Showpainia on usein kutsuttu osuvasti miesten saippuaoopperaksi. Vertaus ei ole kaukaa haettu, sillä molemmissa on tärkeimmät kysymykset on "mitä", "kuka", "milloin" sekä "miten monta kertaa" ja "missä asennossa". Amerikkalaisena kuriositeettina pidetty laji saattaa asiaan perehtymättömästä katsojasta vaikuttaa vaikeasti lähestyttävältä, eikä ihme, koska se vaatii uniikkia suhtautumistapaa. Rapakon takana kuitenkin urheiluviihde, joksi sitä on nimitetty jo pidemmän aikaa, on koko kansan hupia. Onkin siis outoa, että Japanissakin suosiota saavuttanut laji sai odottaa pitkään arvostelumenestyspeliään. WWE Smackdown! Vs. RAW oli ensimmäisiä painipelejä, jotka ovat onnistuneet vakuuttamaan kriitikot ja pelaajat täällä Euroopassakin. Nyt Japanilainen Yuke's on saanut vuosiliitettä kantavan jatko-osansa valmiiksi ja on aika kysyä oliko edellisosan onnistuminen pelkkää onnea, vai onko sen virheistä otettu oppia ja tuotettu entistä vahvempi jatko-osa.
Mätkijät kaikotkoon
WWE Smackdown! Vs. RAW 2006 on eittämättä painifaneille suunnattu peli. Hidastempoiset ottelut eivät välttämättä miellytä mätkintäpelien ystäviä, eikä sillä muutenkaan ole paljoa tarjottavanaan, jos odottaa Tekkenin kaltaista rautanyrkkeilyä. Se ei kuitenkaan ole missään mielessä heikko esitys ja sen suurimpia vahvuuksia onkin sen tarjoama kokonaisvaltainen vapaapainikokemus.
Ensimmäisen ottelun kilahtaessa käyntiin on helppo huomata kuinka tutulta asetelma näyttää. Hahmot todella muistuttavat esikuviaan niin olemukseltaan kuin käyttäytymiseltäänkin. Kaikkien painijoiden sisääntulot ovat kuin suoraan TV-lähetyksestä, mikä auttaa pääsemään tunnelmaan jo ennen otteluita. Painikehään päästyään pelaaja huomaa kuinka autenttisesti hahmot itse asiassa on peliin mallinnettu; perusiskujen lisäksi myös otteet ja heitot ovat kunkin painijan omaan tyylin sopivia. Lajille tuttuun tapaan tiettyjen painijoille ominaisten liikkeiden käyttäminen auttaa saamaan yleisön tuen taakseen, mikä puolestaan sallii voimakkaampien erikoisliikkeiden suorittamisen. Se ei kuitenkaan ole helppoa tämän vuoden painokseen lisätyn voimamittarin takia. Näyttävien liikkeiden suorittaminen ehdyttää pelaajan voimat nopeasti ja liian aggressiivisesti painivat joutuvat usein keräämään voimia oli siihen aikaa tai ei.
Myös painijoiden määrä on vakuuttavaa luokkaa. Peliin on mallinnettu kymmeniä tämän hetken kuumimpia paininimiä ja alan legendojakin on reilu määrä, tosin kolmen eri Hulkin lisääminen tuntuu vähintäänkin kummalliselta ajatukselta. Hahmolista ei kuitenkaan ole aivan ajan tasalla, eikä kaikkein tuoreimmat supertähdet, kuten Ken Kennedy ja Simon Dean ole päässeet kelkkaan. Testosteronijättien lisäksi RAW'n listoilta löytyy myös kourallinen WWE:n diivoja, mutta naishahmojen rooli jää suhteellisen vähäiseksi, eikä niillä pääse mättämään kausimoodiakaan. Areenoista mukaan on päässyt kaikki tutuimmat PPV-tapahtumien miljööt, vaikka loppujen lopuksi kehän reunaa koristavilla mainoksilla on melko vähän merkitystä.
Vakuuttavaa vapaapainia
Pelimekaniikaltaan uusin Smackdown! Vs. RAW 2006 ei missään tapauksessa ole pettymys, eikä sillä ole tarjottavanaan pelkkää kylmää avokämmentä kokeneillekaan pelaajille. Perusliikkeiden suorittaminen onnistuu vaivatta, eikä vaikeammatkaan manööverit ole erityisen hankalia. Ottelut etenevät usein melko suoraviivaisesti: kumpikin vuorollaan hakkaa päälle kunnes toinen saa väsytettyä vastustajansa ja saa suoritettua erikoisliikkeensä. Helpoin tapa vaihtaa ottelun suuntaa on vastaiskujen runsas käyttö ja perinteisempien torjuntojen puuttuessa niistä tulee nopeasti paras ase otteluiden voittamiseen. Harmillista kyllä, varsinkin konevastustajia hakatessa vastaiskut saavat huomattavasti suuremman roolin kuin oikeassa vapaapainissa. Muille kuin kaikista nirsoimmille ottelut kuitenkin ovat tarpeeksi vakuuttavia käydäkseen todentuntuisesta urheiluviihteestä.
Peruspainin viihdyttävyydestä huolimatta pelin ehdottomasti paras hupi löytyy kehän ulkopuolelta. Areenalta nimittäin löytyy runsaasti irtaimistoa, jolla kaverin turpavärkkiä voi muotoilla uusiksi. Kehän reunalta löytyy rautatuoleja, moukareita, nuijia ja muita vapaapainin perustarpeita, tuomionpäivän teräsportaita unohtamatta. Eikä ainoastaan irtaimistoa voi käyttää aseena, sillä vastustajaa voi paiskoa irish whipin avulla päin seiniä ja turva-aitoja. Pelaajan on siis mahdollista rankaista vastustajaansa mitä mielikuvituksellisimmin keinoin. Kieltämättä suuri osa pelin viehätyksestä tulee mahdollisuudesta tehdä lähes kaikkea, mitä vapaapainissa nähdään. Eikä mikään nosta tunnelmaa niin kuin erehdyksessä tiimikaverin huitaisu rautatuolilla kalloon tiukan nelinpelisession aikana.
Ei täyttä herkkua yksinpelaajille
Yksinpelaajille Smackdown! Vs. RAW 2006 ei ole samanlaista nannaa kuin moninpelaajille. Sooloilijoille parasta hupia tarjoaa lyhyehkö kausimoodi. Juonessa siinä ei oikeastaan ole samanlaista meininkiä kuin oikeassa WWE:ssä yleensä. Suurin ongelma on hahmojen luonteettomuus. Kurt Angle pokkuroi alan legendoille ja JBL:ltä on leikattu munat pois. Käytännössä se tekee välinäytöksistä ikävää katseltavaa; oli hahmovalinta mikä tahansa, niin niiden aikana seurataan babyface-sankarin nousua WWE:n ykköstähdeksi. Kunnon heel-hahmot puuttuvat tyystin, eikä juonesta saa paljoa irti muutamaa kylmää naurahdusta lukuun ottamatta.
Harmittavin puute yksinpelissä on tekoälyn heikkous. Vaikeustasosta huolimatta se nojaa oikeastaan täysin vastahyökkäyksiin ja etenkin korkeammilla vaikeustasoilla konevastustajan torjuntaprosentti on harvinaisen epäinhimillistä luokkaa. Heittoja on ajoittain turha edes yrittää, mikä tekee otteluista pidemmän päälle rasittavia hakkauskilpailuja. Tosiasiassa peli on viihdyttävimmillään matalammilla vaikeustasoilla; vastusta se ei tarjoa, mutta ainakin ottelut ovat monipuolisempia. Ärsyttävää on myös se, että käytännössä ottelut on helpoin voittaa toistamalla muutamia halpamaisia liikkeitä yhä uudelleen ja uudelleen. Yhdessä järkyttävän verkkoviiveen kanssa se onnistuu tekemään nettipelistä lähinnä pelkän huono vitsin.
Yksinpelilläkään WWE ei ongelmistaan huolimatta ole täyttä roskaa. Vaikka sitä ei voi kovinkaan palkitsevaksi kokemukseksi kehua, on konevastustajien löylyttäminen etenkin aluksi hauskaa puuhaa ja auttaa sisäistämään pelimekaniikan tehokkaasti.
