PS2:n väkivahva partypelien rintama tiukentaa jälleen rivejään Sonyn
kärrätessä uuden yksikön joukon jatkeeksi - tällä kertaa alokkaan
natsoissa lukee musavisa. Petteri Ahomaan ja perunan risteytykseltä
näyttävän, Buzziksi ristityn vetäjän hinauksessa etenevä
musavisakoneisto marssittaa eteen monipuolisia kysymyskavalkadeja,
jotka piinaavat pääkoppaa suhtkoht kekseliäissä ja vaihtelevissa
visailumuodoissa. Musiikkiaiheinen Buzz! on sarjansa ensimmäinen, eli
lähitulevaisuudessa samaa meininkiä on luvassa ainakin elokuviin,
urheiluun ja yleistietoon keskittyvissä Buzzailuissa.
Perusohjaimeen ei Buzzin kanssa pääse kajoamaan, sillä peli toimitetaan
PS2:n usb-liitäntään kiinnitettävän neljän ohjaimen hubin kanssa.
Kilpakapuloista löytyy neljä eriväristä namiskaa sekä isokokoinen
summeri, ja ohjaimilla hoidetaan itse kilpapuuhien lisäksi myös
valikoissa navigointi. Vinhasti välkkyvät kapulat sopivat hyvin käteen
ja vihkivät näppärästi visailutunnelmiin.
Buzz! ei ole
mistään kotoisin ilman peliseuraa. Köykäistä yksinpeliä jaksaa tahkota
korkeintaan yhden erän verran harjoittelumielessä, mutta on parasta
haalia kaveriporukka kylään joka kerta kun Buzzin halajaa iskeä
pyörittimeen viittä minuuttia pitemmäksi toviksi. Jokainen pelaaja
valitsee itselleen hahmon ja yksilöllisen summeriäänen, ja sitten vain
visailemahan.
Peli iskee nokkaville olohuonetietäjille jauhot suuhun vauhdilla, sillä
kysymyskirjo on monipuolisuutensa lisäksi varsin haastava.
Pintapuolisella MTV-tietämyksellä pärjää jo kohtalaisesti, mutta reilu
siivu kysymyksistä on vankkaa guru-tietotasoa edellyttävää
nippeliosastoa eri aikakausien airueilta. Etenkin 80-lukua iäkkäämpää
musiikkia käsittelevät kysymykset saanevat useimman visailijan
alahuulen väpäjämään epätietoisuuden karvasta karkkia nieleskellessä.
Kysymyksissä metsästetään useimmiten joko kappaleen tai artistin nimeä,
mutta mukaan mahtuu laaja joukko kulissien taakse kurottavia ja pintaa
syvemmältä rapsuttelevia kyssäreitä.
Kuivat kemut
Vaikka visailumuotoja on mukavan monipuolisesti, käy Buzzin pelaaminen
nopeasti puuduttavaksi osanottajamäärästä ja kollektiivisesta
alkuinnostuksesta riippumatta. Pelin puitteita ja tyyliä vaivaa puiseva
kliinisyys ja kaiken kattava kuivakka yleisilme, ja ainoa mainittava
sattuma tasalaatuisuuden sopassa on jatkuvasti ärsytyskynnyksen
ylittävä ääninäyttely. Alkuperäisen Buzzin äänenä häärii kasarisankari
Jason Donovan, jonka väsynyt ja puiseva performanssi olisi sekin
tervetulleempaa kuunneltavaa kuin pelin Suomessa myytävän version
dubattu kammotus. Ylipirteä ja teennäinen juontaja todistaa, että
visailujen suomalaistaminen osataan ryssiä kunniakkaasti myös
virtuaalimuodossa.
Kaameasta audio-kidutuksesta ja tunnelman
pystyynkuolleisuudesta huolimatta Buzz! on mukiinmenevää ajanvietettä
pieninä annoksina isommalla porukalla. Kysymysten ja visailumuotojen
monipuolisuus ja haastavuus takaavat sen, ettei yksikään kilpailu ole
mikään läpihuutojuttu, ja parhaimmillaan vääntö yltyy niin tiukaksi,
että teeveen tällä puolen käydään sohvaneuvotteluja oikein
tosimielellä. Valitettavasti Buzz! ei vain yksinkertaisesti ole
kovinkaan hauska peli - ei edes silloin kun on voitolla.
Pelikaupassa Buzzin kääreitä tölläävän kannattaa asettaa vaakakuppiin
kaksi asiaa: kuinka paljon ns. aikuisten oikeasti tietää musiikista ja
kuinka usein telkun ääreltä löytyy vähintään pari kaveria mukaan
visailemaan. Jos oman pään sopukoista löytyy tyydyttävä ja myönteinen
vastaus molempiin kysymyksiin, kannattaa Buzz! napata kainaloon. Muussa
tapauksessa KonsoliFIN suosittelee tutustumaan ennemminkin esimerkiksi
Afrikan tähteen.
