Rest in pieces
Videopelien historiaa ei voi kirjoittaa ilman mainintaa shoot'em upeista. Itse asiassa genre olisi hyvä esitellä jo alkujuonnossa. Tykein ja ohjuksin varustettu avaruusalus on helppo piirtää alkeellisimmankin kompuutterin ruudulle eikä tietä tukkiviin alieneihin ja viholliskoneisiin kohdistuva tuhosinfonia juuri kaipaa selitystä. Lajityypin edustajat pitävät totutusti perinteitä korkeassa arvossa aina viimeisimpiä tulokkaita myöten, vaikeusaste on niin ikään tavan mukaan korkealla. Siksipä genrestä ei pitkään aikaan ole ollut valtavirran suosikiksi. 2D-räiskinnät ovat hävinneet täkäläisiltä pelimarkkinoilta tyystin, mutta Japanissa genre tuntuu olevan voimissaan. Ihmekös tuo, sillä kolikkopelihalleilta kumpuaville shootereille on maassa kasvualustaa. Monet arcade-hitit kääntyvät myös kotikonsoleille nyhdettyään irtojenit satunnaisilta pelaajilta. DoDonPachi Dai-Ou-Jou on neljäs osa pitkän uran nipponilaisissa pelihalleissa tehneeseen DonPachi-sarjaan. Se on sarjan ensimmäinen nykypolven konsoleille kääntyvä peli.
Räiskintäpaja Caven tekemiä pelejä kutsutaan alan piireissä manic shootereiksi. Nimitys onkin osuva, DonPacheissa kun on tarkoituksena ampua kaikki mikä liikkuu ja välttää itse tykinruoaksi joutuminen. Niistä puuttuu vaikkapa Treasuren teosten hienostunut pelisysteemi, jollainen on koukuttanut pelaajat viimeksi GameCuben Ikarugan pariin. Nopeita refleksejä ja taktista pelisilmää kysyvä DonPachi-sarja kyntääkin aivan eri saralla. DoDonPachi Dai-Ou-Joun lisänimi kääntyy suomeksi "rauhaisa kuolema". Surumenoista ei kuitenkaan ole kyse, ennenaikaista poismenoa edeltää nimittäin ruudinkäryinen ja värikylläinen fanfaari.
Tykit tanassa
Aseistus on järeää. Perustykki laukoo yhteen suuntaan ja on varmin tappoväline, kunhan sihti pysyy kohdallaan. Oman vivahteensa pelitaktiikkaan tuo se, että tehokas tulitus hidastaa aluksen menoa, eli kiireen yllättäessä on paras hellittää liipaisinsormea. Ohjushyökkäys taas kylvää tuhoa laajemmalti ja on oiva ase pienempiä kohteita vastaan. Pommeilla voi joko tyhjentää ruudun kerralla vihollisista tai tehdä yhden tavallista purevamman hyökkäyksen, joka myös torjuu omaa alusta uhkaavat ammukset. Aluksensa saa valita kahdesta vaihtoehdosta. Tyyppimalli A on nopeampi ja B hitaampi mutta tekee tuhoa laajemmalla säteellä. Hahmoksi tarjotaan kolmea lentotaitoista neitosta. Hahmojen erot näkyvät hyökkäysvoimassa ja pommien lukumäärässä. Ohjaus on kahdeksansuuntainen ja mallia digitaalinen. Toki ohjaimen analogitattikin kelpaa peukun alle, vaikka digitaalipadi onkin hivenen tarkempi. Räiskintöjä ymmärtävät tuskin tyytyvät jämäkkää arcade-tikkua vähempään, mutta tuntuma on kohdallaan DualShockillakin. Saapa peliin tärinätkin.
Peliä ei ole pituudella pilattu, vaan viisi kenttää on läpi varttitunnissa. Mitta on lajityypin huomioon ottaen sopiva, vaikka eivätpä lisäkentät olisi pahitteeksi olleet. Läpipeluun hohtoa himmentää se, että krediittejä on loputtomasti eli tumpelompikin lentäjä-ässä selviytyy tehtävästä. Pistejahtiin keskittyvässä pelissä ei kuitenkaan auta tuijottaa continue-ruutua. Lyhyestä kestosta huolimatta ohjaimen varteen on helppo unohtua tunneiksi kerrallaan. Vaikeusastetta voi säätää easysta very hardiin, mutta haastava se on joka tasolla ja pitää pelaajan varpaillaan. Aloittelija ei selviä luotisateessa muutamaa sekuntia pidempään, mutta kokemus tuo varmuutta ja pian vihollistulen keskellä luovii jo kuin vanha taitaja. Vain viimeiset kentät tuntuvat yli-inhimillisiltä koitoksilta ja siksi ne onkin sijoitettu pelin loppupäähän. Laaki ja vainaa -tahti on armoton, mutta onnistumisen tunne on sitäkin mahtavampi.