Kokonaisvaltainen kokemus
Ydinpelin lisäksi pakettiin on heitetty lisämateriaalia, joka lisää elinikää jossain määrin. Kattava hahmoeditori mahdollistaa omien ottelijoiden tekemisen lisäksi pelistä pois jääneiden painijoiden lisäyksen. Myös omien mestaruusvöiden, sisääntulojen ja PPV-tapahtumien luominen on mahdollista. Uudessa General Manager –moodissa päästään leikkimään joko RAW'n tai Smackdownin toimitusjohtajaa. Bischoffin tai Teddy Longin kenkiin astuessa pelaajan tehtäväksi jää matsien järjestäminen ja riitojen lietsominen painijoiden välille. Jokaisen tapahtuman päätteeksi pelaajan show'lle annetaan arvosana, jonka mukaisesti fanit siirtyvät jommallekummalle brändille ja enemmän faneja haalinut pelaaja palkitaan kauden lopussa vuoden toimitusjohtajana. Harmittavan yksinkertaisesti toimiva pelimoodi ei jaksa viihdyttää kauaakaan.
Audiopuolella pelaajat saavat nauttia erittäin keskinkertaisesta ääniraidasta. Nu metallin ja hip-hopin sekoitus ei ole ideana mitenkään uusi, ja tässä tapauksessa myös poikkeuksellisen heikosti toteutettu. Suuri osa biiseistä on tehty peliin yksinoikeudella, mikä näkyy niiden laadussa. Ääninäyttely sen sijaan on parantunut roimasti viime painoksesta, mutta painijoiden suoritukset jäävät silti kauas TV-lähetysten meiningistä. Selostus on selvästi pelin heikoin osa-alue äänipuolella: JR:n ja kavereiden höpötykset on parissa ottelussa kuultu ja samojen puujalkojen toistuva kuuntelu käy rasittavaksi nopeasti.
Grafiikka pelissä on tyylikästä jälkeä. Ongelmilta ei silti vältytä ja pahimmat virheet ilmenevät painijoiden törmäystarkistuksessa; tiettyjen sidontojen aikana ottelijoiden päät poikkeuksetta uppoavat kehän sisään ja mestaruusvöitä kanniskelevat hahmot näyttävät ennemminkin leijuttavan kalleuksiaan. Vaikka ilmiasua ei voi aivan loistavaksi luonnehtia, kauas siitä ei jäädä. Hahmojen mallinnukseen on selvästi kiinnitetty paljon huomiota ja pahimpienkin puusilmien on helppo tunnistaa suosikkinsa bittiukkojen joukosta. Animaatiotkin ovat erehdyttävän realistisia ja välillä onkin vaikea arvioida kumpi heittää kumpaa. Monipuolinen hahmoeditori on pelin vaikuttavimpia ominaisuuksia ja sillä tehtyjen hahmojen yhdennäköisyys esikuviinsa onkin usein hämmästyttävää.
Faneilta faneille
Tässä vasta on mallikas lisenssipeli. Se ottaa kaiken irti lisenssistään ja toimittaa faneille sen paketin, mitä on jo odotettukin: kattavan painipelin, joka ei lepää pelkän ideansa harteilla. Pelimekaniikan toimivuudesta huolimatta on silti turha kuvitella, että WWE:tä seuraamattomat saisivat Cenan pieksemisestä samanlaista tyydytystä kuin painijumalan ystävät. Niin kuin moninpelattavat julkaisut yleensäkin, se maistuu parhaalta porukassa, mutta neljän pelaajan kerääminen kokoon saattaa osoittautua hankalaksi, jos kaverit vierastavat vapaapainia. Jos pelaajia kuitenkin löytyy tarpeeksi, on WWE Smackdown! vs. RAW 2006 harkitsemisen arvoinen ostos, vaikka aihe ei olisikaan tutuimmasta päästä. Fanipoikien olisi syytä poimia se mukaansa viimeistään alekorista.
