Dark Messiah of Might and Magic: Elements

Arkane Studio oli vastuussa PC:lle vuonna 2002 ilmestyneestä hienosta luolastoseikkailu Arx Fataliksesta, jonka selkeänä esikuvana toimi kymmenen vuotta aiemmin ilmestynyt klassikko Ultima Underworld. Yhtiö ei jäänyt laakereille lepäämään, vaan hankki Heroes-sarjastaan parhaiten tunnetun Might & Magic -lisenssin ja ryhtyivät työstämään toista luolarymistelyä PC:lle. Vuonna 2006 ilmestynyt Dark Messiah of Might & Magic käytti hyväkseen Half Life 2:n pelimoottoria ja sai kiitosta innovatiivisesta lähitaistelumekanismista. Reilu vuosi myöhemmin Elements-lisänimellä varustettu Xbox 360 -versio päästettiin markkinoille.

Sareth ja kadonneen peli-ilon metsästys

Konsolikäännöstä varten peli-iloa on pikkaisen pidennetty, bugeja korjattu, grafiikkaa vähän paranneltu ja käyttöliittymä muokattu konsolitarpeita varten. Jälkimmäinen tunnetaan myös synonyymillä yksinkertaistettu, mutta palataan siihen hieman myöhemmin. Pelaaja ottaa oppipoika Sarethin olemuksen, tämän seikkaillessa ilahduttavan moninaisen maaston ensin kristallin, sitten pääkallon ja lopulta molempien perässä. Juoni ei päätä huimaa, mutta harvemmin se sitä tekee tällaisissa peleissä. Luolastohenkeä mukaillen valtaosa ajasta vietetään tunkkaisissa luolissa tai temppelikomplekseissa, joita kansoittavat genrelleen tyypilliset epäkuolleet, peikot, örkit ja muut öttömönkiäiset. Dark Messiahin eduksi seikkailtavat pelialueet ovat hyvin suunniteltuja monitasoisia tiloja, joten tarpominen ei tunnu aivan turhanpäiväiseltä putkijuoksulta.

Toisin kuin vuosi sitten PC:lle ilmestyneessä versiossa, pelaaja ei tällä kertaa voi vaikuttaa hahmonsa kehitykseen alkua pidemmälle. Yksinkertaistetussa konsolimallissa tasonnousujen myötä pisteet jaetaan automaattisesti alussa valitun hahmoluokan (maagi, salamurhaaja, soturi, jousiampuja) mukaan ja tasojen myötä pelaaja voi vain käydä kurkkaamassa minkäs uuden taidon tai taian hän tällä kertaa saa käyttöönsä. Dungeon & Dragons -roolipeleistä tutut hahmorajat näkyvät myös Elementsissä, eikä esimerkiksi maagi osaa koskea miekkaan ja vastaavasti soturi ei tunne magian saloja. Keinotekoinen rajoittaminen näkyy ennen kaikkea pelin etenemisen kannalta tärkeässä köysiä ampuvassa jousessa, jota osaa käyttää mestarillisella tarkkuudella kuka tahansa hahmoluokasta riippumatta. Sen sijaan matkan aikana muita reppuun sullottuja jousipyssyjä ei osaa käyttää kuin jousiampuja. Vaikkei PC:n tasonnousujärjestelmäkään nyt järin monipuolinen ollut, olisi sen suonut nähtävän myös konsolikäännöksessä.

Elementsin ohjaustuntuma ei ole niin ikään kääntynyt järin luontevasti boksin ohjaimelle. Piiruntarkkaan kosketustuntumaan tottuneelle Dark Messiahin kahden promillen kännejä mukaileva viive tunnistuksessa vaatii useamman tunnin harteilleen ennen kuin se tuntuu edes jossain määrin toimivalta. Paluu toimivimpien FPS-pelien pariin tuntuukin Elementsin jälkeen raikkaalta tuulahdukselta modernisuutta. Sen sijaan näppäinkartta on saatu onnistuneesti mukautettua ohjaimeen, eikä valikoissa tarvitse juuri aikaansa viettää. Tärkeimmät perustoiminnot tapahtuvat liipaisimista, pikavalikot ristiohjaimella ja loput oheistoiminnat värinäppäimillä. Pienen opettelun jälkeen toiminnot lähtevät suoraan selkäytimestä.

Suora syöksy alimpaan helvettiin ja hyvä muistutus siitä, miten konsolikäännöksiä ei pitäisi tehdä, on sen sijaan Elementsin bugisuus. Xbox 360 -versiota varten tehdyt buginkorjaukset kuulostavat pelin jälkeen lähinnä huonolta vitsiltä, sillä samanlaista peli-ilon tappajaa en ole kokenut sitten vuosien takaisista PC-peleistä, jotka toimivat pelattavasti vasta useamman päivityksen jälkeen. Yhden läpipeluun aikana Elements onnistui kahdesti pysäyttämään etenemisen totaalisesti. Ensimmäisellä kerralla hentoinen hyppy roikkuvaan köyteen vei hahmon seinän toiselle puolelle ja otteen irrottaminen tiesi ikuista pudotusta pimeyteen. Koska valikosta ei löydy meneillä olevan tason uudelleenaloitusta, eikä automaattisiin tallennuspisteisiin voi palata kuin kuolon korjatessa, jouduin aloittamaan pelin aiemmasta tallennuksesta vajaan parin tunnin takaa. Toisella kerralla erästä päävastusta karkuun juostessani onnistuin hyppäämään rotkoon, jonka jälkeen lataustauon jälkeen synnyin viimeisestä tallennuspisteestä kuolleena ja ikuinen lataus-kuolema-rumba oli valmis. Perisuomalaiseen tapaan en ollut ottanut virheistäni oppia, vaan latasin kiltisti viimeisimmän tallennuksen, tällä kertaa noin tunnin päässä olevan. Näiden lisäksi pelistä löytyy vielä jokusia grafiikkabugeja, jotka kadottavat tekstuurit tai tekevät vedestä räikeää pikselimössöä, joskin näiden haittavaikutus ei ole mitään verrattuna yllä oleviin hermolomauttajiin.

Potku pitkästä ilosta

Dark Messiahin aikanaan suitsutettu taistelumekaniikka on edelleen tallella, joskaan järin poikkeukselliseksi sitä on vaikea kutsua. Toimivaksi ja FPS-genren parhaimmistoksi kyllä. Miekan kolistelu yhdistettynä Sourcen moottoriin tuo veikeää fysiikan kanssa pelleilyä, joka ei rajoitu pelkästään terästen yhteenottoon. Kenttäarkkitehtuuri on täynnä pieniä ja isoja jäyniä, joita pelaaja voi pistää käytäntöön poloisten luolastorohmujen harmiksi. Hatarilla jalustoilla seisovat tynnyripinot, puoliksi tuhoutuneet marmoripatsaat tai narun päässä roikkuvat käyttövalmiit ansat ovat omiaan tappamaan epäsuotuisat hongankolistelijat. Irtaimisto on myös käyttökelpoista kamaa pysäyttämään päälle hönkiviä vihollisia. Lisäksi molempia liipaisimia yhtaikaa painamalla pelaaja pystyy potkimaan vastustajia muutaman askeleen taaksepäin, mikä sopii hyvin yhteen takana häämöttävän pohjattoman kuilun tai nuotion kanssa. Potkusta tuleekin huvittavasti pelaajan ylin ystävä, sillä kenttäsuunnittelun ainoa virhe on liiallinen pelaajaystävällisyys ja fysiikan kanssa leikkiminen. Huone ilman piikeillä varustettua seinustaa tai sopivasti sytytettyä nuotiota on Dark Messiahin maailmassa tuntematon käsite, seikkailtiinpa sitä sitten laivan ruumassa tai luolaston pimeydessä - ainoa särö muuten varsin mallikkaassa kenttäsuunnittelussa.

Jossain määrin monipuolisuuden mahdollistava taistelumekaniikka jää myös heitteille yltiöpäisen helppouden vuoksi. Pelasi sitten maagilla tai soturilla, kaatuvat viholliset viimeistään hyvin ajoitetun potkun avulla siihen taakse sijoitettuun piikkiseinään. Jalkoja käyttämättäkin taistelut ovat vaikeimmalla tasolla pelkkää miekan kalistelua tai taikojen ampumista. Suojaukselle ei ole juuri tarvetta, sillä päätön huitominen hoitaa asian kymmenen kertaa varmemmin. Maagille pelatessa nelostason jälkeen alun tulinuoliloitsulla pärjää loppuun saakka, eikä manasta ole pulaa. Kenttien runsaat varastot parannus- ja manapulloja takaavat myös sen, ettei pelaamisesta muodostu missään vaiheessa edes etäisesti hankalaa.

Graafisesti Dark Messiah on hieman rujo ja kielii osin Source-pelimoottorin vanhuutta. Suurempi syy on moottoriin kokematon tekijätiimi, joiden käsissä Ashanin maailma ei avaudu aivan sellaisella vakuuttavuudella kuin olisi suotavaa. Hahmot ovat heikosti mallinnettu ja animoituja, eivätkä tekstuurit yleisesti ottaen ole kovin kummoisia. Ei Dark Messiah kuitenkaan huonon näköinen ole, mutta kovin keskinkertainen nykyisen grafiikkatykityksen keskellä. Paljon pelastaa kuitenkin erinomainen valaistus, joka piilottaa suurimmat virheet pimeyden alle. Luolastojen säkkimusta pimeys iskostuu ihon alle tunnelmassa ja parhaimmillaan soihduin valaistut huikeat luolakompleksit ovat vakuuttavuudessaan hengen salpaavia. Erityismainintana valon vaikutus silmiin on otettu myös huomioon ja kirkkaasta päivänvalosta luolaan sukeltaessa kestää hetken ennen kuin Sareth tottuu uuteen ympäristöön. Samoin pimeässä luolassa kirkkaaseen objektiin (esimerkiksi käsissä pyörivä tulipallo) katselu heikentää näkyvyyden eteenpäin lähes tyystin, kuten pitääkin.

Ponneton vapahtaja

Verkkopelin ystäville Elements tarjoaa myös moninpelikekkerit. Pelimuodot ovat perinteistä tappojahtia sekä alueiden valtausta kahdella joukkueella (elävät ja kuolleet), joilla molemmilla on identtiset luokat valittavina taistelujen alkuun. Ruutiaseiden täyttämässä maailmassa perinteinen fantasiatason miekoilla kolistelu ja taikojen ammuskelu on lähtökohdiltaan houkutteleva vaihtoehto. Mielenkiinnostaan huolimatta toteutus ei ole aivan niin mielekästä, sillä miekan survaisu villisti kieppuvaan lihaan on helpommin sanottu kuin tehty. Peli on pohjimmiltaan täysin samanlaista sinkohippasta kuin kaikki muutkin räiskintäpelit verkossa, joskin sillä poikkeuksella, ettei sinkoja ole näkyvissä. Miekkamiesten yhteenotot ovat sekavaa kohellusta ja suurin osa testisession peleistä tuntuikin menevän pikemmin maagien tahtiin. Kenttäsuunnittelu tippuu myös roimasti yksinpelin vastaavista, ja kentät ovat kookkaita ja neliskanttisia luomuksia ilman minkäänlaista uniikkia ideaa.

Dark Messiah of Might & Magic: Elements on pelillisesti ihan pätevä ja jossain määrin jopa hieman poikkeavampi pelikokemus nykyräiskintöjen seassa. Kankean ohjaustuntuman, yksinkertaistetun tasonkehityksen ja yleisen helppouden kanssa pystyisi vielä elämään, mutta kirjaimelliset pelinpysäyttäjä-bugit ovat jo astetta vakavampi suunnittelumoka, joiden innostuksen latistavaa vaikutusta ei voi sanoin kuvata. Konsoleille tehtyjen fantasia-aiheisten FPS-pelien harvassa joukossa Elements on kuitenkin genrestä kiinnostuneille varteenotettava vaihtoehto, kunhan muistaa tallentaa tarpeeksi tiheään.