Palataanpa siis asiaan hieman eri tapaan. Nintendon 3DS-käsikonsoli ei nimittäin vielä ole suoranaista retroa, mutta mitenkäs peli, jonka julkaisusta on jo kokonaista 11 vuotta? Ei uskoisi, että PilotWings Resortin julkaisusta on jo niin pitkä aika.
Pelasin kyseisen pelin alkuvuodesta läpi "yleissivistyksen" vuoksi, sillä sarjan aiempi osanen, Nintendo 64:lle julkaistu PilotWings 64, on mielestäni vailla minkään sortin vikoja. Vuonna 2017 sivustollamme julkaistu Retromuistelo-teksti kertoo jopa männävuosien Super Power -lehden kehuneen lentelypeliä vuolaasti. "PilotWings 64 on suurenmoinen peli, siitä ei ole epäilystäkään", kertoo aviisin numero 3 / 1997. Pisteitä sateli Tohtori Wiili -nimimerkiltä 91/100 ja Topi-nimiseltä arvostelijalta 89.
Olinkin siis kiinnostunut kokemaan pelisarjan seuraavan osan. Olisiko kyseessä vieläkin parempi kokonaisuus? Olisiko PilotWings Resort kotoisin yhtään mistään? Pelin kokemisen jälkeen voi todeta, että noooh, ei tällä pelillä kuuhun päästä. Edellinen julkaisu taitaa pestä uudemman lähes joka mittapuulla mitattaessa.
Kelpo (lento)peli
PilotWings Resort julkaistiin vuonna 2011 3DS-käsikonsolille pääasiassa kohtuullisen positiivisten arvioiden saattelemana. Saipa se KonsoliFINin arviossakin kolme tähteä viidestä kevyen positiivisilla saatesanoilla.
Ja mikäpä siinä, on tässä paketissa paljon kunnossa. Kyseessä on ns. amatöörilentelypeli, jossa pelaajan ohjaamilla lentohärveleillä suoritetaan erilaisia tehtäviä hyvien pisteiden ja tähtiarvosanojen toivossa. Koettavana on myös vapaampi lentelymoodi, jossa suihkitaan ympäri pelialueena olevaa aluetta keräten useamman sortin rompetta avaten käyttöön uusia vuorokaudenaikoja, pidempiä lentelyaikoja ja muuta.
Tarjolla on pienlentokonetta, rakettireppua ja riippuliidintä. Muutamissa kentissä päästään käsittelemään eksoottisempia välineitä, joita ovat hävittäjä, turboahdettu rakettireppu ja poljettava riippuliidin. Onpa mukana myös liito-oravamaista lentelyä tarjoava puku, joka on käytössä yhdessä vaivaisessa tehtävässä. Jippii.
Jos verrataan käytössä olevia vempeleitä PilotWings 64:ään, niin edeltäjä vie helposti pidemmän korren. Riippuliitimen, gyrokopterin ja rakettirepun lisäksi pelattavana oli useammat tehtävät ihmistykinkuulana toimimista, laskuvarjohyppyä ja Jumble Hopper -pomppukengillä pomppimista. Vapaata lentelyä tarjosi Birdman-kostyymi, joka päällä kelpasi liidellä eri pelialueiden taivaalla.
Jos näitä kahta nyt lähtisi vertaamaan keskenään, niin tarjolla olevissa lentohärveleissä tilanne olisi PilotWings 64 – PilotWings Resort, 1-0.
No vertaillaan nyt sitten lisää
Mitenkäs pelialueet? PilotWings Resortissa pyöritään ainoastaan muun muassa Wii Fit- ja Wii Sports Resort -peleistä tutulla fiktiivisellä Wuhu-saarella. Muista peleistä tutun maiseman käyttäminen uudestaan on hauska idea, etenkin koska maisemista voi tunnistaa monta tuttua sijaintia. Tuolla siinä toisessa pelissä miekkailtiin, tuolla pystyi pelaamaan golfia ja tuota tietä pitkin poljettiin pyörillä.
Ei huono. Pidän myös ajatuksesta luoda alue, jossa pyöritään useammassa eri pelissä.
PilotWings 64 sen sijaan tarjosi neljä erilaista saarta, joista jokaisella oli oma erilainen tunnelmansa. Oli pieni lomakohdesaari, trooppisempi kuun muotoinen maamassa, luminen kasa saaria sekä massiivinen Little States, joka oli miniatyyriversio Yhdysvalloista. Tuo viimeisin pesee jo itsessään koko PilotWings Resortin tarjonnan sata-nolla. Moni USA:n kaupunki maamerkkeineen, Grand Canyon, Mount Rushmore Super Marion naamalla ja tolkuttoman monta muuta yksityiskohtaa tekivät maamassasta mielenkiintoisen alueen tutkia ja lennellä. Kyseinen saari oli myös hulvattoman isokokoinen.
Ei kahta sanaa, Nintendo 64:n julkaisu vie voiton tässä kategoriassa. Tilanne pelialueiden jälkeen: PilotWings 64 – PilotWings Resort, 2-0.
Vaikut pois korvasta siellä
Otetaan yksi olennainen asia käsittelyyn. Nimittäin musiikkipuoli, jossa vaaka kallistuu helposti toisen pelin suuntaan.
PilotWings 64:n soundtrack on saanut vaikutteita soulista, funkista ja R&B:stä. Kokonaisuus on todella toimiva, tunnelmallinen ja letkeä kuin öljytty kuminauha. Soundtrackilla on iso rooli oikean tunnelman luomisessa. Pelaajalla on kasa tehtäviä suoritettavanaan, mutta minkään sortin hätää tai hampaiden kiristelyä niiden vääntämiseltä on turha odottaa. Upea kokonaisuus kautta linjan.
Yksi huomio aiemmin mainitusta Super Power -lehden PilotWings 64 -arvostelusta pitää mainita. Kyseinen arvio antoi äänipuolesta seuraavan summauksen: ”Musiikki ei ole mitenkään erikoista, mutta äänitehosteet ovat uskomattoman hyviä ja antavat pelille todenmukaisen ja jännittävän tunnun”. Jaa. ”Musiikki ei ole mitenkään erikoista.” ? Lehden arvostelija lienee kytkenyt kuulokkeensa kiinni Taz-Maniaa pyörittävään soittimeen tai on muuten vain ollut nuhakuumekupassa. Soundtrackia on kehuttu vasemmalta ja oikealta, minkä lisäksi säveltäjä Dan Hessiä on haastateltu useammat kerrat pelin sävellyksiin liittyen. PilotWings 64:n soundtrack luo peliin upean tunnelman, jota on vaikea ylittää. Omasta mielestäni toki.
Toisaalta Hess itse kertoo toissavuoden DrunkFriend-podcastissa, että arvosteluissa musiikki ei aikanaan saanut lähes ollenkaan kehuja. Hänen mukaansa ”40-vuotiaat arvostelijat” eivät perustaneet sävellyksistä, mutta varsinaiset pelaajat ovat välittäneet hänelle niin paljon kehuja ja kiitoksia, että se saa hänet lähes liikuttumaan. Osviittaa tästä voi saada esimerkiksi hänen sävellystensä YouTube-videoiden kommenteista, joihin Hess on myös itse ahkerasti vastaillut.
PilotWings Resort pyrkii samanlaiseen leppoisaan tunnelmaan kuin edeltäjänsä, mutta lopputulos on kosolti geneerisempi. Ikään kuin ”musiikki ei olisi mitenkään erikoista”. Toki hyvääkin tuotantoa on seassa, mutta suurin osa on ihan ok -tasoa, josta ei pääse kertomaan mitään jälkipolville. Omille lapsille tai vaikkapa omien lastenlasten vanhemmille.
Ei kahta sanaa, piste PilotWings 64:lle.
Mikäs se tilanne oli, 4-0?
Sen vielä voisin todeta, että PilotWings 64 vie voiton omasta mielestäni myös pelattavien hahmojen sekä tehtävien monipuolisuuden merkeissä.
PilotWings 64:ssä oli kuusi hahmoa, joista valikoida. Tehtävissä muun muassa ammuttiin ohjuksia yhden hahmon mekaanista jättiläisversiota vastaan sekä matkattiin rakettireppu selässä pitkän luolaston päästä päähän. Unohtaa ei toki unohtaa aiemmin mainittuja tykinkuulana toimimisia, laskuvarjohyppyjä sekä pomppukenkiä.
Resortissa hahmot olivat pelaajien itse luomia Mii-hahmoja, jotka toki voivat näyttää melkein miltä vain, mutta itse olisin kaivannut myös aiemman nimikkeen persoonallisia lentohyyppiä mukaan. Tehtävissä on tälläkin puolen vaihtelua, kunhan tylsistä ilmapallojen ammuskeluista pääsee eroon. Silti pidin edeltäjän tarjonnasta silti piirua enemmän.
Graafisesti tuoreempi nimike on toki parempi, onhan alla tuoreempi konsoli tuoreemmalla raudalla. Eikä toki sovi unohtaa, että 3DS-konsolin näyttö esittää pelitilanteen kolmiulotteisena ilman mitään laseja tahi muuta välinettä. Lentelypelissä tällä ominaisuudella on jopa tarvetta, jotta osaa vaikkapa laskeutua oikeaan kohtaan rakettirepun kera.
Sivustomme PilotWings Resort -arvio summaa koko hoidon aikamoisen hyvin. "Hauskaa riittää muutaman tunnin ajan, minkä jälkeen peli jää helposti hyllyyn pölyttymään”, alkaa summaus. ”Vuosien myöhästelyjen ja peruutusten jälkeen syntynyt Pilotwings Resort ei ole huono suoritus, mutta se ei ole edeltäjiensä veroinen. Jäämme odottamaan Pilotwings 64:n paluuta.”
Uudempi vähemmän hyvempi
Niinpä näinpä. Ei huono, mutta edeltäjä hoiti homman paremmin.
Jos näitä kahta pitäisi vertailla, veisi Nintendo 64:n julkaisu pisteet kotiin lähes joka kategoriassa.
Ihan vain tiedoksi, jos näitä kahta peliä lähtisi vertailemaan keskenään. Kenet pitää lahjoa, että tälle pelisarjalle saataisiin jatkoa?
