24: The Game

The following takes place between...

Terrorisminvastaisessa yksikössä työskenteleminen on rankkaa. Esimiehet pottuilevat, kaiken maailman turhat säädökset rajoittavat toimintaa ja vähintään kerran vuodessa iskee kriisi, jonka takia työvuoro venähtää puolentoista vuorokauden mittaiseksi ja sotkee kaikki vapaa-ajan suunnitelmat. Mutta Jack Bauer kestää. Jack on mies, jonka vaimo tapettiin hänen työnsä takia, jonka pettävät sekä työkaverit että pomot, jonka tytär on kidnapattu useammin kuin Jack on käynyt vessassa, ja jolle ei kaikesta tästä huolimatta heru virallista rispektiä.

TV-sarja 24 on varmasti kaikille tuttu. Kiefer Sutherlandin esittämä Jack on Suomessakin ehtinyt jo neljä kertaa tehdä ympäripyöreän päivän ja rapakon takana pukkaa taas uutta uhkaa. Ja koska mielipiteiden sarjasta voisi epäillä vaikuttavan mielipiteeseen sarjaan perustuvasta pelistä, tehtäköön tämä nyt heti selväksi: itse jaksoin katsoa kolme kautta kakkosnelosta, neljäs kausi tyssäsi alkuunsa, kun jo ennestään päättömät juonet oli korvattu jollain vielä uskomattomammalla. Sarja on turhauttavan typerä, äärioikeistolainen ja väkivaltaa ihannoiva. Lisäksi sen sovinistiset ja nationalistiset piirteet saavat Tom Clancyn haukkomaan henkeään. Lisenssipisteitä ei siis tästä suunnasta ole odotettavissa.

Vaihe 1: paljastetaan salaliittoon osalliset

24: the Game on SCEE:n yksinoikeudella PS2:lle kehittämä peli, joka pyrkii tuomaan huippusuositun sarjan konsoleiden puolelle. Lisenssistä on otettu kaikki mahdollinen irti. Sarjan vakiokaarti Jack Bauerista presidentti Palmeriin on miehitetty oikeilla esittäjillään, hahmomallinnuksesta vastaavat ovat tehneet todella vakuuttavaa työtä näyttelijöiden digitalisoimisen kanssa ja pelin suunnittelijat ovat kopioineet sarjan visuaalisen tyylin peliin täydellisesti. Käsikirjoittajaksi on kaapattu sarjan puolella kunnostautunut Duppy Demetrius, joten autenttisuutta on luvassa silläkin saralla.

Ja autenttisuus hyökyykin päälle heti ensimmäisestä kuvasta alkaen. Tapahtumat käynnistyvät Los Angelesin satama-alueelta kello 0600, jossa Bauer on ryhmineen tekemässä iskua kemiallisia aseita kuljettavaan rahtilaivaan. Nopeat panoroinnit ja zoomaukset sekä split screen -kuvat tekevät heti selväksi, mistä sarjasta nyt on kyse. Lyhyen alkuvideon jälkeen pelaaja pääsee johtamaan rynnäkköä.

Toimintaosuudet ovat tyypillisiä kolmannen persoonan räiskintähumppia, mutta sarjan luonteelle ominaisesti ne ovat ikäänkuin käsivarakameralla kuvattuja. Hiukan tärisevä kamera antaa toiminnalle ylimääräistä hektisyyden tuntua, mikä on hauska lisä.

Vaihe 2: selvitetään iskun kohde

Kuten arvata saattaa, isku laivalle on vain alkusoittoa vuorokauden kestävälle tarinalle, mikä käykin ilmi heti ensimmäisen tehtävän jälkeisessä välivideossa. Toisella puolella mannerta rikollisorganisaatioon soluttautunut Chase Edmunds (tuttu sarjan kolmannelta kaudelta) paljastaa varapresidenttiä vastaan suunnatun salamurhasuunnitelman. Chase on toiminnan mies joka kunnioittaa esimiehiään yhtä paljon kuin Jack, joten sen kummempia kyselemättä ja kenellekään ilmoittamatta hän hyppää koneeseen ja suuntaa kohti länsirannikkoa.

Yllättäen puoleen päivään mennessä Bauer&co on ehtinyt tehdä tyhjäksi useammankin iskuyrityksen, mutta pahempaa on luvassa. Kaikkia käänteitä ei viitsi arvostelussa paljastaa, sen verran voi kuitenkin todeta, että käsikirjoitus on vähintään yhtä hyvää jälkeä kuin parhaalla tv-sarjan kaudella (eli toisella).

