Petri Katajan blogi
Jos nimi ei soita kelloja, niin ei hätiä mitiä. Kyse ei ole siitä, mitä jotkut ehkä miettivät, vaan kyseessä on selviytymispeli, jossa pelaajien tehtävänä on pysytellä elossa äärimmäisen kylmässä Kanadan erämaassa.
Sopii kuin nakutettu tähän vuodenaikaan, eikö mitä?
Myrskyn jälkeen on pakkassää
Hinterland-studion kehittelemä The Long Dark sai aikoinaan arvostelussamme neljä tähteä viidestä. Eikä syyttä, kyseessä oli ja on edelleen kiehtova kokemus.
Pelaaja tiputetaan geomagneettisen myrskyn runtelemiin Kanadan erämaihin, joissa muita ihmisiä ei pahemmin näy. Kaikki on hylättyä, osa rakennuksista on tuhoutunut, harvakseltaan vastaan tulee paleltuneiden ihmisten ruumiita. Ei kovin kutsuvaa. Elämää piisaa kuitenkin eläinten muodossa, joista osa kelpaa päähenkilölle murkinaksi, kun osa taas koettaa murkinoida pelaajahahmon.
Mutta mikä on homman pihvi, mistä pelaaminen koostuu? Männävuosien arvostelumme summaa nimikkeen pääpointin seuraavasti: "The Long Darkissa selviää pitämällä huolen neljästä perusasiasta: lämmöstä, unesta, janosta ja nälästä. Mikäli kaikki nämä ovat kunnossa, pystyy kylmässä maailmassa selviämään vaikka kuinka pitkään. Tehtävänä onkin löytää erilaisia lämmönlähteitä, saada tarpeeksi unta palloon sekä kerätä tarpeeksi muonaa joko luonnosta tai hylätyistä ihmisten asumuksista." Näillä keinoin pyritään yksinkertaisesti selviämään.
Hiekkalaatikkotilan, jossa pelaaja saa pööpöillä miten itse haluaakaan, lisäksi tarjolla on tarinatila. Juonikuvioilla kyllästetystä seikkailusta en aikoinaan paljoa perustanut. Se tuntui hitusen väkinäiseltä ja vaivalloiselta. Pitipä osana tätä Wintermute-tilaa taistella muun muassa karhun kanssa useampaan otteeseen.
En piitannut koskea tähän moodiin tällä kertaa, kun sain pelin kätösiini pitkän tauon jälkeen. Etenkään siksi, koska juonitilan kaksi ensimmäistä kappaletta tuntuivat kuin turhaan pitkitetyltä tutoriaalilta. Voihan toki olla, että monet ja monet kerrat päivitetty peli on saanut kohennuksia myös tarinamoodiin, mutta itselleni homman pihvi on vapaan selviytymisen tila.
Sekin tuntuu kohentuneen sitten viime näkemän. Siitä on pitkä aika, kun tätä tuli viimeksi koitettua, mutta oliko vaikeustason ja erämaa-alueen valinnoissa aikoinaan näin paljon vaihtoehtoja?
Oli miten oli, niin kokemuksestaan saa tehdä aikamoisen itsensä näköisen. Ei vihollisia mailla halmeilla vai iso kasa murhanhimoisia susia ja muita aktiivisesti jahtaamassa pelaajahahmoa? Normaalimäärä resursseja löydettävissä vai todella kitsas valikoima kampetta? Suorastaan avoimen vihamielinen ympäristö, jonka lämpötila laskee ajan mittaan ja jota lumimyrsky piiskaavat? Kaikki nämä vaihtoehdot ovat tarjolla.
Hyytävän hienoa sävellystä
Tunnelma on tässä seikkailussa enemmän kuin kohdallaan. Tässä lainaus männävuosien arviosta: "Tunnelmaltaan The Long Dark on parhaimmillaan upean hyytävä. Aamuhämäräisessä autiokylässä vastaan jolkottava susi aiheuttaa sellaista pakokauhua, ettei moista ole pelimaailmoissa hetkeen tullut kohdanneeksi. Jo pelkkä hukan ulvonta saa pälyilemään lähiympäristöä."
