Ovatko videopelit taidetta vaiko eivät? Tätä kysymystä käsitellään mediassa aika ajoin. Jos olet sitä mieltä, että pelit ovat taidetta, niin Child of Eden on mitä värikkäin esimerkki siitä.

Child of Edenissä pelaajan tarkoituksena on pelastaa Lumi-projekti, joka on joutunut virusten hyökkäyksen kohteeksi. Jos Lumi-projekti saadaan pelastettua, saadaan sen avulla luomaan ihmisolento Eedeniin. Pelin tarinaa ei lähdetä selittelemään tuon enempää ja se jääkin auttamatta sivuun.

Peli on raiteilla etenevä räiskintä, jossa pitää tuhota ruudulle ilmestyvät virukset. Pelin hienous piilee sen yksinkertaisessa, mutta toimivassa pelattavuudessa. Viruksia ammutaan laser-aseella, joka lukittuu kerrallaan maksimissaan kahdeksaan virukseen. Viruksia voi myös ampua sarjatuliaseella, joka tehoaa erityisen hyvin violetin-värisiin viruksiin. Tämänkaltainen yksinkertainen pelimekaniikka sopii Child of Edeniin kuin nyrkki silmään. Pelimekaniikka on helppoa oppia, mutta äärimmäisen vaikeaa hallita täydellisesti, sillä se vaatii nopeaa reagointikykyä sekä rytmitajua.

Pelin graafinen anti on upeaa. Pelissä on erilaisia alueita, joita puhdistetaan viruksilta. Jokaisen alueen teema on väritykseltään ja muodoiltaan täysin erilainen kuin toinen. Aluksi pelin ulkoasua kummasteli, mutta jo hetken päästä sitä rakasti. Child of Eden on kaunis peli. Silmäruoan lisäksi pelin soundtrack on puhdasta kultaa.

Child of Eden ei tarjoa paljoa pelattavaa, vaan peli on valitettavan lyhyt. Sen läpäisee yhden päivän aikana, parhaimmillaan varmasti yhden illan aikana. Pelistä saa toki paljon enemmän irti, jos pyrkii täydellisiin suorituksiin.

Peli yhdistelee niin visuaalista kuin audiovisuaalista tykitystä, sekä ohjaimen tärinää. Child of Edeniä voisi verrata taideteokseen, sillä itse ainakin tulen palaamaan sen luokse uudestaan, koska se on vain niin tajuttoman upean näköinen.