Aikainen lintu madon nappaa
Jo kauan pelaajia ilahduttanut Worms-pelisarja asettaa jälleen pienet madot sotatantereelle. Tällä kertaa alustana on PSP ja pelinä Open Warfare, joka ilmestyi muutama vuosi sitten myös PC:lle. Vuoropohjaisesti etenevä Worms on viime vuosina harhaillut kolmiulotteisuuden suuntaan, mutta sarjan parhaat pelit ovat edelleen kaksiulotteisia. Siksipä tekijät eivät ole lähteneet kokeilemaan Sonyn taskukonsolin jokseenkin vajavaisia 3D-ominaisuuksia, vaan tyytyneet perinteiseen sivulta päin kuvattuun toimintaan.
Ilkeät kielet voisivat väittää tekijöiden menneen monen asian kohdalla siitä mistä aita on matalin. Jossain määrin tämä pitääkin paikkansa, sillä pelin lyhyt kehitysaika ei salli kovinkaan monimutkaista ulkoista presentaatiota. Peliä on muutenkin karsittu ja esimerkiksi aseita sekä pelimoodeja on edellisversioita vähemmän. Vaikka kyseessä onkin taskukonsolipeli sen ei pitäisi olla mikään selitys tekovaiheessa tapahtuvalle karsimiselle. Kokonaisuudesta jääkin sellainen kuva, että tekijät ovat vain kokeilleet kaksiulotteista matotoimintaa tulevaisuuden julkaisuja ajatellen.
Madot matalaksi
Kuten muissakin sarjan versioissa, pelaajalle annetaan Open Warfaressa neljän suurisilmäisen madon ryhmä, jota strategisesti käyttämällä olisi tarkoitus tehdä selvää vastapuolen joukkueesta. Mitään ihmeempää pelissä ei sitten tapahdukaan; hymyilevät madot suolaavat toisiaan haulikoilla ja muutamalla kymmenellä muulla tappovälineellä. Jotkut aseet, kuten nyrkkirauta, toimivat vain lähietäisyydeltä käytettynä, mutta esimerkiksi hakeutuvat ohjukset löytävät maaliinsa suuremmankin välimatkan päästä.
Satunnaisgeneraattorilla luotavat kentät vaihtelevat kivisistä laavamaisemista iglujen täyttämään lumimaailmaan. Laajahkoja kenttiä on helppo seurata PSP:n mainiolta näytöltä ja olkapäänappuloista suoritettavalla zoomaamisella pääsee ihailemaan toimintaa joko lähietäisyydeltä tai todella kaukaa. Tasot ovat satunnaisuudestaan johtuen jokseenkin köyhiä, eivätkä ne tarjoa kovin mielenkiintoisia graafisia tai pelimekaanisia elementtejä. Joidenkin Worms-pelien tasogeneraattoria olisi kaivannut tähänkin versioon.
Pelattavuus on kohtalaisessa kuosissa ja madot liikkuvat näppärästi niin ristiohjaimella kuin analogisella tatillakin. Madoilla pystyy helposti hyppimään ja jopa kiipeilemään näppärän köyden avulla. Animaatio on sulavaa, vaikka onkin kieltämättään ajastaan jäljestä. Sama pätee muuhunkin ulkoasuun. PSP-peli näyttää huomattavasti DS-versiota paremmalla, mutta kaksiulotteisesta taidetyylistä olisi voinut saada enemmänkin irti. Moni asia tuntuu puolitiehen jätetyltä.
Madonelämää
Peli tarjoaa Wi-Fi -kaksinpelin, joka ainakin kuulopuheiden perusteella toimii erinomaisesti. Itse en kyseistä moodia päässyt testaamaan, mutta Worms on perinteisesti ollut parhaimmillaan moninpelinä. Keinoäly taistelee hyvin, joskin samojen kaavojen mukaan, joten otteluihin kyllästyy nopeasti ilman ystävän tuomaa kaivattua vaihtelua. Moodipuolella löytyy pikapeliä ja kustomoitua ottelua sekä haastemoodia, jossa pitää selviytyä voittajaksi esimerkiksi todella vähillä energioilla. Minkäänlaista laajempaa kampanjaa ei ole mukana, mikä on vähintäänkin kummallista.
Worms: Open Warfare ei ole järin kunnianhimoinen käsikonsolipeli ja tuntuukin siltä, että pelintekijät ovat ylenkatsoneet alustaansa tietokoneeseen verrattuna. Luulisi jo viimeistään Daxterin kohdalla selvinneen, että myös muilla alustoilla on kovaa potentiaalia. Taskukoneilla on oiva markkinarako ongelmanratkaisu- ja strategiapeleille, mutta kovaa vauhtia kauppojen hyllylle pukattu uusi Worms ei ole vielä sitä mitä toivottiin. Se on hauskaa hupia pienissä erissä, mutta täysihintaisena Open Warfare on valitettavan ylihinnoiteltu.