Kolikkopelitausta näkyy ja kuuluu toteutuksessa. Musiikki on hyvin sävellettyä syntsapoppia raastavien pimputusten ja vingutusten kera. Soundtrackista on tarjolla toinenkin sovitus arrange-version muodossa. Grafiikka on sprite-pohjaista 2D:tä. Kauneus on katsojan silmässä, mutta polygoneja näkee tarpeeksi muissakin peleissä. Visuaaliset tehosteet ovat vaikuttavia. Johtuen arcade-shootereissa käytettävästä pystymallisesta monitorista DoDonPachi Dai-Ou-Joun pelikuva ei täytä televisiokuvaa kokonaan. Laidoille jäävän tyhjän tilan voi tapetoida valitsemallaan taustakuvalla. Jos pelikuva näyttää perusmoodissa kovin kapoiselta, voi kuvan kääntää kyljelleen, jolloin se asettuu nätisti ruudun poikki, ja kumota television vastaavaan asentoon. Töllö tosin ei tykkää hyvää. Pelissä on laajakuvamoodi, mutta se ei vaikuta pelikuvan kokoon.
Taivaalla säkenöi
Peli ei vaadi japaninkielen tuntemusta, vaan valikot ovat englanniksi. Vain siellä täällä selostetaan optioita parilla kanjilla. Juoni täytyy silti luntata käännöksestä. Loppudemossa käytävä draama on niin ikään tekstitetty vain japaniksi. Vaan eipä tuo ole suuri menetys, sillä shootereissa draama rakentuu aivan muusta kuin sujuvasta dialogista. Tarina selittää kuitenkin pelin kolmen hahmon taustoja. Tytsyt kun ovat ihmiskunnan viimeinen toivo, ryhmä kyberneettisesti varusteltuja elementaalinukkeja joiden tehtävä on estää helvetinkoneiden esiinmarssi. Toisin sanoen juonikyhäelmä on hyvä tekosyy ruudulla vilkkuville säärille ja poville. Robottiraajoistaan huolimatta pilotit ovat söpöjä, kuten manga-tytöt yleensä.
Arikan tuottama konsolikäännös on moitteetonta jälkeä. Arcade-moodin lisäksi pelissä on simulaatiotila, jossa voi harjoitella valitsemaansa kenttää halutuin optioin. Death Label -moodissa puolestaan otetaan mittaa pelin tasopomoista peräkanaa. Lahjuksia on kuvagallerian ja bonus-DVD:n verran. DVD:llä paikallinen mestari näyttää kuinka DoDonPachi Dai-Ou-Jouta pelataan. Mahdottomilta näyttävät päätöslevelitkin pujotellaan läpi aluksen ottamatta osumaa. Omaan pelaamiseen tulee melkoisesti puhtia, kun on nähnyt vaikeista kohdista selvittävän maltilla ja tarkalla ilotikun vatkaamisella. Mitä enemmän taitoa kertyy, sitä vähemmän tuurilla on tekemistä pelin lopputuloksen kanssa.
Peli on läpeensä arcade. Siksipä vanhahtavan joskin teknisesti sujuvan toteutuksen nielee huuliaan nuoleskellen. Pelattavuus on ansaitusti pääosassa. Shoot'em up -fanin kokoelmiin DoDonPachi Dai-Ou-Joun puuttuminen jättää suuren aukon. Eurooppalaiseen pelitarjontaan mieltyneelle se ei sitten välttämättä tarjoa lantinkaan vertaa viihdykettä. Arvosanan antaminen näinkin suppeaa kohderyhmää puhuttelevalle pelille ankara paikka, mutta kun pelin parissa huomaa viettävänsä kaiken liikenevän vapaa-aikansa, on numeroa pakko nostaa pykälällä.
