Disco Elysium on julkaisu, josta tiesin jo ensimmäisten arvostelujen perusteella pitäväni. Planescape: Torment yhdistettynä David Lynchiin? Kyllä, kiitos! Lopulta mahdollisuus heittäytyä pelaamaan toteutui vasta syksyllä 2020, jolloin mahdollisuus 25 tuntia kestäneeseen elämykseen avautui koronan vuoksi peruuntuneiden reissusuunnitelmien tieltä.
Jo hahmoa luodessa viitataan suoran epäsuoraan Lynchin kummallisimpaan elokuvaan Inland Empireen. Kyseessä on kolmituntinen, lähes juoneton surrealismipläjäys. Muistan edelleen miten katsoin elokuvan yksin melko tyhjässä elokuvateatterissa keväällä 2007. Kokemus oli outo, sillä Inland Empire oli lähes katsomiskelvottoman tekotaiteellinen pläjäys. Ja siitä huolimatta kyseessä on elokuva, joka pelaa hypnoottisilla vaikutelmilla kuvaten tarinan sijaan tunnetta. Muistoni saattavat olla kultaantuneita, mutta kyseessä on niin vaikuttava teos, etten halua (enkä jaksa) katsoa sitä uudelleen.
Siirrymme vajaat 14 vuotta eteenpäin syyslomaviikkoon. Elysiumin maailma on mielenkiintoisella tavalla tuttu, mutta silti outo. Taustalla oleva lore on erittäin mielenkiintoista, sillä se ei jää vain loreksi vaan linkittyy yllättävillä tavoilla erilaisiin juonen yksityiskohtiin. Taustalla vaikuttaa jatkuvasti tunne siitä, että kuin skitsofreenisellä tavalla kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa, eikä sattumia ole olemassa.
Sain pelata loppuosan pelistä läpi yön, sillä vaimoni oli myöhään työpaikan virkistystilaisuudessa. Disco Elysium on itsessään varsin unenomainen peli, ja paras olotila sen pelaamiseen on aamuöinen, pikkupöhnäinen utu. Pääsin pelaamaan erään pelimaailman erikoisimmista ja parhaista kohtauksista, Martinaisen kirkkokohtauksen, täydellisessä mielentilassa. Kohtaus on tässä (spoiler alert):
Väistämätön lopputulos yli kymmenen tunnin pelisessiosta, päässä soivasta diskojumputuksesta, myöhäisestä nukahtamishetkestä ja käynnistyvästä laskuhumalasta oli liskojen yö. Tällä kertaa aiheena oli Disco Elysiumin maailma, mutta unet eivät olleet ahdistavia. Oikean elämäni tapahtumat kietoutuivat kummallisella tavalla Elysiumin erikoisen maailman värikylläisiin melodioihin. Olinko nähnyt unta, vai siirtynyt vain väliaikaisesti Inland Empiren maailmaan? Kumpi maailmoista onkaan itse asiassa todellinen?
Kaiken huipensivat pelin läpäisyä seuraavat reivit, joiden tribaaliset rytmit tarjosivat mahdollisuuden pohtia kokemaani. Harva taideteos, saati peli, vie näin syvälle introspektion maailmaan. HARD CORE!
