"If it ain't broke, don't fix it" kuuluu sanonta, turha korjata sitä, mikä ei ole rikki. Tästä periaatteesta pitävät kiinni niin elokuva kuin peli-alan ihmiset kaikin voimin. Franchisen voima on äärimmäisen vahva ja pelkkä ajatuskin kerran toimineen mekaniikan tai pelityylin muuttamisesta saa helposti niin fanit, kuin kehittäjätkin paniikin partaalle.
Ehkä juuri tästä syystä Call of Duty, joka aikanaan kertaalleen mullisti moninpeliräiskinnän yleisilmeen, tuntuu nyt tahmealta ja, *gulp*, tylsältä.
Modern Warfare 3 oli jo kehityksessä ongelmalapsi. Puolet tiimistä sai kenkää puolivälissä urakkaa ja korvaajiksi kärrättiin heikommista peleistä tuttu Raven Software. Vaikka kehitys seisoi jäissä ongelmia ratkottaessa, eivät julkaisijat kokeneet tarvetta muuttaa suunnitelmaa pistää joka vuosi uutta Call of Duty peliä pihalle. Kahakassa kärsi pelin tarina, sekä pelattavuus.
Vaikka aiemmat Modern Warfare -sarjan pelit eivät ole voineet hehkuttaa itseään tarinankerronnan eliittinä, ovat ne ainakin olleet juuri sitä aivotonta Michael Bay-hubaa, jollaista peligenren popcorn-elokuvilta kehtaisi odottaa. Hahmot olivat persoonallisia, draama hetkittäin intensiivistä ja ensimmäisen pelin käännekohdat yllättivät. Jatko-osassa kaikki tehtiin samalla tavalla, mutta häpeilemätön uhmakkuus, jolla se toteutettiin oli puoleensavetävää.
Kolmannen osan teema tuntuukin olevan "kaikkea, mutta enemmän". Juonenkäänteitä on ainakin tusinan verran, uusia hahmoja viilettää ruudulla joka kentässä ja ainakin puolet maapallosta poltetaan poroksi. Ja silti on tylsää.
Tämä johtuu ennalta-arvattavuudesta. Pelimekaniikka on niin tuttu, ettei edes tutoriaalia tarvita; jokainenhan näitä on pelannut! Kentät ovat nättejä, mutta kierrätettyjä - osa niinkin pahasti, että hetkittäin voisi luulla pelaavansa sarjan keskimmäistä osaa. Juoni, joka jätettiin kesken edellisessä osassa toistaa sarjan aiempien lukujen huippukohdat, muttei kehitä yhtäkään uutta itselleen. Eräs pelin kentistä on suora kopio edellisen osan bonus-osiosta. Peliä vaivaa sama tarinankerronnallinen ongelma kuin Gears of Warin päätösosaa: kaikkia tahdotaan miellyttää niin paljon, että pelistä muodostuu kummallinen pastissi itsestään. Miltein jokaiseen aiempaan hetkeen on pienenpientä silmäniskua ja jopa hahmo, joka vilahti ruudussa sarjan alkuaikoina saa oman ison hetkensä parrasvaloissa.
Kun mihinkään ei voi tarttua tai saada henkistä kosketuspintaa, tuntuu jatkuva ramppaaminen maailmanlaajuisessa ampumisgalleriassa ontolta ja vailla saavutusta.
Koska yksinpelillä on helpolla vaikeustasolla kestoa vain n. kolmisen tuntia ja korkeammat tasot lisäävät siihen vain maksimissaan muutaman tunnin lisää, pitäisi pelaajan heittää kaikki toivo pitkäaikaisesta viihteestä moninpelin pariin. Ikävä kyllä julkaisun alla moninpelin hehkutetut lisämateriaalit eivät toimi ja Activision yrittää kerryttää kassaansa rahaa Elite-palvelullaan, laskuttaen toiminnoista joita esim. Halo tarjosi ja tarjoaa ilmaiseksi.
Moninpelikentät ovat yksinpelin kaltaisia. Komeita, mutta suppeita ja huonosti suunniteltuja. Koska varsinaista respawn järjestelmää ei olla vieläkään saatu toiminnaksi, voi pelaaja helposti syntyä uudelleen keskelle vihollislaumaa kerta toisensa jälkeen. Genren ikuiset riippakivet, kuten Quickscope-pelaajat, kirmaavat vapaana pelloilla kuin hysteeriset lehmät. Ensimmäisten pelipäivien perusteella serverit myös tuntuvat niputtavan pelaajat samoihin matseihin alueensa perusteella. Kansainvälisyys-faktori rapisee pois kokonaan kun huomaa, että kaukaisin vastustaja asuu niinkin kaukana kuin Espoossa.
Kaiken tämän vielä kestäisi, jos kyseessä olisi edes kelvollisesti hinnoiteltu DLC-julkaisu, mutta kun paketille isketään hinnaksi 60€ ja luvataan uutta ja kaunista, alkaa vähemmästäkin tuntua huijatulta. Vaikka Modern Warfare ei ole pettymysten sarjassa omillaan (muut trilogiat, jotka tänä vuonna on julkaistu shooter-genressä ovat olleet ihan yhtä onnettomia), tuntuu sen puhdittomuus yllättävältä. Sarja, joka niin mainostaa itseään hyperaktiiviseksi testosteronipaukuksi on hetkittäin yhtä energinen ja yllättävä kuin vanhaksi käynyt kultainen noutaja. Vaikka olisi kuinka luotettava ja tutun turvallinen.
