Ubisoftin uusin aluevaltaus on vuoriston extreme-urheilulajeja esittelevä Steep, johon tutustuimme Gamescomissa Game Director Arnaud Ragot'n johdolla. Peli julkaistaan 2. joulukuuta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja PC:lle.
Tilaisuus alkoi kommentoidulla gameplay-videolla, josta selvisi avoimen maailman toimintaperiaatteita ja käytettävissä olevat urheiluvälineet (lumilauta, sukset, liitopuku ja liitovarjo). Valmiita aloituspaikkoja näyttää aluksi olevan rajallinen määrä, ja pelaajan pitääkin kiikareiden avulla etsiä maailmasta uusia “drop zoneja” (pudotusalueita). Jippona on, että niitä ei pysty avaamaan toiselta puolelta vuorta, vaan laskijan pitää päästä lähemmäksi. Keinoja tämän saavuttamiseksi on tarjolla useita, kuten liitovarjon avulla ilmavirtauksia hyödyntäen tai sitten ihan vaikka loivempaa rinnettä kävellen ja upeita alppimaisemia ihastellen. Valmiita kilpailuja ilmestyi maailmaan jatkuvalla syötöllä, ja näiden pisteytyssäännöt vaihtelivat nopeudesta temppuihin ja matalalennosta tarkkuuteen.
Vuoren rinteillä näkyi myös muita pelaajia, ja moninpeli onkin Steepissä hyvin suuressa roolissa. Pelaajat pystyvät saumattomasti liittymään yhteiseen ryhmään, joissa peli kertoo puhekuplan tapaisella merkillä onko pelaaja rauhallisempien kilpailujen ystävä vai täysi hurjapää. Mukavasti kun joku ryhmässä löytää uuden kilpailun, ilmestyy se kaikille automaattisesti. Valitettavasti peli ei tarjoa jaetun ruudun moninpeliä.
Esittelyvideon jälkeen pääsin seikkailemaan alpeille 15 minuutiksi PS4-demon parissa. Ensimmäiseksi tapahtumaksi valikoitui liitopuvulla mahdollisimman matalalla liitäminen kallioista rinnettä alas. Vauhti tuntui mukavasti varsinkin, kun vaihtoi kuvakulman ensimmäiseen persoonaan. Näytti oikein pahalta törmätä rinteeseen, kun räsynukkeanimaatio ja siihen liittyvät ääniefektit korostivat kaatumista erittäin yksityiskohtaisesti. Sitten vuorossa oli hieman rauhallisempi laji: lumilautailu hyppyririnteellä. Lautaillessa huomasi, että Steepissä ei yritetä vetää arcademaisen överiksi, vaan esimerkiksi tempuissa on mukana realismia. Lopuksi pyysin päästä vapaasti laskettelemaan Mont Blancin huipulle. Oli kyllä mahtava fiilis hiihtää avoinaisella puuterisella vuorenrinteellä nousevan auringon säteilyssä.
Ympäristöt vaihtuivat monipuolisesti laajalla pelialueella. Huipun jäätiköt muuttuvat kivisiin jyrkänteisiin ja laakson metsät alppikyliin. Pelattavuus ja ohjaustuntuma olivat demossa kohdillaan, eikä hyytymistä tai pahaa popuppia huomannut. Oudosti nykimistä ei vauhdissa esiintynyt, vaan sitä tapahtui vain hahmon kävellessä tai ollessa paikallaan, mutta tämän voinee pistää alfa-version piikkiin. Lataustauot kilpailuihin tai drop zoneen siirryttäessä olivat hyvin lyhyitä. Grafiikka ei tietenkään ollut kiillotettujen trailereiden tasoista mutta yllättävän hyvää PS4-versioksi. Tutut alppimaisemat ovat helposti bongattavissa. Voi vain kuvitella miltä peli näyttää tehokkaalla PC:llä viimeistään sitten, kun modeja alkaa ilmestyä.
SSX-pelisarjan fanina toivon, että Steepin täysiversio lunastaa lupauksensa uutena hurjempien alppilajien tulokkaana. Koetun perusteella perusasiat ovat hyvin hanskassa, mutta nähtäväksi jää onko pelissä tarpeeksi sisältöä mielenkiinnon ylläpitämiseksi parin illan jälkeen. Lajityypin pelejä ei todellakaan ole liikaa tarjolla, joten kaikki uudet yrittäjät otetaan ilolla vastaan.
Pääsin vielä loppubonuksena haastattelemaan Arnoudia, joka alla olevassa videossa valaisee muun muassa miksi he päättivät tehdä Steepin kaltaisen urheilupelin ja miten peliä tuetaan julkaisun jälkeen lisäsisällön muodossa.
Mikko Määttä on KonsoliFINin yhteisötoimittaja. Haluatko mukaan tuottamaan sisältöä Suomen suosituimmalle harrastajavoimin ylläpidettävälle videopelisivustolle? Tsekkaa rekrytointisivumme.
Kommentit
Tässä videossa pääsevät
Tässä videossa pääsevät esittelemään myös aitoa peilikuvaa: https://youtu.be/q7w5aoZWd8k
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi