NHL 09

Kuin vanhan tutun tapaisi

Tämän vuoden EA Sportsin änäri luottaa pikkuparannuksiin. Siinä missä edellinen osa toi uuden sukupolven taitotikkukiekkoilun myös Sonyn teräväpiirtokonsolille, NHL 09:n muutokset tuntuvat lähinnä kosmeettisilta. Kaikki vanha latausikkunaa myöten pyörii samaan tapaan kuin ennen, mutta vain nopeammin.

Virtuaalijääkiekko ei ole ikinä näyttänyt näin hyvältä – ja samalta kuin vuosi sitten. Autenttisuudessa tavoitellaan jo enemmän kuin ensiluokkaista tasoa, mikä näkyy uskottavina pelaajamalleina ja areenoina. Näinhän asiat lähestulkoon olivat jo viime vuonna ja osin myös sitä edeltävänä. Kaikkea pientä ei ole sentään saatu korjattua, sillä bugeja iskeytyy pleksiin tuon tuosta. Etenkin eksoottisemmilla seuroilla pelatessa saattaa näkyä sateenkaarivärityksellisiä hanskoja, väärän joukkueen pelaajia vaihtoaitiossa tai tuomareita ilman silmäluomia. Eikä nauruitta selvinnyt silloin, kun vastustajan maalivahti yltyi halailemaan juuri tämän verkkoon maalannutta sankaria.

Graafisesta kasvojenkohotuksesta lienee siis turha puhua, mutta sen sijaan jonkinlaista piristettä on onneksi nautittu, sillä peli rullaa kiistatta sulavammin. Ruudunpäivitys pysyy suurimman osan ajasta jouheavana. Notkahduksia tapahtuu vain kentän näkyessä kokonaan. Matsitaukojen välivideot pätkivät puolestaan lähes poikkeuksetta, mutta niillähän ei otteluiden tuloksiin vaikuteta.

Äänipuolella taklaukset laittavat jälleen luut naksumaan kunnolla, eikä yleisökään pelkää kommentoida tilanteita eheällä mölinäkuorolla. Selostuksesta riittää sanottavaksi se, että saman itseään toistavan toitotuksen on valitettavasti annettu jatkua.

Lämmin kädenrutistus

Skill stick -ohjaus on parasta mitä jääkiekkopeleille on tapahtunut sitten 2k-sarjan aiheuttaman lätkäpelien kilpailutilanteen. Miksipä mennä toimivaa korjaamaan? Taitotikulla jälleen ensisijaisesti lätkitään, sitten veivataan, kaivetaan ja lopuksi vähän mällätään.

Oletusarvoisesti kiekottomalla pelaajalla tatin päätoiminto on taklaaminen, minkä nopeasti huomaa aiheuttavan epäkäytännöllisesti hyökkäyspään jäähyjä. Pelaajan tavoitellessa irtokiekkoa lapaansa laukausta varten peli ymmärtää epätoivoiset tatinveivaukset taklauksiksi. Tämän saa onneksi korjattua vaihtamalla tönimisen olkanapin takaa hallittavaksi ja tikkuun tilalle mailan vapaa heiluttelu (pokechecking).

Puolustuspäässä kiekontavoitteluun helpotusta tarjoaa mailannosto, jonka pitkällä ulottuvaisuudella kumi tuntuu irtoavan jopa turhan helposti arvaamattoman kiekkoilijan lavasta. Aivoton huitominen kuitenkin kostautuu nopeasti jäähyinä korkeasta mailasta, joilla saavutetaan asiassa jonkinasteinen tasapaino. Muutoin käytössä on samat tutut kikat, kuten syötönkatkot, syöksyminen ja muu mailan kanssa heiluminen likaisempia otteita unohtamatta.

Yritä edes näyttää ammattilaiselta

Pelitilat ovat pitkälti pysyneet ennallaan. Esittelyjä ei kaivanne kuin uutukainen Be a Pro, jos nyt sekään kaiken hypetyksen jälkeen. Vaikka mukaan on ympätty lisää liigoja aina Tshekeistä Venäjän Superiin, niin näiden tiimeillä ei pysty kausimuotoisesti pelaamaan. Ainoa vaihtoehto olisi korvata Dynastiassa NHL-joukkueita yksitellen, mikä ei aja samaa asiaa sitten lainkaan.

Madden-sarjasta tutussa Be a Prossa joko hypätään suoraan NHL-staran hokkareihin tai aloitetaan itse luodulla untuvikolla alemman sarjan kolmosketjusta. Nälkäinen taistelu peliajasta ja vastuusta yksittäisen pelaajan näkökulmasta on paitsi mielenkiintoinen myös kohtalaisen toimivasti toteutettu visio. Siinä on yksin pelatessa sanainkuvailematonta fiilistä, kun puolustajana antaa syötön ottelun voittomaaliin. Tai kun tyhmän rikkeen jälkeen istuu aitioissa kaksiminuuttista kiroillen ja ilmaa huitoen. Näin yksilöityä suorittamisen tunnetta harvoin pääsee syntymään koko joukkuetta ohjattaessa.

Be a Pro voisi silti tarjota syvemmän kokemuksen. Omaa paikkaansa oppii pelaamaan suuntanuolen avulla melko nopeasti, ja pelitauoilla valmentaja antaa suorituksesta joskus osuvaakin palautetta, mutta meininki tuntuu tarpeettoman kylmältä. Esimerkiksi pelaajan suorituksia ei seurata järin pitkällä aikavälillä, joten ketjuissa putoaminen voi käydä herkänlaisesti huonon ottelun jälkeen, vaikka olisi aiemmin takonut millaisia tehoja. Sen sijaan koko kaudelle annetaan omat tavoitteet, joiden saavuttamisesta palkitaan kehityspisteillä. Koomisia sfäärejä puolestaan kutkuttelee ajatus siitä, että tulokaspelaaja lähes yksinoikeudella ajoittaa ketjunvaihdot ja laitetaan pelipaikasta huolimatta ensimmäisten joukossa rankkareita vetämään. Joukkuehengestä taas on turha puhua, kun jokainen omiin mennyt maali on jäällä olleen ihmispelaajan risti, eikä pakkipari tunnu aina pelaavan samaa lajia.

Verkot soi

Tekoälypelaajiin ei voikaan luottaa kaiken aikaa, mihin nettipeli vastaa paraatipelastuksella. Be a Pro -moodin vastine verkossa, EA Sports Hockey League, tarjoaa samat puitteet moninpeleihin. Pelaajat voivat perustaa omia seurojaan, joiden matsit pelataan ihmiskentällisillä. Vastustajaa etsiessä kokoonnutaan ”pukuhuoneeseen” taktiikkoja hiomaan ja tunteita purkamaan. Matsien tunnelma hakee tiimiräiskintöjen klaanimatsien vertaa, kun jokainen pelaa omaa paikkaansa. Pakka pysyy kasassa ja muutkin jääkiekkokliseet käyvät toteen. Vaatimattomasti sanottuna EASHL mullistaa perinteisen urheilupelaamisen netissä.

Verkkotila ei tuttuun tapaan ole virheetön. Allekirjoittanut sai pitkään taistella EA-palvelimien tuulimyllyjä vastaan, kun mokomat eivät suostuneet päivittämään uusia kokoonpanoja, jotka puolestaan ovat välttämättömiä onlinepelaamista varten. Kaikesta huolimatta taistelu kannatti, sillä suurimman osan ajasta pelit sujuvat nautinnollisesti. Viivettä huomaa harvakseltaan, joten tappioista saa usein syyttää vain itseään. Harvemmin – mutta silti ajoittain – omiin eksyy monen monta kummallista kikkamaalia, joita jotkut pelaajat tuntuvat epäurheilijamaisesti hyödyntävän.

Kivana lisänä verkko-ominaisuudet mahdollistavat omista matseista napattujen kuvien ja lyhyiden videoiden esittelyn. Lisäksi peli pitää kirjaa pelaajan tapahtumista ja saavutuksista myös netin ulkopuolella, mutta jostain syystä jättää kirjaamatta samalla koneella pelatut ihmisten väliset matsit.

Lähes hattutemppu

Kaikkine virheineenkin NHL-sarjan uusin on jälleen vietävän terävä lätkäpeli. Se vastaa niin yksin- kuin moninpelaajien lätkätarpeisiin vähintään kattavasti. Tämän parissa menisi varmasti ensi syksyä pitemmällekin, jos ahkera päivittäminen ei katkeaisi seuraavan osan julkaisun lähestyessä. Kaikenmaailman guitarherojen ja rockbandien aikaan NHL 09 tarjoaa kärkiluokan perinteistä moninpeliviihdettä, jonka parissa huuto raikaa ja – niin, huuto raikaa. Tämä lätkä ansaitsee paikkansa pelihyllyn kokoonpanossa.