Testistä todellisuuteen

Yhä elossa

Portal 2:ta pelatessa juolahtaa toistuvasti mieleen englannin kielen sana "art". Tavanomaisempi käännös on "taide", vaikka itsensä elokuvaguru Roger Ebertin suulla on todettu, että pelit eivät ole taidetta eivätkä sellaiseksi tule. Sanaa voi käyttää myös viitattaessa käsityötaitoon, Juhla Mokka -mainosten myyttiseen puuseppämestariin, joka taiteilee taltalla ja puukolla massiivitammisen sängynpäädyn ornamentteja. Samanlaisella ylpeydellä ja rakkaudella on hiottu myös Portal 2.

Kaiken pohjana on yksinkertainen idea: Half Life -moottorin päälle rakennetaan ensimmäisen persoonan pulmanratkonta- ja tasohyppelypeli. Pelaajalle annetaan ase, joka ampuu seiniin sinisiä ja oransseja reikiä. Siniseen reikään astuva tulee oranssista ulos ja päin vastoin. Reiät eivät tartu kaikkiin pintoihin. Näitä yhdistelemällä luodaan joukko visaisia kenttiä.

Pelkkä riisuttu mekaniikka ei olisi riittänyt tekemään Portalista sellaista hittiä, joksi se muodostui. Todella kiehtovaksi peli muuttuu säästellen tarjoillun tarinan myötä. Kaiken keskipisteessä on kummallisia tutkimuksia harjoittava Aperture Science ja sen uskollinen työmyyrä, sosiopaatinen tekoäly GLaDOS.

This will work out fine for one of both of us

Ensimmäisessä osassa päähahmo Chell herää lasikuutiosta, josta GLaDOS johdattaa hänet suorittamaan sarjaa testejä. Puolet pelistä koostuu kliinisen puhtaista koekentistä, joiden steriiliyttä häiritsevät vain parista kohdasta rikkoutuneet seinät. Seinien takaa paljastuu kidutettujen seinäkirjoituksia, joiden perusteella voi päätellä testiprosessissa olevan jotain vikaa. Kakkua lupaava koneääni ei kuulukaan pyyteettömälle tieteen palvelijalle vaan narkomaanin tavoin koetuloksia janoavalle sadistille.

Chell pääsee pakenemaan tappavasta labyrintista ja kurkistaa karkumatkansa aikana kulissien taakse. Lopulta testaaja ja testattava ottavat yhteen, ja pala palalta GLaDOS paiskataan siihen infernoon, johon tämä olisi halunnut Chellin heittää. Lopputekstien aikana esitetyssä viimeisessä tervehdyksessä kuullaan lupaus siitä, että osa keinotekoisesta mengelestä on yhä elossa.

Pelattavuudesta, tarinasta ja pelihistorian vivahteikkaimmasta tekoälyhahmosta leivotun kakun päälle aseteltu kirsikka on lakoninen huumori. Läpinäkyvä valehtelu ja tökeröt yritykset manipuloida testihenkilön tunteita kirvoittavat sisäisiä naurunpurskahduksia. Portal 2:ssa kierrokset nousevat.

Kuin et poissa olisi ollutkaan

Chell on yhä Aperture Sciencen vieraana. Portal 2:n ensimmäinen näkymä avautuu nuhjuiseen motellihuoneeseen, jossa sankaritar herätetään pitkästä levosta viidenkymmenen päivän välein pakolliseen taukojumppaan. Viisto huumori paljastuu heti ensimmäisten sekuntien aikana. Todellinen tykitys käynnistyy hyväntuulisen mutta parantumattomasti hölmön hoivarobotti Wheatleyn ilmestyessä kuvioihin. Hösöttävän Wheatleyn pahvipäisyyden koko kirjon herättää eloon hulvattoman roolityön tekevä Stephen Merchant.

Tutkimuskeskus on huollon puutteessa romahtamaisillaan, ja Wheatley haluaa tietysti pelastaa oman nahkansa. Koska ressukka on kytketty ympäri rakennusta viriteltyihin kiskoihin, sen kyky liikkua pääovien ulkopuolelle nojaa vahvasti ihmisapuun. Siksi Chell ja Wheatley lähtevät yhdessä raivaamaan tietä kohti pintaa, mutta vanhalla vainoojalla on muita suunnitelmia.

Yksinpelillä on nyt mittaa tuplasti ensimmäisen osan verran, minkä lisäksi tarina ruopii taustoja paljon aiempaa syvemmältä. Aperture Sciencen, sen perustajan ja GLaDOSin historiaa kerrotaan monella tavalla. Suhde pahimpaan kilpailijaan – Black Mesaan – paljastuu ympäristöön piilotetuista vihjeistä. Aperturen vajoaminen huippuajoista masennuksen tilaan on dokumentoitu matkan varrella muuttuvaan sisustukseen. Yrityksen perustajan turhautuminen ja epätoivo paistavat läpi taustalla kuuluvista nauhoitteista.

Tiukan testaamisen tulos

Ainutlaatuista Portal-peleissä on kommenttiraita. DVD:n lisämateriaaleista tutut lyhyet kertomukset pelin kehitysprosessista paljastavat sen huolellisuuden, jolla jokainen yksityiskohta on hiottu täydelliseksi. Yhtäkään kenttää ei ole vain roiskaistu kasaan ja toivottu, että se toimii. Sen sijaan yksinkertaisilla keinoilla on varmistettu, että pelaajat eivät jää pyörimään keskelle kenttää ymmärtämättä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Huomionarvoista on tarkkuus, jolla oppimiskäyrän kaltevuus on säädetty. Uusia mekaniikkoja esitellään tasaisin välein, jolloin kiinnostus pysyy yllä jatkuvasti, mutta informaatioähky ei pilaa nautintoa. Harvoin tulee vastaan peliä, joka onnistuu pitämään otteessaan yhtä tiukasti alusta loppuun. Kääntöpuolena on yksinpelin mitta, joka pelaajan taidosta riippuen on jotain kahdeksan ja kymmenen tunnin väliltä. Uudelleenpeluuarvokin sopii kyseenalaistaa, sillä tarina on kerrasta toiseen samanlainen, ja alkujaankin helpot kentät voi lähes juosta läpi.

Portal 2 tarjoaa myös yhteistyökenttiä, joilla ei ole juonellisesti mitään tekemistä yksinpelin kanssa. Haasteita tuovat kummallekin pelaajalle annettavat portal-pyssyt sekä kentät, jotka edellyttävät koordinoitua toimintaa ja joissain tapauksissa vähän sorminäppäryyttäkin.

Seuralaiskuutio palaa

Valven monipuolinen ammattitaito kiteytyy pelin loppukohtauksessa, joka yhdistää surrealistisen kauneuden surumielisyyteen ja vapauttavaan huumoriin. Viimeisinä hetkinä ennen loppumusiikkia – josta vastaa jälleen Portalista tutun Still Alive -biisin sanoittanut ja säveltänyt Jonathan Coulton – nähtävä lyhyt ajelu pääsee niin lähelle todellista taidetta, että eroa on vaikea havaita.

Portal 2 on pelisuunnittelullinen mestaritaidonnäyte. Testaamaan siitä! Senkin hirviö.