Kaikkien myllerrysten keskellä Need For Speed Unbound tarjoaa kovin tutun ja turvallisen näkemyksen arcademaiseen kaahailuun. Pitkästä huilaustauosta ja kehittäjävaihdoksesta huolimatta uutukainen edustaa jopa yllättävän maltillista evoluutiota edeltäjäänsä verrattuna.
Rikkauksista ryysyihin ja takaisin
Tarinakin huokuu tuttuja piirteitä. Pelaajan luotsaaman rattisankarin ja läheisten elämäntyö autojen parissa varastetaan viekkaudella ja vääryydellä miltei alkumetreillä. Omaisuutta lähdetään haalimaan takaisin laittomien katukisojen kautta. Samalla on tarkoitus maksaa potut pottuina kieroilijoille. Tukea pitkähköön urakkaan saadaan kodiksi muodostunutta autopajaa pyörittävältä isähahmolta sekä näsäviisauksia toimeksiantojen ohella puhelimessa jakavilta kavereilta.
Heatista tuttu päivän sekä yön rytmittely tekee paluun. Tosin tällä kertaa poliisit kiinnostuvat kaahareiden toimista myös auringonpaisteessa, ja vuorokauden vaihtumisella on konkreettinen vaikutus tarinan etenemiseen. Tärkein tavoite, eli kisakauden pääturnaus, häämöttää neljän kalenteriviikon päässä. Viisari nytkähtää pykälällä eteenpäin aina pelaajan palatessa turvatalolleen. Samalla kisoissa ansaitut rahat tallentuvat lopullisesti tilille, ja poliisien kiinnostusta kuvaava kuumotuskerroin nollaantuu.
Systeemin vuoksi alituiset visiitit kotikolon turvaan tarkoittavat kovin pieniä päiväkohtaisia tienestejä. Jokaisen viikon päätteeksi järjestettävässä isommassa välimittelössä on löydyttävä tietyt speksit täyttävä menopeli sekä riittävä osallistumiskolehti, mitkä toimivat motivaattoreina kahlata kisoja ja tienata kahisevaa. Todellista vaaraa tarinan tyssäämisestä ei kuitenkaan missään vaiheessa ole, joten kyse on lähinnä näennäisestä tempusta luoda pelaajille painetta.
Käteisen kaipuu
Autokattauksen ja tuunauspalikoiden osalta valikoimaa riittää kiitettävästi. Ensimmäisten tuntien aikana tienatut roposet jäävät kuitenkin harmittavan pieniksi kauppojen hintoihin peilattuna. Muutaman tuhannen dollarin voitoilla ei eksoottisemmista menopeleistä kannata haaveilla, eivätkä summat tahdo kattaa edes oman käytettynä haalitun Civicin virittelyä. Ensimmäisen kalenteriviikon tahkoaminen alkaakin vetää mieltä mustaksi ansaintalogiikan järkevyyden suhteen. Onneksi sitkeys palkitaan ennen lopullista turhautumista, kun palkintopottien paisumisen lisäksi uusien autojen voittaminen yleistyy. Oman mausteensa mittelöihin tuo haastemekaniikka, sillä pelaajalle annetaan mahdollisuus pistää vapaaehtoinen lisäpanos ketä tahansa ruudukon kuskia vastaan. Summat eivät ole järin suuria, mutta tuovat persoonallisen lisänsä vääntöihin.
Paremmuudesta kisataan niin kierrospohjaisissa mittelöissä, etappiajoissa kuin driftausareenoillakin. Rahaa tienataan myös heittämällä hämäräperäisiä autojen siirtelykeikkoja kaupungin laidalta toiselle. Poliisien läsnäolo vuorokaudenajasta riippumatta on ehdoton parannus edeltäjään verrattuna, kun mukaan saadaan useammin ylimääräinen höyste virkavallan puolelta. Koppalakit eivät kuitenkaan muodosta kunnollista uhkaa pelaajan tienesteille, sillä pidättämiseen vaaditaan lähes täydellistä epäonnistumista. Kisojen jälkeen usein lennosta jatkuvat jahdit ovat enemmänkin lisä-ärsyke kuin todellinen syy huolestua – riippumatta hälytyksen laajuudesta.
