Tähtiloistoa ja "kourallinen" dollareita
Quantum Breakia tehtiin aikoinaan viisi pitkää vuotta ja siihen sijoitettiin dollareita sen verran paljon, ettei sen kummemmin Remedy kuin Microsoftkaan ole halunnut kommentoida budjetin lopullista suuruutta. Se ei myöskään herättänyt ennakkoon tuttavapiirissäni juuri minkäänlaisia tuntemuksia, vaan siihen mennessä kallein kotimainen videopeli sivuutettiin lähinnä olankohautuksella. ”Ai Remedy julkaisee uuden pelin? No sepä kiva.” Tai: ”Tulee XBonelle, en osta.” Tai: ”Ai ai, geneeriseltä näyttää.” Suoraan sanottuna olin itsekin hivenen huolestunut, että millainen tuotos sieltä lopulta tulee, koska kuvissa QB näytti kovin kliiniseltä ja jopa persoonattomalta. Ennakkovideot toki jätin tyystin katsomatta, koska halusin kokea tekeleen mahdollisimman sokkona.
Quantum Break alkaa hyvin rauhallisissa merkeissä: Monarch Solutionsin johtaja Paul Serene (Aidan Gillen) kutsuu vanhan ystävänsä Jack Joycen (Shawn Ashmore) katsomaan (omasta mielestään) mahtavaa keksintöään, jossa Jackin veljellä Williamilla (Dominic Monaghan) on ollut sormensa pelissä. Kun Jack hölköttelee kohti valtavaa kompleksia seuratessaan Paulia, huomaa pelaaja collegerakennuksen, jonka ympäristöstä löytyy sammuneiden opiskelijoiden lisäksi mielenosoittajia, jotka vastustavat Monarchia. Lähitienoolta löytyy myös paljon dokumentteja, lappuja ja varsin hauska easter egg, joten silmät auki.
Remedylle ominaiseen tyyliin pikku silmäniskuja vanhoihin peleihin löytyy muutenkin pitkin ja poikin. Lisäksi maailmaan ripoteltujen vihjeiden lukeminen kannattaa, jotta pääsee paremmin selville siitä, mitä taustalla tapahtuu. Arvostankin sitä vaivannäköä, jonka Remedy on nähnyt kaiken loren suhteen, mutta välillä vihjeiden naaraaminen ja ennen kaikkea lukeminen rikkoo hieman liikaa etenemisen tempoa. Esimerkiksi Alan Wakessa tämä keräilyaspekti tasapainotettiin mielestäni paremmin pelin lomaan. Kyseessä on kuitenkin vain kauneusvirhe, joka häiritsee sitä vähemmän, mitä enemmän tykkää keräilystä.
Mutta: kuten arvata saattaa, kun jotain näin suurta on tekeillä, kaikki menee pahasti pieleen. Paul haluaa näyttää, miten laitteella matkustetaan ajassa taaksepäin ja kun käynnistyshetkellä kuuluu hassusti "poks", Paul sekä Jack altistuvat kvanttisäteilylle, antaen molemmille ajanhallintaan liittyviä voimia. Alkaa dramaattisesti päättyvä pako, jonka myötä tarina käynnistyy toden teolla.
Ruudun takaa
Puhutaanpa alkuun grafiikasta: Quantum Break oli aikoinaan päräyttävän hieno teos. Siitäkin huolimatta, että resoluutio on vaatimaton 720p. Ympäristöt ovat vielä tänäkin päivänä sangen nättejä ja yksityiskohtaisia, minkä lisäksi teoksen realistinen värimaailma (ilman HDR:ää!) tuo pelille hyvin omanlaisensa fiiliksen. Harmittavasti QB:tä ei ole kirjoitushetkellä räätälöity Xbox Series -konsoleille, vaan Xbox One X -päivityksen 1440p-resoluutio ja 30 freimin ruudunpäivitys on maksimi, mihin tuotos yltää. PC:llä toki asiat ovatkin sitten paremmin.
Hahmomalleista on myös pakko antaa erityismaininta, sillä Remedy teetätti muotit jopa näyttelijöiden hammasmalleista, jotta kaikki näyttäisi mahdollisimman aidolta. Panostus kannatti, koska ilmeet ja eleet ovat edellisen konsolisukupolven ehdotonta parhaimmistoa. Silloin ajattelin, että ero tv-jaksojen ja pelikuvan välillä on yllättävänkin pieni, mutta fanilasit pois ottamalla eron huomaa jo selkeämmin.
