Guitar Hero 5

Siinä missä EA ja Harmonix keskittyvät oman Rock Band -musiikkipelisarjansa täydentämiseen biisipaketeilla pusketaan Guitar Heron jatko-osia markkinoille liukuhihnatyyliin. Activision Blizzard -jätin julkaisema kitarasankarointi on ehtinyt jo järjestysluvultaan viidenteen (seitsemänteen kaikki XO:lla ilmestyneet laskien) osaansa. Loppua ei ole aivan heti nähtävissä, sillä GH: Van Halen on julkistettu saapuvaksi jouluna. Konami yritti saada oman siivunsa kakusta tuomalla keväällä Euroopan markkinoille Rock Revolutionin, joka brassaili 6+1 rumpusetillään. Tämä itämainen rokin lippulaiva oli kuitenkin ruotsalaisen Vasa-laivan vertainen, täysin käyttötarkoitukseensa sopimaton. Onko ”Fesse” samanlainen pettymys, vai yltääkö se listakärkeen?

Oletan, että tässä vaiheessa musiikkipelit eivät ole kenellekään mitään uutta ja ihmeellistä. Kaikille pitäisi ainakin olla selvää se, mistä rokkibändeissä ja kitarasankareissa on kyse. Mikäli näin ei ole asian laita, voinee lukija tässä vaiheessa napata esiin jonkun aiemman GH-ruodinnan ja täydentää yleissivistystä siltä osin. Keskityn siis tässä arvostelussa lähinnä muutamiin avainasioihin, mitä pitkäikäisen musiikkisarjan tuorein tulokas sulkee kansiensa sisään. Tällä tavoin musapeleihin perehtyneet saavat vihiä kehityssuunnasta. Nyypille voin todeta, että sen ensimmäisen valinta kannattaa tehdä biisilistan perusteella.

Kaikki mukaan!

Guitar Hero 5 luottaa yhteispelin voimaan. Suunnittelupalaverissa lienee huomattu, että musiikkipelit ovat järjestään parempia muutaman mietojen alkoholijuomien ja kaveriporukan kanssa, verraten yksinäiseen soolokitarointiin oman huoneen tyhjiössä. Mitäpä iloa on korviarepivästä skeban vinguttamisesta, ellei sitä luomisen tuskaa voi purkaa jollekulle muulle. Fessen myötä jokaisen biisin voi kepitellä läpi ihan millä tahansa soitinyhdistelmällä; mikäli treenikämpän jokainen skitta on taottu rikki, voivat soittajat tarttua mikkeihin ja kajauttaa Livin' on a Prayerin neljän solistin voimin. Ovatko mikrofonit lainassa? Ei hätää, rumpalikvartetti on aivan yhtä pätevä nelikko. Parasta tässä on tottakai se, ettei kenenkään ole enää pakko soittaa bassoa.

Xboxin verkkopalvelu varmistaa kultajäsenien voivan soittaa yhteisiä säveliä, vaikka akuutti kaverien puute iskisi. Verkkopeli ei tietenkään yllä lähellekään kotibileiden rokkihuumaa, mutta soittokumppaneita löytyy. Pelimoodeissa ei ole mitään yllättävää, valittavana on käytännössä samaa tauhkaa kuin ennenkin. Mies miestä – tai bändi bändiä – vastaan pelaaminen menettelee, joskin parhaiten nettiskebailu soi yhteistyönä. Tästä on kiittäminen edellisessä kappaleessa mainittua uudistusta, joka päästää neljä kitaristia samaa biisiä revittelemään.

Luomisen tuskaa

Neljättä osaa, joka kulkee nimellä World Tour, hehkutettiin aikoinaan musiikkieditorin vetovoimalla. GHMix-otsakkeen saanut editori on nyt päivitetty versioon 2.0. Viilailun myötä käytettävyys parantui, mikä ei kuitenkaan poista sitä faktaa, että satunnaisille rämpläilijöille biisien tekeminen on liian mutkikasta. Omia sanoituksia ei myöskään voi laulella, mikä vesittää ikävästi tiettyjen kulttibiisien ("Niilin Hanhet") remix-versiot. Mikäli oman sävellyksen jaksaa rustata kokoon, saa sen kätevästi jaettua GHTunesiin, jolla löytää näppärästi niin arvostetuimmat, ladatuimmat kuin uusimmatkin luodut kipaleet. Arvostelun kirjoitushetkellä Keyboard Catin soolo löytyi heti Top-listan sijalta 3, eikä Super Mariokaan ollut kaukana kärjestä.

Itseään pääsee toteuttamaan myös Rock Star Creator -tilassa, jossa luodaan oma tukkajumala moshausta varten. Hahmoeditorilla pääsee kokkaamaan kasaan melko villejä alter egoja. Kaikkea voi muokata tatuoinneista lävistyksiin ja vaatteisiin. Ruumiinosia ei kuitenkaan kustomoida, joten mitään gorillakäsiä – tai kumitissejä – ei voi täräyttää hahmolleen. Yhtenä hahmovaihtoehtona on oma avatar, joka oli välittömästi meikäläisen ykkösvalinta. Eihän paljon legendaarista Elvistä osuvampaa lavatähteä olekaan.

Varsinaisia miinuspuolia on Guitar Hero 5:stä vaikea löytää. Saman vanhan toistoahan tämä on, mutta vajaan sadan kappaleen paketista voi kyllä jo maksaakin. Biisilistan iskevyys taas perustuu lähes täysin omiin makumieltymyksiin. Pyyhkeitä voisi antaa kankeista valikoista, joiden parissa saattaa turhautua. Mitään UFC Undisputed 2009:n tyylistä valikkohelvettiä ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Ostopäätöksen ratkaissee lopullisesti se, kummat muovi-instrumentit himasta löytyvät, sillä kukaan ei halunne tuskailla yhteensopivuusongelmien kanssa. Sitä varten meillä on tietokoneet.