Ikävä kyllä sarjan perinteiset haukut tekoälyn osalta pitävät kutinsa myös Unboundin tapauksessa. Tällä kertaa surullisenkuuluisaa kuminauhaa kiedotaan ainoastaan tavallista useammalle mutkalle. Yleensä pari kisaajaa ottavat heti startissa useamman sadan metrin karkumatkan, kun suuri osa porukasta pysyy nipussa ja jokunen tyyppi jää vastaavasti kauas jälkeen. Karkulaisten kiinniottamiseen tarvitaan ilmiömäisiä ajosuorituksia, kosolti tuuria tai mieluusti molempia. Kisoja ei tarvitse voittaa edetäkseen tarinassa, mutta kehittäjien suoranainen laiskuus tekoälyn suhteen sapettaa silti. Vaikeustason laskeminen minimiin auttaa kummasti hermojen säilymisessä. Tällöin kokemus muodostuu huomattavasti viihdyttävämmäksi. Criterionin ja EA:n pitäisi silti pystyä parempaan.
Tyyliteltyä ja sulavaa
Trailereilla hehkutettu radikaalisti erilainen tyyli piirrosmaisine hahmoineen ja efekteineen ei vaikuta yleiseen fiilikseen niin paljon kuin etukäteen saattoi kuvitella. Rohkeasti aiemmasta poikkeavat ratkaisut toimivat edukseen lähinnä harvalukuisissa välianimaatioissa, kun pöhköyksiä laukovat kaaharit myös näyttävät tietynlaisilta genren karikatyyreilta.
Yleisilme autojen ja maisemien osalta noudattelee yhä realismiin pyrkivää linjaa – lukuun ottamatta päälle iskettyjä erikoisefektejä. Lopputulos näyttää kerrassaan mainiolta ja jopa raikkaalta. Teknisesti tärkein uudistus konsolipelaajan näkökulmasta on luonnollisesti 60 ruudun päivitysnopeus, mitä ei ole sarjassa PC:n ulkopuolella koettu. Muutos enemmän tai vähemmän takelteleviin edeltäjiinsä verrattuna on PlayStation 5:llä suhatessa suorastaan valtava.
Myös aiemmin piinanneet lataustauot on saatu puristettua uuden sukupolven tekniikalla minimiin, joten kokemus vastaa hienosti nykypäivän standardeja. Satunnaiset yskähtelyt kovimmassa ruuhkassa eivät nekään hymyä hyydytä, vaikka pieni kosmeettinen murhe ovatkin. Audiopuoli täydentää kokonaisuutta hienosti niin musiikkiraidan kuin moottoriäänien osalta.
Tunnetilojen katalysaattori
Harvoin mielipide pelistä vaihtuu arvioprosessin keskellä yhtä useasti kuin Need For Speed Unboundin aikana. Alkuun turhan verkkaisesti käynnistynyt urapolku, ongelmat tekoälyn kanssa sekä monin paikoin aiempien osien palasista kasattu maailma ärsyttivät. Vauhdin lisääntyessä ja viikkojen vieriessä meno kuitenkin alkoi maistumaan kuin vaivihkaa – kunhan vaikeustason malttoi asettaa kylmästi helpoimmalle ja vain nautiskella ajamisesta. Parissa viimeisessä taistossa koneen räikeät temput käänsivät kuitenkin mielipiteen pelistä takaisin mollivoittoiseksi.
Kokonaisuutena Unbound onnistui joka tapauksessa koukuttamaan salakavalan tehokkaasti raivostuttavista piirteistään huolimatta. Kisaaminen sekä haasteiden suorittaminen jatkuvat helposti pikkutunneille saakka mutkat kylki edellä driftaten. Mainio audiovisuaalinen toteutus ei sekään haittaa menoa, ja sulavuuden vuoksi kruisailu maistuu monin verroin paremmalta kuin muutoin kovin samantyylisessä Heatissa. Tällä kertaa ajomallinnus on paremmin kustomoitavissa omien mieltymysten mukaiseksi, kunhan lopputulokselta ei edelleenkään odota realismia. Pitkähkön tarinan jälkeen autotallinsa kaluston eloa voi jatkaa vielä verkkomoodin puolella. Nettikisat toimivat teknisesti mainiosti, eikä kuminauhakaan pilaa tunnelmaa.
Criterionin paluu kehittäjän pallille sujuu toiveita riskittömämmin, mutta studio tarjoilee silti pätevän lisänsä nykyään harmillisen hiljaiseen genreen. Arcademaisten kaahailuiden ja sarjan pitkäaikaisille ystäville kyseessä on toisin sanoen tutustumisen arvoinen teos.
Kommentit
Olen pari viime viikkoa
Olen pari viime viikkoa pelannut Criterionin Burnout Paradise City -peliä Game Passin kautta ja se on edelleen Arcade kaahailuiden merkkiteos. Peli on jo iäkäs ja taisin pelata sen läpi jo PS3 aikakaudella, mutta nämä uudemmat jäävät edelleen jalkoihin ja ovat jopa huonompia. Hämmentävää. Vaikka kehittäjänä olisi sama porukka.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi