Uudet ja vanhat kujeet
Viime aikoina on ollut ilo seurata Nintendon imagon muutosta leikkisämpään suuntaan. Mario & Luigi: Superstar Saga
Game Boy Advancella edusti perinteistä japanilaista RPG:tä
omalaatuisella huumorilla höystettynä. Nintendon koko henkilökaartia
pistettiin pelissä surutta pilkasta, eikä kuuluisa
putkimieskaksikkokaan säästynyt siltä. Toinen taskukonsolilla
esiintynyt uutta ja hulvatonta Nintendoa edustava peli on Wario Ware, Inc: Minigame Mania,
jota pidetään yhtenä vuoden 2003 omaperäisimmistä tuotoksista.
Huumoriakin on taskukonsolin Wario Waressa mukana enemmän kuin
tusinassa keskiverrossa pelissä, joten syystä voidaan sanoa, että
Nintendon imagonmuutos on ollut onnistunut. Nyt nämä kaksi pelisarjaa
ovat kääntyneet sujuvasti kotikonsolille taskuversioiden suosion
siivellä. GameCuben RPG-puolesta vastaa Paper Mario: The Thousand-Year Door, kun minipeliosastoa edustaa varsinainen nimihirviö WarioWare, Inc.: Mega Party Game$!.
Pohjimmiltaan uusi Mega Party Game$! on sama peli kuin Game Boy
Advancen Minigame Mania, mutta varsinainen uutuus on pakettiin lisätty
moninpeli.
Wario Ware ei ole siis kotikonsolille siirtyessään
ihmeitä kokenut: kontrollit ovat edelleen erittäin yksinkertaiset,
sillä ristiohjaimen lisäksi käytössä on vain a-nappula. Koko peli-idea
perustuu muutaman sekunnin mittaisiin minipeleihin, joita ennen
pelaajalle annetaan salamannopeasti käsky, mitä kussakin minipelissä
tulee tehdä. Alipelien ideat on lainattu pitkälti pelimaailman
1980-luvun yksinkertaisista julkaisuista, mutta yhdistämällä
japanilainen huumori mielettömän korkeaan tempoon, on aikaansaatu
paketti, joka maistuu erinomaisesti myös nykypelaajalle. Minipeleissä
poukkoillaan nopeasti erilaisista ympäristöistä toiseen, esimerkiksi
autoilun maailmasta hypätään pikaisesti ruokien pariin ja niin
edelleen. Samasta aiheesta on yleensä tehty useampikin minipeli, joten
purtavien parissa pelaaja saa syödä ja pilkkoa keittiön herkkuja.
Pääkategorioissa minipelit ovat jaettu yhdeksään eri luokkaan, joista
vastaavat Wario ja hänen kahdeksan ystäväänsä. Esimerkiksi 9Voltin
alipeleissä teemana on retroilu, ja täten pelaaja pääsee nostalgisiin
tunnelmiin Super Marion ja F-Zeron
ensimmäisten versioiden parissa. Kunkin hahmon minipelejä pelataan aina
24 kappaletta vauhdin koko ajan kiihtyessä. Viimeisenä kohdataan tason
loppuvastus, jonka nitistämiseen menee tovi pidempään kuin tavallisten
alipelien peluuseen.
Yksinpelin osalta Wario Ware ei ole kehittynyt oikeastaan ollenkaan eteenpäin. Dr. Marion
kaltaiset bonuspelit loistavat poissaolollaan, eikä mielenkiintoisia
uusia pelimoodeja ole tarjolla. Yhdeksän hahmon minipelit selvitettyään
pelaaja saa avattua pelimuotoja, joissa alipelejä tulee putkessa eri
vaikeustasoilla loputtomasti ja suoritus päättyy omien energioiden
loppumiseen. Moodeissa on myös tarjolla Time Attack, jonka ideana on
selviytyä 20, 40 ja 60 minipelistä mahdollisimman nopeasti. Näin ollen
kekseliäisyyttä ei ole liiemmin tuhlattu yksinpelin toteuttamiseen.
Ainoa hieman erikoisempi pelimuoto on räiskintäosio, jossa pelaaja
ampuu avaruusaluksella pelintekijöiden nimiä. Plussaksi on myös
laskettava se, että kaikkia yli 200 minipeliä voi halutessaan
harjoitella erikseen.
Koukkuna moninpeli
Jos yksinpeli ei loista omaperäisyydellään uudessa WarioWaressa, niin
moninpelistä löytyy kummasteltavaa senkin edestä. Erilaisia
moninpelimuotoja on tarjolla yhteensä yhdeksän kappaletta ja niissä
pelitaitojen lisäksi tärkeää on taktikointi. Oikeastaan vain yhdessä
pelimoodissa pelaajien täytyy pelkästään pysyä tarpeeksi hyvin mukana
koko ajan nopeutuvissa minipeleissä, mutta muissa taktiset elementit
astuvat kuvaan. Yhdessäkin moninpelimuodoista yksi pelaaja pelaa
kerrallaan aina 15 alipeliä muiden häiritessä suoritusta. Muut pelaajat
voivat liikutella hahmojaan peliruudulla ja eri nappuloilla voi tehdä
häiritseviä liikkeitä. Vaikka minipelit ovat sisällöltään
yksinkertaisia, vaikeutuu peli todenteolla muiden hääriessä kuvan
edessä. Muissa moninpelimuodoissa teema on pitkälti sama, sillä
pelaajat pyrkivät parhaansa mukaa tekemään hallaa toisilleen.
Eräänlaisessa korttipelissä yhden pelatessa minipelejä, pyrkivät toiset
varastamaan muiden kortteja sen minkä kerkeävät. Voittaja tässä
pelimuodossa on se, jolla on lopussa eniten kortteja.
Kenties
mielenkiintoisin ja samalla taktisin minipeleistä on variaatio
lautapelistä nimeltä Othello. Siinä varsinaisten pelitaitojen lisäksi
ratkaisee taktinen silmä, sillä laudalle sijoitettavilla pelimerkeillä
ja niiden paikalla on suuri merkitys. Pelimerkkien saaminen paremmalle
paikalle edellyttää useamman minipelin läpäisemistä muihin ruutuihin
verrattuna, ja näin ollen pelaajan täytyy punnita koko ajan riskejä
sekä niistä saatavia hyötyjä. Tämänkaltaisia pelimoodeja olisi
kaivannut pakettiin enemmänkin, sillä uusi versio Othellosta on
WarioWaren moninpelin ehdottomasti parasta antia. Toinen, joskin eri
mielessä erinomainen pelimuoto, on hullunkurinen "Listen to the
Doctor". Siinä pelaajat menevät vuorotellen lääkärin vastaanotolle,
jolla kullekin annetaan ohje, miten seuraava minipeli tulee pelata.
Pelaajien täytyy esimerkiksi pelatessaan kehua kaveria, röhkiä kuin
sika tai tehdä jotain muuta katastrofaalisen typerää. Näin saadaan
passiivisimmatkin pelurit sohvan pohjilla liikkumaan ja näyttelijän
lahjat pannaan todenteolla koetukselle. Pelisuorituksen jälkeen muut
saavat antaa suosionosoituksensa taputusten muodossa, ja pelin
päättyessä voittaja on se, jolle on taputettu kaikkein eniten.
Parhaimmillaan meininki on samalla noloa sekä hauskaa kuin
suomalaisissa karaokeiltamissa.
Moninpelissä minipelit ovat
lähes samat kuin yksinpelissäkin. Muutama tuore alipeli on mukana Game
Boy Advance –versioon nähden, mutta suurta muutosta ei ole tapahtunut.
Uutuuksista minipelien kohdalla on vielä mainittava alipelit, joita
pelataan yhtä aikaa isolla ruudulla. Meno niissä on aivan yhtä
hulvatonta kuin yksin pelatessa, eikä naurunpurskahduksilta voi
välttyä. Esimerkiksi neljän pelaajan voimin pelataan minipeliä, jossa
jokainen yrittää vuorollaan työntää kahta sormea koko ajan pyörivän
nenän sieraimiin.
Moninpelimuotojen joukossa on myös pari
yksinkertaista minipeliä muistuttavaa pelimuotoa: naruhyppely ja
paperilentokoneen lennätyskisa. Narua voi hypellä joko yhdellä
ohjaimella vuorotellen taikka kaikilla ohjaimilla yhtä aikaa. Kun yksi
ohjain on käytössä, tippuvat pelaajat leikistä pois yksi kerrallaan,
mutta kun kaikki hyppelevät samaan aikaan omilla ohjaimillaan, niin
yhdenkin virhe tietää koko pelisuorituksen päättymistä. Suorituksen
loputtua peli ilmoittaa aina, kuka teki virheen naruhypyssä, joten
syntipukki on helppo löytää. Toinen, ja samalla myös mielenkiintoisempi
pelimoodi on lennokkikisailu, jossa kukin pelaaja ohjaa omaa alaspäin
lentävää paperilentokonettaan. Matkalla maaliin on edessä lukuisia
esteitä, ja pelaajan tulee väistellä niitä käyttämällä vasenta ja
oikeaa suuntanäppäintä. Usein kilpailut ovat todella tiukkoja vääntöjä,
ja yksikin väärä painallus voi tehdä pelaajien välille tarvittavan eron
paremmuuden ratkaisemiseksi.
Siitä missä aita on matalin
Graafisella puolella WarioWaressa on tyydytty kääntämään suoraan Game
Boy Advancen minipelit television ruudulle. Itse asiassa minipelejä
pelatessa kuvaruutuun tulee pienempi ruutu, jossa pelit pelataan
oikealla kuvasuhteella. Näin myös minipelien resoluutiota ei ole
jouduttu venyttämään liikaa, ja pelit näyttävät yhtä hyviltä kuin Game
Boy Advancella. Vaikka peli ei laita GameCubea ominaisuuksiensa
äärirajoille, on jälki silti tyylikästä. Hahmot ovat omaperäisiä sekä
ilmeikkäitä ja Cel-Shading tyyli soveltuu erinomaisesti WarioWaren
pähkähulluun imagoon. Myös äänimaailma on siirretty pitkälti
sellaisenaan taskukonsolilta, joskin tiettyjä muutoksia on täytynyt
tehdä pelin siirtyessä kotikonsolille. Siitäkin huolimatta äänet
toimivat hyvin, eikä Game Boy Advancelta tuttu piipitys häiritse
pelissä, vaan päinvastoin retroilun imuun pääsee paremmin kiinni.
WarioWare, Inc.: Mega Party Game$! jättää suuhun ristiriitaisen maun.
Toisaalta peli on yhtä hauska kuin Game Boy Advancella, mutta toisaalta
pelin kääntäminen lähes sellaisenaan tuntuu pahalta rahastukselta.
Taskukonsoliversion omistajille ainoa varsinainen uutuus on moninpeli,
joka tarjoaa hupia muutamaksi illaksi. Valitettavasti pelimuodot eivät
ole vain yhtä laadukkaita kuin Nintendon parhaissa partypeleissä, eikä
WarioWare näin tarjoa pitkäaikaista hupia. Hieman anteeksiantoa peli
ansaitsee kuitenkin tavallista huokeammasta hinnasta, sillä julkaisun
hinta liikkuu täällä Suomessa 40 euron tietämillä. Siltikään WarioWare,
Inc.: Mega Party Game$! ei ole sen enempää kuin keskiverto
viihdepläjäys.
