mutta osa tyytyy tylysti vain listimään otukset
esimerkiksi tulen, veden tai sähkön avulla. On eläimistössä toki myös
rauhanomaisia yksilöitä, mutta kovin harvassa ne tuntuvat olevan.
Oudoin, tai oikeastaan häiritsevin, kohtaaminen planeetan faunan kanssa
tapahtui eräässä luolastossa: kun pikminit olivat hoidelleet niiden
makuun tykästyneen pedon pois päiviltä, tämän perässä ravanneet
poikaset liittyivät hyvillä mielin mukaan laumaan piittaamatta emonsa
kohtalosta lainkaan.
Kun ensimmäisen pelin tapahtumat rajoittuivat ainoastaan planeetan
pinnalle, päästään kakkosessa kurkkaamaan myös maankuoren alle
luolastoja tonkien. Siellä täällä alueilla on koloja, joista päästään
maanalaisiin luoliin – ja sitä kautta vielä suurempiin aarrekasoihin
käsiksi. Luolastot on jaettu kerroksiin, joista viimeisessä odottelee
yleensä jokin astetta isompi ja pahempi ötökkä. Luolastokonsepti on
hyvin loppuun asti ajateltu. Luolien kerrokset eivät nimittäin ole joka
peluukerralla täysin identtisiä, vaan ne on ikään kuin rakennettu
tietyistä elementeistä, joiden järjestys selviää vasta pelaajan
astuessa kerrokseen, ja satunnaiset luolat tekevät
uudelleenpelattavuusarvolle pelkästään hyvää. Planeetan pinnalla voi
riehua kerralla noin vartin mittaisen päivän ajan, minkä jälkeen
pikminit on koottava turvaan yön pedoilta, mutta luolastoissa ei aika
kulu.
Raha ei haise
Jotta Olimarin rahtifirma pysyisi voimissaan, on kapteenien tuotava
takaisin rojua kymppitonnin edestä velan kuittaamiseksi. Planeetan
pinnalla on kaksisataa ja yksi löytämistään odottelevaa aarretta,
joiden arvo vaihtelee parista kympistä muutamaan sataseen.
Tutkimusmatkailua saa siis jatkaa tovin jos toisenkin, kunnes velka on
hoidettu. Aarteen noutaminen ei aina ole itsestäänselvyys, vaan sopivaa
suunnitelmaa pitää pohtia jonkin aikaa. Yleensä jopa yhden romupalan
saamiseksi täytyykin käyttää monta eri pikminlajia. Esimerkiksi vain
korkealle lentävät keltapikminit tavoittavat kukkulan päällä nököttävän
aarteen, jonka siirtämiseen lammen yli avaruusalukselle tarvitaankin
vesipikminien apua. Osa aarteista paitsi kartuttaa kassaa, myös
päivittää sankarien ominaisuuksia, kuten lyöntiä, nopeutta ja
suojapuvun kestävyyttä. Jotkin aarteet ovat tärkeitä apuvälineitä,
kuten tuiki tarpeellinen aarretutka: kun viisari värähtää, lähellä on
jotain hyvin arvokasta, kuten pullonkorkki, sardiinipurkki tai vanha
hansikas. Kun alueen kaikki aarteet on kerätty, yhtyvät pikminit
melkoisen ärsyttävään piipityslauluun, mikä on riittävän hyvä kannustin
maiseman vaihtamiseksi.
Vaikka kapteenit eivät edelleenkään selviä täysin ilman pikminien apua,
eivät he ole yhtä avuttomia kuin viime pelissä. Avaruusaluksen
tekoälykäs tietokone nimittäin keksii valmistaa planeetalta löytyvistä
marjoista kahdenlaisia suihkeita, jotka tulevat kyllä tarpeeseen:
ultra-mausteisella ruiskeella kapteenit voivat piristää ympäröivän
pikminlauman hetkeksi täyteen energiaa, jolloin ne ovat nopeampia,
tehokkaampia ja vaarallisempia. Ultra-kitkerällä ruiskeella taas
voidaan jähmettää vihollisia paikoilleen tiukan paikan tullen. Vaikka
tämänkin ruiskeen vaikutus kestää vain hetken, on siitä kuitenkin iso
apu paniikkitilanteista paetessa. Kahden pelihahmon ansiosta
yksinpelissä on nyt mahdollista liikuttaa kahta pikmin-porukkaa miltei
samanaikaisesti.
Aikarajaton klassikko
Monien helpotukseksi ykkösosasta tuttu aikaraja on saanut kenkää. Peli
onkin huomattavasti rennompi kuin edeltäjänsä, sillä hektisen aikaa
vastaan kamppailun sijasta voidaan keskittyä itse pelaamiseen ja
hauskanpitoon. Pikku yksityiskohdilla onkin kivempaa jäädä leikkimään,
kun tietää, ettei aika mene hukkaan. Nyt aarteenesinnän
välipäivistäkään ei tule sanktioita ja joinain päivinä voidaankin
keskittyä esimerkiksi tietyn pikmin-lajikkeen lisäämiseen, jos varastot
alkavat huveta.
Pikmin 2 on erinomainen esimerkki siitä, miten jatko-osa kuuluu tehdä.
Se paikkaa kaikkia ykkösosan puutteita ja lisää sekaan vielä sopivasti
uutta pitääkseen mielenkiinnon yllä. Vaikka ensimmäinen osa tuli
tahkottua kolmeen otteeseen täysin läpi, ei Pikmin 2 alkanut missään
vaiheessa tympiä tai puuduttaa. Kymppitonni on kasassa parinkymmenen
pelitunnin jälkeen, mutta pelistä irtoaa hupia vielä pitkäksi aikaa
eteenpäin. Velan kuittaamisen jälkeen kadonneita aarteita on vielä
tuplasti jäljellä ja uusi alue täysin tutkimatta. Kaverin kanssakin
päästään pelaamaan joko vastakkain ryöstellen marmorikuulia toisiltaan
tai samalla puolella haastemoodissa – varsinainen pääpeli on kuitenkin
pelattavissa vain yhden hengen voimin. Ilo ei siis aivan heti lopu,
mikä on silkkaa plussaa näin herkullisessa paketissa. Pikmin 2 on
erinomainen avaus syyskauden pelitarjonnalle ja parasta mitä Cubella on
nähty sitten F-Zero GX:n. Nintendo ei ole vieläkään menettänyt
taikuuttaan.