Vaihe 3: vastaisku

Luonnollisestikin Sonyn omat studiot tietävät, miten vanhasta kunnon PS2:sta revitään tehoja irti. Grafiikka on kaikin puolin upeata ja ruudunpäivityskin pääasiassa riittävän vikkelää. Pelin loppupuolella uskollinen sotaratsu alkaa tosin köhiä, kun vihollisia on ruudulla samanaikaisesti toistakymmentä, mutta se onkin ainoa kerta. Koko muun ajan erinomaisesti animoidut ja esikuviaan muistuttavat hahmot liikkuvat sujuvasti.

24 the Game on muutakin kuin pelkkää räiskintää. 58 tehtävän joukkoon mahtuu monenlaista puuhastelua, eikä sankarina aina ole Jack itse. Ohjailemaan pääsee lisäksi Tony Almeidaa, Michelleä, Chasea ja pikaisesti ihanaista Kimberlyä. Tehtävät taas vaihtelevat vihollispellon niittämisestä sekoilevan nistin kuulustelemisen kautta satelliittikuvien analysoimiseen. Mukaan mahtuu myös erilaisia muistiin tai reaktionopeuteen ja -tarkkuuteen perustuvia minipelejä sekä tietysti kaahailua halki Los Angelesin. Tehtävien kesto vaihtelee paristakymmenestä sekunnista noin kymmeneen minuuttiin (ilman uusintayrityksiä), ja koko pelin läpäisemiseen saa tuhrautumaan hiukan toistakymmentä tuntia.

Tehtävän jälkeen pelaaja saa nähtäväkseen arvion suoriutumisesta. Pisteiden määräytymisperusteet riippuvat sekä itse tehtävästä että tilanteesta. Kaaoksen valtaan joutuneella metroasemalla sinne tänne sinkoilevat siviilit pitää pistää rautoihin ennenkuin he satuttavat itsensä, autoilutehtävissä käytettyä aikaa mitataan, räiskiessä noin yleensä osumista päähän saa pisteitä ja televisiokameroiden tarkkaillessa tilannetta kannattaa liipasinsormea pitää hiukan tiukemmassa kurissa.

Miinuspisteitä taas ropsahtelee kuolleista siviileistä ja kavereista, antautuneiden vihollisten ampuminen on myös vähän huonoa käytöstä. Ja vaikka pitkin kenttiä on ripoteltu ensiapupakkauksia tai muita parannusvälineitä, ei tosi taistelija sellaisia käytä, sillä nynnyilystäkin rangaistaan pistemenetyksillä.

Kiitettävästi suoritetusta tehtävästä saa aina palkkioksi avautuvan bonussisällön palasen. Joskus bonus on jotain konseptitaidetta, joskus taas animaatiomalli jostain pelissä esiintyvästä hahmosta. Mukaan on myös ympätty hiukan videopätkiä, kuten sarjan näyttelijöiden haastatteluja. Näiden bonusten takia myös niitä vähemmän kiinnostavia tehtäviä saattaa jaksaa hakata siihen asti, että vähintään 90-prosenttinen suoritus on saavutettu.

Vaihe 4: jälkiarviointi

24-sarjan lisenssi ei varmastikaan ole irronnut halvalla, mutta eipä Sony sitä ole sitten haaskannutkaan iskemällä kertaalleen käytetyn tarinan keskinkertaisen pelimoottorin päälle ja myyden tätä sarjan faneille pelkän tutun nimen voimalla. Päinvastoin, SCEE on selvästikin tutustunut alkuperäismateriaaliin pyrkien löytämään sarjasta kaiken sen, mikä siinä on niin omintakeista ja rakentanut koko pelin näiden piirteiden perustalle. Tästä huolimatta 24 the Gamesta nauttiakseen ei tarvitse olla sarjan fanaattinen fani, sillä samalla kun 24 on erinomainen lisenssipeli, se on myös erittäin hyvä kokonaisuus kaikille toimintapelien ystäville. 24-faneille kyseessä on pakko-ostos.

Pelin pahinta heikkoutta, sen lyhyyttä, tasapainottaa hyvin sekä jännittävästä tarinasta seuraava uudelleenpelattavuus että mahdollisuus pelata yksittäisiä tehtäviä aina vain uudestaan ja uudestaan. Täydellisyyden tavoittelijoilla on tekemistä vaikka kuinka pitkäksi aikaa, jos aikomuksena on saada täydet pisteet jokaisesta tehtävästä.

Lisenssien ostaminen on helppoa, niiden tyylikäs hyödyntäminen ei niinkään. On ilo nähdä, että laadukkaiden lisenssipelien kirjoa on jälleen täydennetty. Kohta niiden laskemiseen eivät riitä enää yhden käden sormet.