The Legend of Zelda -sarjan pelit ovat yleensä eeppisiä seikkailuja. Välillä mukaan on kuitenkin mahtunut kepeämpiäkin tuotoksia, joiden kategoriaan 3DS:lle julkaistu The Legend of Zelda: Tri Force Heroes enemmän kallistuu. Luvassa ei ole monikerroksista juonta tai maailman pelastamista, mutta kyseessä on silti varsin mukava seikkailu.
Rätei ja lumpui
Hytopia-nimisen valtakunnan ennen niin tyylikäs prinsessa on kirottu pitämään päällään ruskeaa kokovartalolumppua, joka ei lähde päältä millään ilveellä. Vanha tarina kertoo, että hädän hetkellä apua olisi luvassa kolmelta teräväkorvaiselta, pulisonkiselta ja jakaukselliselta sankarilta. Näillä eväillä lähdetään metsästämään apua kiroukseen läpi maiden ja mantujen. Ei ehkä se eeppisin taustatarina koskaan, mutta sen nimissä peliin on ahdettu nokkelia pelimekaniikkoja.
Tri Force Heroesin isona ideana on koota kolme sankaria yhteen seikkailuun ratkomaan vaateperäistä kirousta. Asia hoituu suuntaamalla joukolla Drablands-nimiselle alueelle, joka koostuu kahdeksasta erilaisesta ympäristöstä. Jokainen pelialue pitää puolestaan sisällään neljä eri kenttää, joissa kurmotetaan vihollisia ja ratkotaan nokkelia puzzleja matkan jatkamiseksi. Lisäksi jokaisen neljän kentän läpäisyn jälkeen nämä kaikki pääsee koluamaan uudestaan kolmen erilaisen haasteen saattelemana. Tekeminen ei siis ihan hetkessä lopu.
Moni peli, moninpeli
Seikkailemaan pääsee kolmen hahmon kera, joko yksin tai kolmen pelaajan kesken. Parhaimmillaan Tri Force Heroes on juurikin kolminpelattavana kokemuksena. Pelikavereita on mahdollista etsiä joko omalta kaverilistalta tai muista sattumanvaraisesti valituista verkkopelaajista. Kommunikointi muiden kanssa hoidetaan alemmalla ruudulla näkyvillä kuvakkeilla. Ennen varsinaiselle tehtävälle lähtöä niiden avulla voi tervehtiä, ilmaista poistuvansa sessiosta tai vaikkapa näyttää peukkua. Drablands-alueen vaarallisemmissa ympyröissä tarjolla on hieman laajempi setti ilmaisuja. Näiden avulla pystyy viestimään kiitettävän hyvin, vaikka ongelmatilanteitakin tulee vastaan.
Koska hahmoja on menossa mukana kolme, vaativat aivopähkinät usein useampia tekijöitä ratketakseen. Ongelmallisinta moninpelatessa on kommunikointi, etenkin loppupään kiperien haasteiden edessä. Kun itse on keksinyt ratkaisun edessä olevaan ongelmaan, mutta muut eivät sitä tunnu hahmottavan, pitää todella käyttää mielikuvitusta viestin saamiseksi perille. Ja silloin, kun haluttu viesti ei millään ilveellä välity muille pelaajille, voi v-käyrä kohota tappiin asti.
Kuvakkeiden käyttö ei ole aukottoman toimivaa, mutta käytössä olevat pikkukuvat ovat todella sympaattisia. Etenkin cheerleaderin pompomeja heiluttava namiska on vekkuli kuin mikä. Voice chat -ominaisuutta ei valitettavasti ole, joten kaikki kommunikointi on pakko hoitaa kuvakkeiden avulla.
Se optimaalisin tapa olisikin pelata vaikka mieluiten samassa tilassa kolmen 3DS:n kera. Tri Force Heroes tukee onneksi Download Play -toimintoa, jonka avulla pelin voi jakaa muille läsnäoleville pelaajille yhdeltä ja samalta kasetilta. Vaikka samassa tilassa pelaaminen on toki se ehdottomasti toimivin ratkaisu, ei vieraiden kanssa seikkailu ole lainkaan huonompi vaihtoehto.
Seikkailemaan päästään joko yksin tai kolmin, erikoisesti kahden pelaajan yhteistyö on suljettu pois vaihtoehdoista.
Soolonakin sopii sohia
Zeldailemaan päästään kolmen kimpan lisäksi myös siis yksin. Sooloreissussa kaksi muuta sankaria korvataan kivinaamaisilla ja täysin elottomilla Link-hahmoilla, jotka oletuksena vain möllöttävät paikallaan. Alanäytön namiskaa painettaessa voidaan kuitenkin vaihtaa ohjattavaa hahmoa, jolloin aiemmin käytössä ollut sankari muuttuu puolestaan patsaaksi.
Tämä mekaniikka on luonteeltaan erilainen kuin moninpelin, mutta useimmiten se toimii. Yksinpeli toimii käytännössä ongelmitta, joskin paikasta toiseen juoksemista eri hahmojen muodossa on enemmän. Vaikka joka sankarin kasaa yhteen kasaan voi koko tornia liikuttaa sekä käskyttää ylimmän hahmon esineiden käyttöä yhtä aikaa. Eniten ongelmia kohdataan hektisemmissä tilanteissa, kuten nopeasti suoritettavissa puzzleissa tai pomohirviöitä vastaan taistellessa. Tällöin kolmen eri miekkamiehen kontrollointi käy haastavaksi ja välillä myös turhauttavaksi.
