Universe at War: Earth Assault

Reaaliaikaisten strategiapelien ilmestymisen Xbox 360:lle ei voi enää sanoa olevan uusi asia, sillä vajaan parin vuoden aikana genre on tuottanut jo useamman yrittäjän. Electronic Artsin Battle for Middle-earth II ja Command & Conquer 3: Tiberium Wars osoittivat molemmat osaltaan, että RTS-pelien tuominen konsoleille ei ole läheskään niin hassu ajatus kuin jokunen vuosi sitten olisi luullut. Tällä kertaa yrittäjänä on Petroglyph, joka toistaiseksi tunnetaan parhaiten parin vuoden takaisesta PC:lle julkaistusta Tähtien Sota -aiheisesta RTS-pelistä Star Wars: Empire at War. Mistään räkänokista ei silti ole kyse, sillä kyseessä on joukko entisen Westwood Studiosin työntekijöitä, joiden käsialaa muun muassa alkuperäinen Command & Conquer on. Uutukaisella Universe at War: Earth Assaultilla luulisi siis olevan suurta potentiaalia konsoleiden RTS-kenttien valloittamiseen.

Tällä kertaa kamppailua käydään Maan pinnalla hieman Maailmojen sota -hengessä, kun teknologiseen ylivoimaan luottava muukalaisrotu Hierarchy päättää alistaa ihmiset elinympäristöineen resurssien lähteeksi. Ihmisille jää tässä apokalyptisessä näytelmässä statistin rooli, eikä heillä voi pelata kuin pari tehtävää yksinpelin kampanjan esinäytöksessä. Apuun saapuu onneksi robottiarmeija Novus, joka on ottanut Hierarchyn kanssa aikaisemminkin yhteen. Ei kahta ilman kolmatta, joten sodan edetessä astuu näyttämölle kolmas osapuoli, muinaiset Masarit, jotka teknologisen kehityksensä lisäksi luottavat myös luonnon mystiikkaan.

Kampanjan pääjuoni on suurimmaksi osaksi b-luokan scifi-elokuvan tasoista huttua. Tarinaa kuljetetaan eri ryhmittymien riveissä taistelevien sankareiden avulla. Esimerkiksi konemaiselle Novukselle antaa ihmismäiset kasvot ryhmittymänsä ainoa orgaaninen edustaja Mirabel. Siinä missä kylmään logiikkaan tukeutuvat tekoälytaistelijat näkevät ihmiskunnan lähinnä jaloissa pyörivänä riesana, yrittää Mirabel järkeillä tovereilleen elämän varjelun aatetta. Pelaajan päästessä Hierarchyn puikkoihin nousee etualalle kolossaalinen Orlok, joka ei ole vakuuttunut herransa suunnitelmista käydä ikuista sotaa kaikkea mahdollista vastaan. Sankarien myötä kampanjassa nähdään jopa yllättäviä juonenkäänteitä, joten tarinan jaksaa seurata loppuun.

Maailmantuhon kolmikantayhteistyö

Pelin ehdoton valtti on sen kolme radikaalisti toisistaan poikkeavaa ryhmittymää, joista jokaista pitää pelata eri tavalla pärjätäkseen. Novus luottaa nopeuteen ja suuriin taistelijaryhmiin. Yksiköt ovat siis halpoja tuottaa, mutta niitä tarvitsee runsaasti pärjätäkseen. Eräs Novuksen erikoisuus on eräänlaiset kentälle rakennettavat sähkötolpat, joiden väliin muodostuvien säteiden avulla Novuksen yksiköt voivat sekunneissa ampaista paikasta toiseen. Taitava pelaaja pystyy niiden avulla toteuttamaan tuhoisia iske ja katoa -hyökkäyksiä.

Hierarchy on ehkä vetovoimaisin ryhmittymä, sillä sen asearsenaalissa keskeisessä asemassa ovat jättiläismäiset kävelevät robotit. Sen lisäksi, että ne ovat tuhovoimaisia taistelukoneita, ovat ne myös tuotantolaitosten roolissa. Niitä voi teknologian kehittämisen myötä modifioida käyttötarpeen mukaan, esimerkiksi jalkoihin voi rakentaa aseistusta tai valjastaa mörssäri tuottamaan yksikköjä taistelukentälle loputtomana virtana.

Masari on kaikkein perinteisin ryhmittymä RTS-mittapuulla mitattuna. Toisin kuin Novus ja Hierarchy, jotka joutuvat hakemaan resurssinsa taistelukentän romujen uusiokäytön kautta, Masari perustuu perinteiseen tuotantorakennusten rakenteluun. Yksi rakennustyyppi tuottaa siis resursseja, kun taas muut hoitavat esimerkiksi yksikköjen kouluttamisen tai auttavat teknologian kehittymisessä. Toisaalta Masarin erikoisuutena on kaksi eri taistelutilaa: valo ja pimeys. Kärjistetysti sanottuna valo tekee yksiköistä hyökkäykseltään tehokkaampia, kun taas pimeys tekee niistä kestävämpiä auttaen puolustustilanteissa.

Sormet solmussa ja järki jäässä

Periaatteessa ryhmittymät ovat erinomaisesti tasapainoitettuja, sillä jokaisella on omat yksikkönsä aina tiettyä muuta yksikköä vastaan perinteiseen kivi-paperi-sakset -logiikkaan perustuen. Valitettavasti käytäntö ei aivan taida vastata pelintekijöiden paperilla nähtyä suunnitelmaa. Siinä missä aloittelija pääsee nopeasti jyvälle suoraviivaisesti pelattavan Hierarchyn saloista, vaatii Novus salamannopean päättelyn lisäksi erityisen näppäriä sormia. Novuksella pärjääminen vaatii muihin verrattuna erittäin paljon mikromanagerointia. Tällöin käyttöliittymän rajat tulevat vastaan. EA:n strategiapeleistä on apinoitu toimivaksi todettu tapa laittaa tärkeimmät toiminnot olkanappeihin ja liipaisimiin. Jostain syystä ratkaisu ei toimi yhtä luontevasti kuin EA:n peleissä ja aloittelija joutuu usein käymään koko nappirepertoaarin läpi löytääkseen oikean toiminnon. Asiassa ei auta sekään, että olkanappia tai liipaisinta painaessa saattaa eteen ilmestyä eri toiminnot kuin odotti, jos on esimerkiksi unohtanut jättää jonkun taisteluyksikön valituksi.

Pelattavaa riittää kiitettävästi. Kampanjan lisäksi tietokoneen voi haastaa pikapeleihin, mutta erityisen ilahduttavasti mukana on myös vapaamuotoinen maailmanvalloituspeli, jolloin maapallon herruudesta taistellaan alue alueelta klassisen Risk-lautapelin tyyliin. Toden totta, tässä on ensimmäinen konsoleiden reaaliaikainen strategiapeli, jossa on strategiaa. Vastaava pelimuoto on myös Live-moninpelinä nimellä Conquer the World, mutta vastapelaajia ei testattaessa kertaakaan tullut eteen, joten kyseisen pelimuodon kulku jäi valitettavasti hieman epäselväksi. Pikapeleihin onneksi vastustajia löytää, mutta ilmeisesti Universe at War on jäänyt – ehkä syystäkin – monelta huomaamatta. Luvassa on päivitys, joka laittaa Xbox 360:n ja PC-pelaajat verkossa vastakkain, mikä tuonee ratkaisun pelikavereiden puutteeseen. Tällöin kysymysmerkiksi muodostuu padilla pelaavien mahdollisuudet pärjätä hiirellä ja näppäimistöllä pelaavia vastaan, kun huomioidaan pelin köykäinen käyttöliittymä.

Perinteitä kunnioittaen, teknologian ylivaltaa peläten

Graafisesti peli miellyttää silmää, mikäli retrohtava ulkokuori ei haittaa. Yksiköissä on lievää lelumaisuutta havaittavissa, mutta Hierarchyn massiiviset taistelukoneet yksistään tuovat väkevyyttä taisteluihin. Kameran toivoisi nousevan korkeammalle, mutta kohtalaisen toimiva pienoiskartta korvaa tämän puutteen osittain. Teknisesti peli voisi olla hiotumpi. Ruudunpäivitys hidastuu välillä todella pahasti. Lisäksi pelillä on ikävä tapa jäätyä, jolloin ei auta muu kuin konsolin uudelleenkäynnistys ja menetetyn pelitilanteen pelaaminen toisen kerran. Äänitoteutus koostuu lähinnä tieteiselokuvamaisten aseiden ininöistä ja tuhoutuvien laitteiden räjähdyksistä, mikä ajaa asiansa tunnelman luojana varsin hyvin.

Universe at Warissa on joitakin erinomaisia ideoita. Sodan kolme osapuolta eroavat hienosti toisistaan, joten toisin kuin esimerkiksi C&C3:ssa, vaatii taistelussa pärjääminen syvällistä tietämystä valitsemansa armeijansa vahvuuksista. Jo pelkästään Hierarchyn jättiläiskävelijöistä on vaikea olla pitämättä. Valitettavasti käyttöliittymän kankeus ja tekninen viimeistelemättömyys jättävät valjun maun näinkin eeppisissä sfääreissä liikkuvasta pelistä. Suositeltavaa on odottaa Supreme Commanderin ja C&C3:n jatko-osan Kane's Wrathin ilmestymistä nähdäkseen, että millä tavalla kyseiset yrittäjät pyrkivät uudistamaan haasteellista konsolien RTS-pelien kenttää. Tämän jälkeen voi myös Universe at Warille antaa oman mahdollisuutensa perinteikkäänä RTS-genren edustajana.