Pieni, mutta laadun takaava nimi Platinum Games (ent. Clover Studio) lienee suurelle yleisölle tuttu Gamecubella cel-shading kiihkoilua lietsoneesta Viewtiful Joesta sekä erityisesti naispelaajiin vedonneesta Okamista. Molempien firmojen takaa löytyvän ydintiimin repertuaarin tunnistettavin leima julkaisuissaan on ollut läpihuutava japanilaisuus, ilmeni se sitten graafisesti tai älyttömällä tarinalla. Futuristinen kolmannen persoonan pyssyttely Vanquish ottaa näistä elementeistä keskitien yhdistellen perijapanilaisia taistelu-mechoja korniin tarinankerrontaan, jossa tumpataan röökit myrtsyjen länsisankarien ohimoille ja tuhotaan parit sotarobot siinä sivukädellä. Vanquish lyö itsensä läskiksi tyylillä, eikä ne tyylipisteet todellakaan siihen lopu.

Pelin tarina itsessään on sinänsä toissijainen: Venäjä räjäyttelee Amerikkaa palasiksi aurinkolasereillaan ja päivää saapuu pelastamaan intergalaktinen Ryhmä Rämä plus yksi, tässä tarinassa viilipyttysankarinamme Sam Gideon. Tarinaa merkkittävempää onkin Samin kyvyt tantereella sekä niiden oikeaoppiminen käyttäminen. Kiitos kaiken mahdollistavan tulevaisuuden, Sam pystyy ihmepukunsa avulla liukumaan nopeasti maata pitkin suojasta toiseen, heittämään matkan aikana bullet time -hidastuksen päälle ja muuttamaan sormen napsautuksella käsiinsä tilanteeseen sopivan rynkyn tahi muun vastaavan laser-ohjuksen. Bullet time aktivoituu automaattisesti liiallisen selkäsaunan myötä, joka antaa pelaajalle hyvin turvaa selustan taakse pakenemiseen ja henkeä haukkaamaan. Samin kesto sekä puvun käyttämä energia latautuvat automaattisesti, joten pelaajan ei tarvitse teippailla itseään kesken taistelutilanteiden, vaan ainoastaan pitää silmällään mittarien arvoja ja vain toivoa, että puku ei ylikuumene kesken tiukan paikan ja virtaa riittää suojan taakse liukumiseen asti. Kun tehot on täysillä, voi hyökkäykseen lähteä kolmen eri aseen ja kahden kranaattityypin kera. Arsenaali vaihtelee perinteisistä rynkyistä haulikoihin, mutta mukana on myös erikoisempia vitkuttimia mm. sirkkeliheittimen sekä useampaan kohteeseen osuvan ohjusheittimen muodossa. Aseista löytänee jokainen omat suosikkinsa ja niitä pystyy kehittämään tehokkaammiksi kentältä löytyvien päivitysten myötä. Myös riskialtis lähitaistelu onnistuu, mutta sen kuluttamien tehojen takia on etäisyyden pitäminen vihollisrintamiin suositeltavaa.

Visuaalisesti peli on erinomainen eikä ryydy missään vaiheessa edes hektisimmillä hetkillä. Maisemat ovat komeita, pinnat hohkaavat metallista kiiltoa ja tyylikkyyttä piisaa niin pelin aikana kuin välivideoissakin. Audiopuolella kaikki kuulostaa mojovalta, mutta erityisplussat on annettava mahdollisuudesta japanilaiseen dialogiin. Etenemistä rytmitetään erilaisilla vihollistyypeillä ja hetkeksi rauhoitutaan tyystin napsimaan kohteita pelkällä kiväärillä varjojen suojista. Läpipeluuaika on pelaajakohtainen, mutta itsellä hard-vaikeustason läpi runnomiseen kului lähemmäs kahdeksan tuntia. Nettipeliä tai co-opeja ei löydy peli-ikää pitkittämään, mutta kampanjaa voi aina tahkota vaikeammilla tasoilla piste-ennätysten toivossa tai sitten menettää totaalisesti hermonsa kirotun vaikeissa haastetehtävissä, joita aukeaa kampanjan myötä viisi kappaletta pelattavaksi. Pelin ikä ei Vanquishissa ole se tärkein elementti, vaan kuinka se aika käytetään. Teknisesti ja fiilikseltään Vanquish on ehdotonta A-luokkaa, jossa virheistä pelaaja voi syyttää vain itseään. Platinum Games on hinkannut viimeisimpänsä kirkkaaksi joka kulmasta, jonka ainoana haittapuolena on massapuolen väheksyntä pelin japanilaisuutta ja jatkuvaa nopeatempoisuutta kohtaan. Mikäli kuitenkin kaipaat räiskinnältäsi muutakin kuin juroja, panssarioven kokoisia miehiä paukuttelemassa ylikasvaneita ötököitä ektoplasmaksi, on Vanquish valinnoista mitä parhain. Läpipeluusta avautunut God Hard -vaikeusaste odottaa...