PS2FIN testasi tukun tulevia PlayStation 2 -pelejä maahantuojan laskuun. Saitin edustusmiehistöön kuuluivat kevätkauden vahvistus feldon, Nintendo-mies Esa Mäkijärvi sekä allekirjoittanut eli saintbert, joka tiivisti joukon mietteet tähän artikkeliin. Alan ammattilaisille suunnatun tilaisuuden isäntänä toimi valtaosasta PlayStation-pelejä vastaava Nordisk Film ja omat pelinsä olivat esitteillä myös Electronic Artsilla. Pelien parissa viihdyttiin Batteryn ja milloin minkäkin virvokkeen voimalla, joten lopullisia mielipiteitä varottiin vetämästä. Sen verran peleihin sai tuntumaa, että muutama tekele jäi mieleen jo nyt erinomaisena kokemuksena, kun taas toisiin ei koskisi uudempaa kertaa pitkällä tikullakaan.
X-mappi
Vuonna 1999 elokuvateattereissa yllättänyt Matrix on uusien leffajulkaisujen myötä siirtynyt ryminällä peliksi. Shiny Entertainmentin kehittämän seikkailun ohjaajiksi mainitaan sarjan elokuvista vastanneet Wachowskin veljekset. Lisenssipelit tuppaavat olemaan puolivillaisia rahastuksia, mutta Matrixin nuoreen yleisöön purevaa brändiä varjellaan laatutuotannolla. Enter the Matrix ei saavuttanut PS2FINin raadin varauksetonta suosiota. "Tavallista parempi lisenssipeli, ei sen enempää", kuului tuomio. Muutamat tekoälypuolen ongelmat ja hiomaton kokonaisuus antoivat ymmärtää kyseessä olleen aikainen versio jo toukokuussa ilmestyvästä pelistä. Ajo-osuudet olivat kaukana toivotusta tasosta, mutta taisteluissa oli jo tenhoa.
Siinä missä Enter the Matrixissa on vielä potentiaalia, heikompi tapaus lisenssirintamalla oli Activisionin X-Men-pelisarjan kuopus Wolverine's Revenge. X-Men-elokuvan jäljiltä on pukannut jos jonkinmoista Ryhmä-X-viritelmää eikä menestys ainakaan arvosanoilla mitaten ole ollut mairittelevaa. Wolverinen kostoretki on perusmätkintää, vaikka ajattelemisen aihettakin on mahdutettu mukaan puzzlejen ja kevyen hiiviskelyn merkeissä. Peli ei juuri intohimoja PS2FINin poppoossa herättänyt, sillä sen toteutus on grafiikasta lähtien keskinkertaista. Ehkäpä hiljattain julkistettu X-Men: Legends puhaltaa roolipelivaikutteineen henkeä Ryhmä-X:n seikkailuihin.
Setä Samulin pojat
Hitman-tekijöiden Freedom: Soldiers of Liberty on lupaavan oloinen tuotos. Jutun juoni on se, että puna-armeija on vallannut New Yorkin ja pelaajan on koottava kapinallisarmeija punikkien kukistamiseksi. Tästäkin huolimatta peliin tarttui innolla. Pahin ongelma oli kuitenkin kamera, jota sai vähän väliä kääntää sopivaan kulmaan toisella analogitikulla. Automaattisesti sitä ei tuntunut saavan asettumaan pelattavaan malliin. Vastustajien kehno tekoälykään ei vakuuttanut. Onneksi Freedomin julkaisuun on vielä kosolti aikaa. Laajamittainen kaupunkisota on aiheena kiinnostava, mutta kokeilusessio tyssäsi yhteistyökyvyttömään kameraan. Electronic Artsin julkaisema peli kannattaa pitää muistissa, sillä ainesta on vaikka mihin.
SOCOM: US Navy Seals on taattua terroristin lahtaamista. Sonyn ensimmäinen verkkopeli ilmestyy toukokuun lopulla, mutta nettisovitinta saa odottaa syssymmälle. Kunnon olosuhteissa pelin mukaan pakattava headset olisi ollut takuulla kokeilemisen arvoinen lisälaite. Mikrofoniin voi antaa komentoja yksinpelimoodia myöten, kunhan noudattaa selkeää ääntämistä, ja verkossa järjestelmä on tietenkin omiaan sotatovereiden kesken käytettäväksi. Tämä ominaisuus jäi nettipelin tapaan PS2FINiltä kuitenkin valitettavasti testaamatta. Peli muistuttaa jo nähtyjä tiimitoimintoja, kuten Ghost Recon. Tähtääminen olisi kaivannut hiirtä avukseen eikä DualShockia pelastanut pinteestä kuin auto-aim. Kuvakulman voi valita hahmon takaa tai silmien korkeudelta. Kolmannesta persoonasta tapahtumista sai paremmin selvän, mutta silloinkin suunnistaminen oli vaivalloista. Soolotilan pitkäikäisyyteen on vaikea uskoa, mutta nettioptio nostaa SOCOMin osakkeita roimasti.
Silmäniloa
EyeToy Play on Sonyn Euroopan-osaston tuote ja varsin näppärä sellainen. Pelilevyn lisäksi EyeToyn ostaja saa samaan hintaan pikkuisen kameran, joka liitetään konsolin USB-porttiin. Vehje asetetaan television päälle tai alapuolelle, kuitenkin niin että se osoittaa kohtisuoraan pelaajaa. Kameran jalustaa voi säätää oikeaan suuntaan ja kuvaa tarkemmaksi. Minipeleistä koostuva paketti hyödyntää liikkeentunnistusta. Pelaaja saa tv-ruudulle peilikuvansa oheisgrafiikalla höystettynä ja ohjaimen sijasta ruudun tapahtumia kontrolloidaan käsiä tai vaikkapa päätä heiluttamalla. Kameran kaappaama kuva ei ole kummoista laadultaan, mutta ei sen väliäkään. EyeToy Play on tarkoitus tuoda markkinoille normaalihintaisena ja rankan promokamppanjan saattelemana, joten pelistä voi povata hittiä.
Minipelejä löytyi joka lähtöön ja suosituimpia yhdisti aggression purkaminen pikselivastustajaan esimerkiksi nuoratussa neliössä. Vauhdikkaimpiin esityksiin kuului ikkunan peseminen rättikädellä huiskimalla. Olipa tarjolla lisensoidulla soundtrackilla varustettu musiikkipelikin. EyeToy Playn luulisi uppoavan kaveriporukalla iltaa viettäviin ja pelejä vähemmän harrastaviin. Niin hauskaa kuin toisen pelaamista onkin seurata, kaksin aina kaunihimpi. Moninpeli on mahdollista valikoiduissa lajeissa, vaan ei sentään nyrkkeilyssä. EyeToyta on esitelty jo pariin otteeseen, muun muassa viimevuotisilla GameWorld-messuilla. Jos vain heinäkuinen julkaisupäivä pitää, on peli yksi syy lisää pysyä kesä sisätiloissa.
Moottorien yskintää
Namcon MotoGP-sarja on ehtinyt kolmanteen osaan. Saavutus sekin, kun ottaa huomioon, että ykkösosa ilmestyi Euroopassa vasta parisen vuotta sitten. Ratamoottoripyöräilyn kuninkuusluokan virallinen peli näyttääkin päivittyvän turvalliseen tahtiin. Namcon arcade-tausta näkyy, vaikka simulaatiosäädöillä peliin saakin haastetta. Satunnaiselle kaahaajalle mopokyyti on kovaa, sillä kaksipyöräisen ohjastaminen on autoa konstikkaampaa. Edeltäjänsä MotoGP 3 päihittää jo ratavalikoimallaan, joka kattaa 15 oikeaa kilpa-areenaa. Täydelliseksi ei tätäkään editiota voi haukkua, mutta miinusten lateleminen jääköön arvosteluun. Kelpo huristelua tämäkin, kuten Namcolta on totuttu odottamaan.
