Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Onnea GameCube 1v, osa 3

GameCuben ensimmäinen vuosi on hujahtanut kuin siivillä. Vuosi on kuitenkin ollut täynnä monia tärkeitä pelijulkaisuja sekä loistavia peliuutisia. Mutta kuten aina, myös suuria pettymyksiä on jouduttu kokemaan – eikä näistä vähäisin ole Raren siirtyminen Xbox-kehittäjäksi. Star Fox Adventures osoitti, mistä Cuben omistajat tulevat jäämään paitsi tulevaisuudessa. Tosin Nintendo ei jäänyt surkuttelemaan tilannetta tumput suorina, vaan hommasi Retro Studiosin korvaamaan brittikehittäjän jättämää aukkoa. Ei yhtään hullumpi valinta, näin jälkikäteen ajatellen. Metroid Prime lunasti kaikki siihen asetetut odotukset - kenties jopa enemmänkin, kun muistelee kuinka paljon pelin ensimmäisestä persoonasta kuvattu kamerakulma ja teksasilainen kehittäjätiimi herättivät epäilyksiä tuotoksen laadun suhteen.

Star Fox Adventures ja Metroid Prime olivat kuitenkin vain kaksi niin monista peleistä, mitä Nintendon pelikuution omistajat odottivat kuin kuuta nousevaa. Ihme ja kumma, kaikki nämä pelit ovat lunastaneet paikkansa Cube-pelaajien sydämissä – melkoisista ennakkohypetyksistä huolimatta. Jo konsolin yksi ensimmäisistä peleistä, Star Wars: Rogue Squadron II - Rogue Leader, osoitti mihin konsoli kykenee. Kyseessä onkin kenties paras Tähtien sota -peli kautta aikojen, eikä tuota titteliä olla monista yrityksistä huolimatta onnistuttu siltä riistämään. Jokin aika sitten ilmoitettu jatko-osa Rebel Strike näyttäisi kuitenkin varteenotettavalta haastajalta, mutta vain aika näyttää.

Vaikka hittipelitaipaleen suurimmat tuotokset ovatkin enimmälti Nintendon omia nimikkeitä, on Rogue Leader loistava esimerkki siitä, että muutkin hallitsevat hyvien pelien kehitystaidon. Myös kauhufanaatikkojen märkä uni, eli Resident Evil -sarja, on yksi tärkeimpiä viime vuoden aikana nähtyjä tuotoksia. Niin alkuperäisen Resident Evilin uudelleenlämmitys, kuin Cube-yksinoikeus Resident Evil Zerokin. Tappelupelien ystävät ovat saaneet nauttia multiplatform-peleistä Capcom vs. SNK 2: EO ja Mortal Kombat: Deadly Alliance, jotka ovat molemmat varsin positiivisia yllätyksiä. Ne edustavatkin mättöpelien parhaimmistoa, vaikka jäävätkin tavalla tai toisella Nintendon ja HAL Laboratoriesin Super Smash Bros. Meleen varjoon.

Free Radical Designin TimeSplitters 2:n rantautuminen GameCubelle oli myös merkittävä asia, onhan se niin sanotusti epävirallista jatkoa Nintendo 64:n loistaviin GoldenEye 007- ja Perfect Dark -peleihin. TS2 onkin monelta osa-alueelta jopa näitä parempikin, onhan ajan hammas jo hiukan kuluttanut loistavia N64-pelejä. Sen sijaan extreme-peleistä mieltyneille vuosi on ollut melkoista juhlaa, sillä eriaiheisia tuotoksia on pursunut markkinoille melkeinpä enemmän kuin laki sallisi. Vaikka suurin osa onkin ollut melkoista roskaa, on yllättäjiä mahtunut tähänkin myllyyn. Selvääkin selvemmin Tony Hawk’s Pro Skater 3 ja 4 ovat olleet ne tärkeimmät genren edustajat, mutta maininnan arvoisia ovat myös Aggressive Inline ja Kelly Slater’s Pro Surfer. Ne upposivat myös allekirjoittaneeseen suhteellisen hyvin, vaikka aihepiiri ei ole hirveämmin ikinä houkutellutkaan.

Vuoden varsinainen huipentuma on tietenkin The Legend of Zelda: The Wind Waker, joka ilmestyykin virallisesti tänään GameCuben 1-vuotispäivänä, mutta monet onnekkaat ovat saaneet pelin käsiinsä jo hiukan aikaisemmin. Mitä tähän mennessä olen peliä ehtinyt testailla, kyseessä todellakin on konsolin paras peli - jopa Nintendo 64:n loistavaakin loistavampi Ocarina of Time tuntuisi jäävän The Wind Wakerin jalkoihin. Oman mielipiteen asiasta voi tietenkin ilmaista itse, sillä ilmestyyhän Ocarina of Timen ja sen Master Quest -version remaket The Wind Wakerin mukana täällä Suomessakin.

Vuoden uutisrintamaa puidaan erikseen tässä artikkelikokonaisuudessa, mutta sehän on vain sivuseikka sinänsä. Vuoden useisiin uutispaukkuihin varmasti kuuluu Capcomin peliviisikko Resident Evil 4, P.N. 03 - Product Number 03, Dead Phoenix, Viewtiful Joe ja Killer 7. Vaikka näiden onkin jo moneen otteeseen huhuiltu saapuvan muillekin konsoleille, ovat tuotokset silti enemmän kuin tervetulleita nimikkeitä Cuben pelitarjontaan. Myös uusien F-Zero- ja Star Fox -pelien kehitystiimit Sega ja Namco ovat varsin mielenkiintoinen veto Isolta N:ltä ja saapa nähdä miten klassikot saavat uutta potkua heidän käsittelyssään. Minun näkökulmastani suurimmat uutiset ovat kuitenkin ilmaantuneet itse asiassa viime aikoina. Kyseessähän ovat Mario Kart: Double Dash ja Metal Gear Solid: The Twin Snakes, joista selviää enemmän parin viikon päästä E3 2003 -messuilla. Varsinkin jälkimmäinen on jo tuottanut unettomia öitä, vaikka pelistä ei olekaan nähty varsinaista kuvamateriaaliakaan!

Vuoden merkittäviä tapahtumia ovat varmasti olleet lukuisat messut, joista E3 2002 tietenkin on ollut tärkein. Koska harvat pääsevät paikanpäälle Los Angelesiin, on meille suomalaisille seuraavaksi paras vaihtoehto GameWorld-messut, jotka järjestettiin tällä kertaa Helsingin Kaapelitehtaalla. GameCube olikin edustettuna varsin mielekkäällä tavalla. Tuolloin vielä julkaisemattomat Metroid Prime ja The Legend of Zelda: The Wind Waker keräsivät ympärilleen ansaitsemansa katsojajoukot ja juuri silloin pelejä alettiin odottamaan entistä enemmän. Pienenä bonuksena allekirjoittanut ja muutama nimeltä mainitsematon XboxFINin edustaja pääsivät linssiluteiksi televisioon! Se, jos mikään on vuoden kohokohta, eikö vain?

Nyt vain odotellaan innolla alkavan pelivuoden kujeita, niitä nimittäin on luvassa!

- Guardian Viper

 

<< Edellinen || Seuraava>>

Kirjaudu kommentoidaksesi