Bensaa suonissa
Iso-Britanniaa kiertävä TOCA-vakioautosarja on jo videopelimuodossakin osoittautunut kuuluvansa ajosimulaatioiden ehdottomaan kärkikastiin. Meidän suomalaisten sydämiä lähempänä ovat formuloiden ja ralliautojen kaltaiset menopelit, mutta myös muu rataurheilu alkaa vähitellen herättämään sille kuuluvaa kiinnostusta. Mika Kallion lupaavat esitykset moottoripyöräilyn saralla ovat herättäneet uinuvan kansan seuraamaan Moto GP -luokkaa ja sen alempia variaatioita. Autourheilun ollessa pohjoismaalaisille tärkeää sorttia, myös samaa lajityyppiä käsittelevät pelit ovat olleet melkoisia myyntimenestyksiä täällä päin maailmaa. Game Boy Advancekin on saanut osansa tästä runsaasta piiraasta - visuaalisella toteutuksellaan loistanut V-Rally 3 on viime aikoina saanut seurakseen koko joukon mainioita huristelupelejä mm. Colin McRae Rally 2.0:n ja GT Advance 3:n muodossa. Aina ei menestys ole kuitenkaan ollut toivotun oloinen. Tästä hyvänä esimerkkinä mainittakoon kovasti rummutettu Sega Rally, joka taskukonsolimuodossa osoittautui parhaimmillaan keskinkertaiseksi yritelmäksi yhdistellä simulaatiota ja arcade-aineksia.
Codemastersin nimihirviö TOCA World Tour Car Racing yrittää samaa tasapainotteluleikkiä. Toisaalta vaihtelevat sääolot vaikuttavat jonkin verran ajokin käyttäytymiseen radalla, mutta myös kolikkopelimaisemmat elementit saavat pontta sopivasti liioiteltujen voimaliukujen ja muiden elementtien muodossa. Aidompaa puolta edustaa myös autotalli, jossa omaa kärryään voi kevyesti viritellä eri osia vaihtamalla. Seitsemän kilpakumppanin keskellä navigointi onnistuukin helpommin, jos ajokki on iskostettu ärhäkkään iskuun.
Kliseinen betoniviidakko
Sopivan siistiksi muotoiltu käyttöliittymä tarjoaa vapaata ajelua, pikakisailua ja aika-ajoa. Pelimekaniikan opettelu sujuu parhaiten sunnuntaipöristelyn merkeissä. Tässä muutaman mukana olevan automallin eri hienouksia pystyy sisäistämään ilman aikarajan tuomia rajoituksia. Parhaat ajat tallentuvat kätevästi muistiin, joten hulppeimpia suorituksia pystyy kätevästi haastamaan myös tulevilla pelikerroilla. Kyseessä on yksinkertaisen välttämätön ominaisuus, joka valitettavasti puuttuu kovin monesta GBA-ajopelistä. Kahta ensimmäistä moodia pystyy kokeilemaan myös moninpelinä, joskin jokainen mukanaolija tarvitsee oman pelikasettinsa. Perusmuotojen kirjon täydentää mestaruuskamppailu, jossa kuuden kilpailun jaksoja höystetään erinäisillä tavoitteilla. Loppupisteissä täytyy sijoittua tietyn rajan puitteisiin, muuten peli loppuu ilman lisäselityksiä. Etenemistä ei myöskään voi tallentaa Championship-kauden välissä, joten puolisen tusinaa kenttää pitää tahkota läpi yhdeltä istumalta. Jos yksikin rata menee penkin alle, etenemisen joutuu aloittamaan kokonaan alusta. Systeemi suosii kokemusta ja toimii keinotekoisena elinkaarta pidentävänä ominaisuutena.
Pelin radat on mallinnettu ihailtavan tarkasti. 14 mukana olevan kentän joukosta löytyy mm. sellaisia moottoriurheilumekkoja, kuten Silverstone ja Monza. Kilpakohteet on mallinnettu rakkaudella ja teknisten rajoitteiden puitteissa luodut yksityiskohdat ovat vaikuttavia. Sama mainio kirjo pätee myös automalleihin, jotka aidon lisenssin myötä ovat niinikään oikean maailman hirmuja. Fysiikkamallissa ei törmäyksien osalta ole mitään vikaa, joskin naarmuja ei maalipintaan kolareiden kautta tule - reunavallien kanssa tuttavuutta tehtyään ainoaksi negatiiviseksi seikaksi jää kilpailun voiton menettäminen. Kevyesti kolmiulotteista grafiikkaa simuloiva ajonäkymä on sekin graafisesti melko tyylikäs, mutta pelimekaniikan osalta se ei onnistu vakuuttamaan. Turhan usein auto spinnaa tieltä yliherkkien kontrollien myötä. Tuntuma on siltä osin täysin kateissa ja kestopäällystetyllä asfaltilla ajelu muistuttaa paikka paikoin melkoista jäärallia. Rallipeleissä tämä voisi olla hyväkin ominaisuus, mutta vakavasti otettavassa vakioautorallissa se aiheuttaa lähinnä negatiivista hämmästystä.
Toteutukseltaan TOCA World Tour Car Racing on siis liiankin tuttu ajopelejä edes kerran elämässään pelanneille. Peruskauraksi muodostuva moodikirjo ei jaksa kiinnostaa edes kelloa vastaan käytävänä tiukkana kisailuna. Mestaruusmuodon pullonkaulaksi osoittautuu kunnollisen tallennusmahdollisuuden puute ja pelattavuuden kannalta suurimmaksi virheeksi muodostuu liian herkkä ohjaustuntuma. Audiovisuaalisesti peli on melko tyydyttävää jälkeä, mutta samoja säveliä on valitettavasti kuultu aivan liian monta kertaa aiemminkin. Perinteistä lisäekstraakaan ei mukana liiemmin ole, joten eri muotojen tahkoamiseen ei tarjota tarpeeksi porkkanaa. Lopulta TOCA:sta pitävä pelaajakunta kaventuu olemattoman pieneksi. Codemastersin tekele lankeaakin ajopelien suurimpaan sudenkuoppaan - periaatteessa siinä ei ole mitään vikaa, mutta kokonaisuus osoittautuu liian kesyksi pakkaukseksi koviin kilpailijoihin verrattuna.