EA:n formulapelejä on opittu välttämään 2002-vuosipainoksen paljastuttua konsoliversiointien osalta roskaksi. F1 Career Challengen suola on uramoodi, jonka kokeileminen jäi PS2FIN-tiimiltä vähemmälle. Niinpä huomio keskittyi pelattavuuteen. Kovasti sitä yritettiinkin etsiä, mutta tuloksetta. Kilpuri vastaa turhan herkästi DualShockin komentoihin eikä poukkoilevaa ruudunpäivitystä oltu ainakaan testiversioon mennessä saatu kuriin. Totta puhuen PS2FINin porukka lienee vain huojentunut tiedosta, jonka mukaan F1 Career Challenge jää EA:n viimeiseksi formulayritelmäksi. Juhannuksen perään ilmestyvä peli kattaa radat ja kuskit vuosilta 1999-2002. Kiitos neljä kautta kattavan lisenssin voi kaksinpeliin valita taistelupariksi vaikkapa Mikan ja Kimin mclareneineen.
Urheilu kasvoi isoksi
Electronic Artsin ryvettynyttä mainetta urheilupelien tekijänä paikkaa Big-tuoteperhe, jota oli esitteillä kahden pelin verran. NBA Street Vol. 2 todettiin viihdyttäväksi katukorikseksi ja oli varmasti illan myönteisimpiä yllättäjiä. Pelin toteutus on kohdallaan eli liian vakavaksi meininki ei mene. Erilaiset kikat kuuluvat olennaisena osana pallopeliin, sillä liikekombot palkitaan ruhtinaallisesti. Pallon pussittaminen käy keneltä vain, mutta tyyli on komeaa pistepottia tärkeämpää NBA Streetissä. Kadulla on omat sääntönsä ja vastustajan kunnioittaminen on vähissä. Seinäsyötöstä käy niinkin brutaali temppu kuin pallon mäjäyttäminen puolustajan otsalohkoon. Peliin on piilotettu liuta NBA-legendoja Michael Jordanista lähtien. Kaikkiaan ammattilaisosastoa on 150 miehen edestä.
Def Jam Vendetta ei päivänvaloa kestä, vaan pelin tarjoama tappeluviihde suljetaan alamaailman luolastoihin. Muista showpaineista Def Jam Vendettan erottaa sen taistelijakaarti. Kovanaamat on poimittu mustan musiikin lipunkantajan eli Def Jam -levy-yhtiön artistilistalta. Jos rap-piirit jotain kaipaavat, niin ilmeisesti väkivaltaista mainetta. Tarinan tynkääkin peliin on yritetty. PS2FINiläiset eivät painijoita tunnustaneet tuntevansa, mutta kohdeyleisöksi mainittuihin "pipopäihin" DMX:n, Method Manin ja Ghostface Killahin kaltaisten tähtien luulisi uppoavan. Def Jam Vendetta paljastui melko mitäänsanomattomaksi wrestlingiksi. Musiikit olivat kohdallaan, mutta muuten pelin tähdet eivät päässeet loistamaan.
Kaveria nekkuun
Shinobi muistuttaa seinillä loikkivaa sankaria myöten Devil May Cry 2:ta. Segan arcade-klassikosta siinnyt tuotos on mannaa vanhan koulukunnan pelikasvateille. Shinobin menestys Atlantin takana on tyssännyt haastavaksi väitettyyn vaikeustasoon. Modernia Tokiota ja muinaista ninja-akrobatiaa yhdistävä seikkailu on paikoin ihan näyttävää toimintaa, mutta ei esimerkiksi astetta vetävämmän Contra: Shattered Soldierin jäljiltä houkuttele nostalgiatripille. Peli tuntuisi silti sisältävän hyvässä suhteessa vaikutteita sivuttain skrollaavista esikuvistaan ja 3D-toimintapelien parhaimmistosta.
Namcon tarjonta jatkui MotoGP 3:n ohella toisen jatko-osan merkeissä. Japsiversion muodossa kokeiltavana ollut Soul Calibur II todisti oikeiksi puheet Dreamcastilla alkaneen sarjan loistavasta pelattavuudesta. Asein käytävään taistoon keskittyvän beat 'em upin grafiikka oli kaunista ja kontrollit toimivat, vaikka vielä peli ei tipauttanut leukaa lattiaan. Sahalaidoista tuskin pääsee eroon ilman konsolin päivittämistä Xboxiin. Tuttua hahmorivistöä täydentää PlayStation 2 -käännöstä koristava Tekkenin Heihachi. Kesä ehtii vaihtua syksyyn ennen kuin Soul Calibur II ehtii Eurooppaan, mutta hyvää kannattaa odottaa.
