Harmaantuva haamujengi

"This happen to you before?"

Harold Ramis on komedian kultasormi, jonka kynästä ovat lähtöisin muun muassa Delta-jengi, Päiväni murmelina ja Terapian tarpeessa. Ramisin töistä tunnetuin – ja varmaan myös menestynein – on kuitenkin vuonna 1984 ilmestynyt Ghostbusters (Haamujengi), jonka hän kirjoitti paremmin näyttelijänä tunnetun Dan Aykroydin kanssa. Huippusuositut haamunmetsästäjät palasivat kankaalle kehnommassa jatko-osassa vuonna 1989.

Muutama vuosi sitten nähtiin ensimmäiset kuvat kehitteillä olleesta Ghostbusters-pelistä, ja aika pian Ramisin ja Aykroydin nimet yhdistettiin projektiin. Vivendin ja Activisionin iskettyä hynttyyt yhteen hanke oli jonkin aikaa tuuliajolla, kunnes Atari pelasti sen. Julkaisuajankohdan lähestyessä alettiin puhua elokuvasarjan kolmannesta osasta, joka vain sattuisi ilmestymään pelin muodossa. Yhtenä syynä tähän voitiin pitää Bill Murrayn ja kumppaneiden ikääntymistä. Kummitusjahti on nuoren miehen hommaa, ja nuorekkaiden äänien yhdistäminen digitaalisiin hahmoihin mahdollistaa vielä yhden seikkailun.

PS3:n Ghostbusters saa omaa sisältöä

"Heat 'em up!"

Harvemmin näkee lisenssipelejä, joiden alkuperä on 25 vuoden takana. Toisaalta Ghostbustersin tapaukesssa asiaa voidaan ajatella kahdelta kantilta: Elokuvan teineinä nähneet ovat nyt ostovoimaisessa iässä, ja pelkillä lämpimillä muistoilla myydään varmasti muutama satatuhatta kopiota. Toisaalta taas näin vanhalla lisenssillä on mahdoton ratsastaa, jos sen varaan ei kehitä oikeasti hyvää peliä. Rohkaisevaa on sekin, että alkuperäisestä kaartista on saatu mukaan lähes kaikki merkittävät nimet. Harmillinen poikkeus on kokonaan näyttelijänuransa lopettanut Rick Moranis.

Käsikirjoitus on ehtaa Haamujengiä. Teknologiaa, mystiikkaa ja harmitonta huumoria yhdistelevä tarina on alusta loppuun luontevaa jatkoa elokuville. Huikeat goottiympäristöt sopivat taustaksi kuin nenä päähän ja paikoin kuullaan jopa ihan nasevaa sanailua. Valitettavasti vain dialogin toteutus tökkii. Uusimmissa peleissä välinäytökset kuvataan motion capture -tekniikalla, jolloin eleet ja ilmeet saadaan yhdistettyä puheeseen. Samalla näyttelijät voivat tukeutua toisiinsa, ja lopputulos on parhaimmillaan jotain hyvin elävää. Ghostbusters kuulostaa siltä, että repliikit on nauhoitettu studiossa yksi kerrallaan, jolloin orgaaninen vuoropuhelu muuttuu konemaiseksi vuorosanojen toistamiseksi.

PS3:n Ghostbusters saa omaa sisältöä

"Total protonic reversal!"

Ghostbustersin suurin ongelma on sen tekniikassa, joka ei vastaa vuoden 2009 odotuksia. Tyylikästä visuaalista vaikutelmaa nakertaa grafiikan suttuisuus, ja irtopartikkeleiden määrän noustessa ruudunpäivitys alkaa kärsiä. Ohjaus on suurimmaksi osaksi ihan sujuvaa, mutta näkymättömät seinät estävät jokus etenemisen ja varsinkin taisteluiden aikana jaloissa pyörivät roskat haittaavat liikkumista. Kenttäsuunnittelu on sopivan vaihtelevaa, mutta tallennuspisteitä on aivan liian harvassa, eikä niiden sijainnista anneta juuri minkäänlaista vinkkiä. Muiden menojen iskiessä pelaaja ei voi aina tietää, kuinka paljon etenemistä menettää, jos juuri sillä hetkellä lopettaa.

Kaikkein eniten itkua ja hammastenkiristystä aiheuttaa kuitenkin jokaista kuolemaa seuraava puolen minuutin lataustauko. Vastaan asettuvia isompien örmelöiden kanssa tapellessa joutuu joskus soveltamaan yritys-erehdys-menetelmää, ja kun jokaisen erehdyksen seurauksena saa kuunnella puoli minuuttia Ray Parker jr:n esittämää teemabiisiä, alkaa saavutettu peli-ilo kadota. Lisäriemua tuottavat edellä mainitut tallennuspisteet, joiden ansiosta tappelua ei pääse aloittamaan suoraan, vaan sitä ennen joudutaan rynnimään pitkin käytäviä ja ehkä katsomaan vielä jokin välivideokin. Ja arvatkaa, onko yhdenkään pomotaistelun väliin sijoitettu tarkistuspisteitä...

PS3:n Ghostbusters saa omaa sisältöä

"Each one of us is carrying an unlicensed nuclear accelerator on his back"

Pakollisiin kuvioihin nykyaikana kuuluu tietysti verkkomoninpeli, ja Ghostbusters tarjoaa moista riemua. Vastakkain ei pääse pelaamaan, vaan moninpeli on neljän hengen yhteistyötä yksinpelikampanjan maisemissa. Tavoitteita on erilaisia: estetään haamuja varastamasta mystisiä esineitä, vangitaan mahdollisimman monta aavetta annetun ajan puitteissa tai yritetään vain selvitä hengissä mahdollisimman pitkään.

Moninpeli on hauskaa, mutta kavereiden kerääminen yhteen ja samaan peliin on tehty tarpeettoman hankalaksi. PSN:n kaverilistan sijaan Ghostbustersissa pidetään omaa kaverilistaa, johon väen haaliminen on monimutkaista. Rankatun pelin pystyttäminen vain omalla porukalla vaatii kikkailua ja tarkkaa ajoitusta. Joku olisi voinut kertoa Terminal Realityn suunnittelijoille, että yhteistyöpelejä yleensä halutaan pelata kavereiden kanssa.

PS3:n Ghostbusters saa omaa sisältöä

"Don't cross the streams"

Ghostbusters on ärsyttävä peli. Toisaalta sen haluaa juosta läpi ihan tarinan takia, pomotaistelut ovat enimmäkseen tosi näppäriä ja moninpelissäkin on oma viehätyksensä. Toisaalta taas sen tekniset heikkoudet tekevät siitä – jos nyt ei epäpelattavan, niin ainakin – todella turhauttavan. Jos kampanjan vaikeustason säätää helpoimmalle, eivät toimintakohtaukset vie turhaan huomiota pelin toimivimmalta osalta, eli tarinalta. Ja jos moninpeliä onnistuttaisiin joskus päivittämään niin, että sitä pystyisi ilman liiallista säätämistä pelaamaan kavereidenkin kanssa, alkaisi paketti vähitellen olla hintansa arvoinen.

Tällaisenaan Ghostbusters on pelinä valitettavan paha pettymys, mutta interaktiivisena elokuvana se on sarjan ansaitsema päätösjakso.