Yksin pelatessa meno on kuitenkin sujuvaa siinä mielessä, että muiden pelaajien tekemisistä ei tarvitse huolehtia. Jokainen hahmo on omassa ohjassa, jokainen ongelma on ratkottavissa itse ja yhteistyö pelaa. Seikkailu toimii omilla tavoillaan sekä soolona että ryhmässä, joskin tuotos on kuitenkin selkeästi suunnattu verkkopelailua silmällä pitäen.
Pukeutua voi mekkoon tai ristiin
Yksi iso osa Tri Force Heroesin viehätystä on erilaisten vaateparsien käyttäminen ja hankkiminen. Pelaaja saa kerättyä plakkariin vinon pinon vaatteita sekä materiaaleja, joilla näitä avata. Kuteet vaihtelevat laajalla skaalalla ulkoasunsa ja erikoisominaisuuksiensa puolesta. On ninja-asu, joka tekee tavallista enemmän vahinkoa. On Goron-kostyymi, joka päästää uimaan laavassa. Myöskään ristiinpukeutumista ei voi välttää, sillä Zelda-prinsessan kolttua imitoiva mekko on yksi ensimmäisistä ostettavaksi ilmestyvistä asukokonaisuuksista. Tuo kyseinen vaateparsi sattuu olemaan todella kätevä ominaisuuksiltaan, joten tämä arvostelija juoksenteli suuren osan peliajasta ympäri kenttiä mekko päällä.
Erilaisia materiaaleja kolttujen kasaamiseksi saa jokaisen kentän lopusta tai pelaamalla nimikkeen taistelumoodia. Eri kentät on selkeästi ajateltu läpäistäväksi useammat kerrat, jotta erilaisia materiaaleja saa kerättyä tarpeeksi.
Ja tosiaan, Tri Force Heroes tuo muassaan myös toisenlaisen moninpelimoodin. Pelaajat voivat ottaa yhteen kaksi tai kolmin taisteluareenoilla, joiden teemat on lainattu pääseikkailun maailmoista. Kentät eroavat toisistaan tarpeeksi paljon ja niissä ottelee mielellään. Puvut tuovat myös tähän moodiin oman lisämausteensa, sillä niiden erikoisominaisuudet tuovat tappeluihin taktista sivumakua. Tämä pelimoodi on kokonaisuudessaan maittava välipala, jota pelailee silloin tällöin mielellään.
Pakollinen otsikko kolmen kimpasta
Moninpeli verkon yli toimii suuremman osan ajasta hyvin, mutta välillä meno yltyy todella lagiseksi. Pätkivät pelisessiot ovat todella raivostuttavia, etenkin kesken pomotaistelujen. Yhteydet myös katkeilivat kesken pelin, usein edellä mainittujen ongelmien ennakoimana. Nämä ongelmat syövät peli-iloa roppakaupalla.
Välillä mukaan verkkopeliin sattuu ”epäaitoja sankareita”, kuten pelissä tavattavat hahmot heitä kutsuvat. Tällä viitataan pelaajiin, jotka koettavat iskeä kapuloita muiden pelaajien rattaisiin tai eivät muuten toimi kovinkaan kunnioitettavasti. Omissa pelailuissani näitä puliveivareita ei osunut kuin yksi tai kaksi kappaletta. Sen sijaan vastaan tuli sankareita, jotka päättivät lähteä pelisessiosta leppäkeihäänä, mikäli heidän valitsemansa kentät eivät arvonnassa päätyneet pelattavaksi. Tällöin yhteinen matka katkeaa alkuunsa.
Puzzlet ovat zeldamaisen nokkelia ja vaikeustaso nousee matkan edetessä. Kun yhden pelialueen pomohirviö on kurmotettu kertaalleen, päästään tämän maailman kentät koluamaan uudemman kerran kolmen erilaisen haasteen kera. Ne vaihtelevat joko tietystä aikarajasta eri esineiden kuljettamiseen läpi kenttien. Lisähaasteet ynnäävät pelille kestoa, vaikkakin hieman keinotekoisesti. Muutamat erikoistehtävät suorittaa mielellään, mutta jokaisen niiden läpäiseminen vaatii jo huomattavaa panostusta.
Nimikkeen pelimoottori on lainattu 3DS:n The Legend of Zelda: Link Between Worlds –seikkailulta, joten ulkoasussa ei ole paljoa napisemisen varaa. Ympäristöt ovat erilaisia ja värikkäitä, eikä 3D-efektin käyttö hidasta menoa lain. Musiikkipuolella kuullaan kohtuullisen hyviä melodioita, vaikka Zelda-sarjalle tyypilliselle tasolle ne eivät pääse kipuamaan. Osa kappaleista sopisi hyvin soimaan keskiaikaiseen saksalaiseen kievariin. Onko tämä hyvä vai huono asia, se jääköön jokaisen itsensä päätettäväksi.
The Legend of Zelda: Tri Force Heroes on hauska peli, jossa on omat ongelmansa. Kyseessä on selkeästi moninpeliä silmällä pitäen luotu teos, jota on myös mahdollista koluta yksin, mutta parhaimmillaan se on silti useamman sankarin yhteistyönä.