Sitten siihen mielipiteitä jakavimpaan osioon eli tv-jaksoihin. Oliko tämä se hetki, kun 90-luvulla nähtyjen FMV-videopätkien iltapäiväkerhotason näyttely ja pahvilavasteet palasivat? Vastaus on ei, sillä tuotantoarvot ovat kohdallaan ja näytteleminen riittävän luontevaa. ”Tv-sarjan” onnistuneimpia aspekteja lienevät ohjaus, rytmitys ja leikkaus, minkä lisäksi show'n tunnelma on yhtä pelin tunnelman kanssa. Kaiken kaikkiaan se toimii juonenkuljetuksen välineenä riittävän hyvin. Ihmiset nutisivat aikoinaan tylsästä alusta, mutta en ihan ymmärrä tätä, koska missä välissä esimerkiksi tietokonehaka Charlie olisi sitten esitelty?
Neljän tv-jakson aikana esitellään elämää Monarch Solutionsin sisällä ja päästään näkemään muun muassa ”pääpahisten” eli Paul Serenen ja Martin Hatchin (Lance Reddick) sielunelämää. Hatch on laskelmoivampi ja kylmempi, kun taas Serene on hyvinkin inhimillisen oloinen kaveri, joka painii omien hallusinaatioiden ja vainoharhaisuuden kanssa. Onkin hämmentävää todeta, että kokonaisuushan toimii, osittain toki siksi, koska Serene ja Hatch ovat hahmoina mielenkiintoisempia kuin päähenkilömme. Jack on jotenkin vähän puiseva, eikä karismaa ole riittävästi.
Mutta toisaalta, eihän se olisi ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään kerta, kun päähenkilön ympärillä olevat hahmot ovat mielenkiintoisempia.
Vakaat kädet, makeet kyvyt ja ontuva ohjaus
Vuonna 2016 "suojakykkimisräiskinnät" olivat vielä in, joten tämä näkyy Quantum Breakin taistelumekaniikassa, ollen jopa melko kaksijakoinen tapaus. Pelin edetessä Jack saa käyttöönsä useamman aikaan perustuvan kyvyn, kuten suojan, teleporttipyrähdyksen, pidemmän spurtin, tainnuttavan lähi-iskun, ajan hidastuksen ja pommin. Näiden kykyjen avulla taistelu on paikka paikoin äärimmäisen tyydyttävää ja hauskaa, minkä lisäksi eri aikakyvyillä kikkailu tuo taisteluun jopa taktisia elementtejä.
Sen sijaan kontrollien heikkoudet tulevat esiin kohdissa, joissa Jack ei voi käyttää kykyjään, sekä alussa, jossa kykyjä (kuten lähitaistelua) ei vielä ole. Herra ei nimittäin pysty ampumaan kyykystä, mikä tuo pelaajan tarpeettoman alttiiksi vihollistulelle. Suojassa kykkiminenkin toimii välillä miten sattuu: joskus Jack menee oikein näpsäkästi suojaan itsestään, joskus taas ei millään. Erityisesti tämän johdosta suojanapin puuttuminen on aivan käsittämätön suunnitteluratkaisu. Tähtääminen on kuitenkin toteutettu erinomaisesti, joten ihan kaikki ”ajattomat” kyvyt eivät ole vinksallaan.
Ajan myötä kaikki on kohdallaan
Kaiken kaikkiaan Quantum Break on varsin mainio tapaus, jota ajan hammas on puraissut maltillisesti. Kokonaisuutena se on ennen kaikkea viihdetuote ja sellaisenaan mainio. Iso kiitos tästä kuuluu erityisesti ohjaaja Sami Järvelle sekä käsikirjoittajille eli Mikko Rautalahdelle ja Tyler Burton Smithille, jotka onnistuivat pitämään lankakerät kasassa ja tekemään uskottavan aikamatkustustarinan, joka pitää logiikan ja pelaajan otteessaan loppuun saakka. Ja onhan "ison ärrän" hovisäveltäjälle eli Petri Alangolle pakko antaa taas täysi kymppi ääniraidasta.
Remedy lähti rohkeasti kokeilemaan uudenlaista lähestymistapaa ja onnistui siinä kiitettävästi. Quantum Break ei ole missään nimessä virheetön, mutta toisaalta lopputekstien rullatessa ruudulla kävi mielessä, että saakohan tämä joskus jatkoa? Se ei nimittäin haittaisi, sillä loppuratkaisu jätti ovet sepposen selälleen auki mahdollista jatko-osaa varten, eikä niitä ole ainakaan toistaiseksi suljettu. Tällä hetkellä Remedyllä on toki kädet täynnä, mutta on mielenkiintoista nähdä, tuoko suomalaisstudio nimikkeen takaisin pelkän tv-sarjan muodossa, sillä vihjeitä on siihenkin suuntaan heitelty.
Kiitos Remedy, että olette olemassa. Teidän tuotteenne parissa ei ole vielä kertaakaan ollut tylsää.