Ison osan tunnelmanluonnista tekee myös musiikki, mikä on sekin, noh, tunnelmallista kuin mikäkin. Sävellykset maalaavat yksinäistä, lohdutonta, ehkä jopa hieman toiveikastakin maisemaa kuulijansa korviin. Mukana on myös todella voimallista viulunsoittoa. Cris Velasco ja Sascha Dikiciyan ovat todellakin luoneet jotain esimerkillistä. On aivan tökerön harmillista, että tätä soundtrackia ei ole kuunneltavissa Spotifyn kautta. Tyytyminen on YouTube-videoihin.
The Long Dark tuntuu oivalta kokemukselta ulkona tuiskuttavan lumen piirtäessä kuvioita ikkunoihin. Itse nojatuolissa istuen tai sohvalla lojuen takkatulen räiskyessä vieressä, ohjain kädessä, mieli Kanadan perämailla. Itselläni ei tosin ole nojatuolia tai takkaa, mutta jos olisi, niin ne sopisivat tähän mielenmaisemaan kuin nakutettu.
Vapaata pööpöilyä
Mutta niin, pelin pariin tuli taasen palattua. Suuntasin jälleen hiekkalaatikkomoodiin, hieman helpommilla asetuksilla ja aloittelijalle sopivaan kartankolkkaan, koska edellisestä pelikerrasta oli niin pitkä aika. Ja kyllä, selviytyminen on edelleen mielenkiintoisen kiehtovaa haahuilua.
Mistä löytyy suojaa tulevaksi yöksi? Nenä kohti jotain suuntaa, ja jos hyvin käy, jotain hylättyä ihmisasumusta voi löytyä. Kenties jopa jonkin sortin resursseilla varustettuna. Hyvä vinkkivitonen on, että jos huomaa jotain ihmisten tekemää, vaikkapa rivin sähkötolppia tai junaradan, kannattaa sitä seurata. Ne johdattavat todennäköisesti jonkin sortin suojan äärelle.
Ensimmäisen session alussa harhailin tieni yhden mäen huipulle, mutta sieltäpä ei löytynyt kuin kovia kokenut masto. Ei hirveästi mitään hyödyllistä. Mutta kun silmän otti käteen, näki jonkin matkan päässä toisen mäennyppylän, jonka laella köllötteli jonkin sortin metsänvartijan tönö. Kuin suoraan Firewatch-pelistä, joka on muuten myös varsin oiva kokemus.
Kyllä siellä yhden yön selvisi, vaikka ei ihan tuon toisessa helmessä nähdyn tönön palveluvarustukseen päästy. Ja tästä se matka vasta starttasi. Kotvan päästä voisi kokeilla taas noita muita vähemmän ystävällisiä pelialueita ja kenties vaikeampia vaikeustasoja.
Tästä on hyvä jatkaa, vaikka ei ole takkaa ja nojatuolia kotosalla.
Toisaalta halusin käydä vilkaisemassa muitakin samoamistaan odottavia karttoja. En ole varma, olenko kaikkia alueita ikinä edes nähnyt, ja jos olenkin, niin tuskin niitä enää muistan. Tuhkakanjoni lupailee olevansa mainio ympäristö kiipeämiselle, Rantatie vaikuttaisi myös kiinnostavalta ja Epätoivon turvesuo näyttää vastaavan nimeään yllättävän hyvin. Muistan jälkimmäisessä kartassa kertaalleen joutuneeni susien kitaan.
Pelin fyysisen version mukana tulee muuten vihkonen, mihin voi itse piirustella/hahmotella alueiden karttoja. Todella mukava lisä!
Tämä peli on sellainen, että jos siihen on aikaa panostaa, niin se antaa paljon takaisin.
Ja niin. Hauskasti tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen The Long Darkille julkistettiin jatkoa. The Game Awards -show'n osana nähtiin ensimmäistä kuvamateriaalia Blackfrost - The Long Dark 2 -pelistä. Hauskaa!
Kyseinen nimike saapuu pelaajien ulottuville tosin vasta vuonna 2026, kuulemma, joten ihan pian varsinaista jatkoa ei parane odotella.
Sitä odotellessa kannattaa ensimmäinen The Long Dark kaivaa esille lipastosta, pelihyllystä, konsolin syövereistä tai missä sitä nyt sitten sattuukaan säilyttämään.
Lisää aiheesta:
