Overlord II

Puheenvuoro altavastaajalle

Joskus on kiva, kun asetelmat käännetään päälaelleen. Peleissä on aina ohjattu sitä hyvää tyyppiä, joka kukistaa pahan ja saa prinsessan ja puoli valtakuntaa. Mutta tarinan toisen osapuolen, niin sanotun pahiksen, tunteita ei kukaan ajattele. Pahalla pojalla on ehkä ollut vaikea lapsuus: kaverit ovat hyljeksineet, aikuiset kammonneet ja lopulta kylän pormestari on heittänyt tenavan valloituspuuhissa olleen armeijan armoille. Yritä siinä sitten kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi, kun kasvatuksesta on omien vanhempien sijaan huolehtinut lauma metrin mittaisia örkkejä, jotka huvittelevat panemalla paikat vähintään kerran päivässä täysremonttiin.

Onneksi joku puolustaa hyljeksittyjä. Overlord II:ssa kummallisen kiiltäväsilmäinen orpopoika saa häädön kotikylästään, päätyy asumaan maagiseen torniin ja lähtee lopulta vaatimaan itselleen sitä, mikä hänelle oikeuden ja kohtuuden nimissä kuuluu. Eli oikeastaan kaikkea.

Kirjava riiviölauma

Overlord II:ta yritetään kaupitella kevyenä strategiapelinä, vaikka se onkin enemmän toimintaseikkailu. Pelaaja ohjaa nimetöntä ja kummallisen vaitonaista pahuuden yliherraa. Tosiruhtinas ei kuitenkaan likaa omia käsiään, joten mukana on lauma Gremlins-elokuvan riiviöitä muistuttavia kätyreitä. Jengi roikkuu tiukasti käskynvaltiaansa viitan liepeessä, josta ne saa nappia painamalla säntäämään katseen suunnassa häämöttäviä vihollisia, aarteita ja hajoamisherkkiä esineitä kohti. Kummempia komentoja ei tarvita, "tuhoa" ja "varasta" hoituvat automaattisesti.

Taktisuutta peliin tuovat erilaiset kätyrityypit. Nilkkejä on neljän värisiä: ruskeat rynnivät lähitaisteluun ja kestävät jonkin verran iskua, punaiset heittelevät tulipalleroita matkan päästä, vihreät osaavat maastoutua ja tehdä yllätyshyökkäyksiä vihollisen selkään ja siniset parantavat taistelussa kaatuneet toverit taas hengityskuntoon.

Vahvuuksien maksimaaliseksi hyödyntämiseksi eri värisiä riiviöitä voi käskyttää erikseen. Aina hyvä taktiikka on lähettää ruskeat etulinjaan ja antaa punaisilla tulitukea selustasta. Herra isoherra voi joko seurata tilanteen kehittymistä sivusta tai liittyä mätkintäpartioon.

Yhdistä pisteet

Antisankarin seikkailu käynnistyy opetusosiolla, jonka aikana tehdään selvää pian entiseksi kotikyläksi jäävästä Nordbergista. Lyöminen, loitsiminen ja kätyreiden käskyttäminen esitellään huligaanin tihutyöretken ohessa. Seuraavaksi hypätään ajassa eteenpäin ja käynnistetään toinen opetusosio. Näiden jälkeen pelaajan oletetaan olevan valmis aloittamaan maailmanvalloituskiertueensa.

Alkuun pelaaminen on hauskaa. Kätyrit ovat kieroutuneella tavalla hupaisia; ne riemuitsevat rikkoessaan paikkoja, hyppivät tuskaisina tiputettuaan raskaita kantamuksia varpailleen, ryyppäävät rikotuista laatikoista löytyvät marjamehut ja sen jälkeen oksentelevat ja kuseksivat ympäriinsä. Ensimmäiset vastaan tulevat viholliset jäävät helposti nuijamiesten jalkoihin ja vaikka lauma ei vielä olekaan järin suuri, se osaa kylvää tuhoa ja hävitystä kuin englantilaiset jalkapallofanit vieraalla paikkakunnalla.

Pelin ongelmat alkavat kuitenkin käydä nopeasti ilmi. Kätyrit eivät aina ymmärrä käskyjä niin kuin niiden toivoisi. Aarretta hakemaan lähetetty yksinäinen kulkija saattaakin juosta kulman taakse vihamielistä sotajoukkoa vastaan. Näkymättömät esteet vaikuttavat mahdottomilta kiertää ja pikkuvipeltäjä jää jumiin marjapensaan juurelle. Avoimiksi naamioidut alueet osoittautuvat tehtäviä suoritettaessa ahtaiksi putkiksi ja lopulta peli onkin vain hidasta lönkyttelyä pitkien välimatkojen poikki.

Parin ensimmäisen kartan jälkeen Overlord II tuntuu lupailevan laajaa pelimaailmaa, jossa on paljon tekemistä, mutta lupauksia ei lunasteta. Päätarinan lisäksi nähdään vain muutama hassu sivutehtävä, eikä niidenkään suorittamisesta palkita millään lailla. Sadan kaupunkilaisen tai tuhannen tontun nujertamista juhlistetaan vain ruudun reunassa vilahtavalla ilmoituksella. Hölmistynyttä "siinäkö se nyt sitten oli" -tunnetta ei voi välttää.

Kuka, mitä, häh?

Overlord II on oppikirjaesimerkki huonosta pelisuunnittelusta. Ideaalitapauksessa pelin pitäisi ensin opastaa, sitten haastaa ja lopuksi palkita, mutta Overlord ei tee mitään näistä kunnolla. Yhtäällä pelaajaa saatetaan kädestä pitäen ja tehtävän jokainen välivaihe selittäen. Toisaalla taas vastaan tulee ongelma, jossa pelaajan pitäisi itse ymmärtää pelimekaniikka, jollaisen olemassaolosta ei ole aikaisemmin vihjaistukaan. Esimerkkinä tästä ovat polkuja tukkivat esteet. Osan barrikadeista yliherra voi tuhota nuijalla kopauttaen, osan taas voi hajottaa vain riiviölauma. Joihinkin tarvitaan katapulttia ja loppuihin pommeja. Täysin saman näköiset esteet voivat eri kohdissa käyttäytyä täysin eri lailla. Lisäksi pommien käyttöä esteiden tuhoamiseen ei esitellä millään lailla, eikä niiden käyttämistä opeteta mitenkään.

Toinen murheenkryyni ovat peliä vaivaavat virheet. Itse onnistuin esimerkiksi murtamaan vihollisen pystyttämän saarron tavalla, jota pelin kehittäjät eivät olleet ennakoineet. Pääsin uudelle kartalle, mutta edelliselle kartalle jäi kummittelemaan tehtävä, jota ei ollut enää mahdollista suorittaa. Lopulta peli oli niin solmussa, että jouduin aloittamaan sen kokonaan alusta. Muutenkin tehtävien eri vaiheiden rekisteröinnissä tuntuu olevan pieniä ongelmia. Koin myös pari suoranaista konsolin jumiutumiseen johtanutta virhetilannetta.

Kaikkein pahinta Overlord II:ssa on kuitenkin sen pelaajaa vihaava tallennussysteemi: pelin etenemistä ei voi tallentaa. Tietyissä kohdin karttoja on tarkistuspisteitä, mutta koskaan ei voi olla varma, mitä etenemisestä milloinkin jää muistiin. Kahden pisteen välillä voi olla puoli tuntia hidastahtista hölkkäämistä, muutaman vivun vääntämistä, rutiininomaista tappelua ja sitten yhtäkkiä taivaalta päähän putoava kivi, jonka ansiosta pääsee aloittamaan kaiken alusta. Overlord II on luotu pelaajille, jotka nauttivat turhautumisesta.

Kirkkaamman kruunun saat?

Omaperäisyys on arvokas asia, mutta se ei takaa hauskuutta. Overlord II:n lähtökohta on kieltämättä aika ainutlaatuinen, mutta toteutuksessa on vedetty liikaa mutkia suoriksi. Audiovisuaalisesti peli on tyydyttävää nykylaatua, vaikka ruudunpäivitysnopeus onkin häiritsevän kehno. Kamera vaihtelee ahdistavan ja käyttökelvottoman välillä. Lataustaukoja on aivan liikaa, ja ne tekevät valtakunnan hallitsemisesta työlästä.

Parasta Overlord II:ssa on sen hölmö mutta aidosti huvittava huumori. Puunhalaajahippihaltiat, vinkulelumaisia ääniä päästelevät aggressiiviset menninkäiset ja Asterixin roomalaisia muistuttavat sotilaat ja imperiumin kansalaiset muodostavat tarinalle viihdyttävän taustan. Pelaaminen on parhaimmillaan hauskaa, mutta valitettavasti hyvät puolet jäävät huonojen varjoon.

Overlord II:lle haluaisi antaa sen vikoja anteeksi omalaatuisuuden vuoksi, mutta liian monta kertaa seinään lentänyt peliohjain kertoo toista. Vähemmän kärsimätön pelaaja voi lisätä arvosanaan yhden tähden.