GameCuben pelivalikoima ei muutaman vuoden elinkaarensa aikana ole
paisunut ällistyttäviin lukemiin, mutta toisaalta pelien taso on
pysynyt suhteellisen hyvänä kautta linjan. Välillä pakan alta kuitenkin
ryömii pelejä, jotka saavat kyseenalaistamaan Nintendon laatuleiman
merkityksen. Eräs näistä on Konamin roolistrategiaksi luokiteltava
Yu-Gi-Oh! The Falsebound Kingdom, joka perustuu suomalaisille
vieraaseen Yu-Gi-Oh! -animaatiosarjaan. Pelin perusteella ehkä näin
onkin parempi.
Pelit ovat pahasta
Kuten kaikki valtavirtamediat jo tietävät kertoa, pelit ovat syypäitä
kaikkeen pahaan ja ikävään. Siispä kun kaverukset Yugi ja Kaiba
pääsevät ystävineen testaamaan uutta videopeliä, on odotettavissa,
ettei kaikki suju aivan suunnitelmien mukaan. Kaverukset imeytyvät
pelin syövereihin ja sinkoutuvat eri puolille virtuaalimaailmaa. He
päättelevät, että pelistä pääsee pois vain läpäisemällä sen, joten
mikäpä muu neuvoksi kuin seurata vasta määrättyä kohtaloaan
pelimaailmassa. Pelaaja voi ottaa joko Yugin tai Kaiban roolin, mutta
juoni on valinnasta riippumatta jokseenkin sama: pelihahmo nousee
johtamaan vastarintaliikettä, jonka tavoitteena on vapauttaa kansakunta
julman hallitsijan käsistä.
Pelaaminen tapahtuu ylhäältä kuvatussa maailmassa pelaajan toimiessa
kolmen hirviön porukoita komentavana jumalhahmona. Kun oma
taisteluporukka kohtaa kartalla vihollisen jengin, vaihtuu kuvakulma
tarkastelemaan vuoropohjaista hirviökamppailua hieman tarkemmin.
Molemman puolen hirviöt mätkivät toisiaan niin kauan, kunnes toinen
joukkue on kuukahtanut kokonaan, tai kumpainenkin tiimi on käyttänyt
toimintapisteensä loppuun. Jälkimmäisessä tapauksessa taistelun
voittaja ratkaistaan kamppailun aikana jaettavien pisteiden
perusteella. Toimintapistejärjestelmä vain hidastaa pelaamista ja
nopeuttaa pelaajan turhautumista, sillä yleensä joukkueiden väliset
taistelut tulee käytyä niin monta kertaa uusiksi kunnes toinen tiimi on
kokonaan eliminoitu.
Omalaatuisen ja hieman hämärän
taistelusysteemin opettelu vei ainakin meikäläiseltä oman aikansa.
Olisiko homma sitten hoitunut helpommin Yu-Gi-Oh! -animeen
tutustuneelle, jää vain veikkailun varaan. Pelissä ei kuitenkaan ole
minkäänlaista opetusosuutta tai tutoriaalia, vaan pelimekaniikan
sisäistäminen onnistuu ainoastaan manuaalin tarkalla selailulla sekä
yritys-erehdys-metodin ahkeralla soveltamisella.
Strategiaosuus kaipaa strategiaa
Falsebound Kingdom yrittää olla strategiaroolipeli, mutta käytännössä
roolipelaaminen on kuitattu vain taisteluista kertyvillä
kokemuspisteillä, eikä strategiaa ole nimeksikään. Taistelut ovat
olevinaan hahmoluokkiin perustuvaa strategista pähkäilyä, mutta
luokkajako toimii vain teoriassa. Käytännössä jokaisen monsterin
hyökkäykset tehoavat kaikentyyppisiä vihollisia vastaan, ja eri
monsterityypeistä on jäljellä vain hassu merkintä pelin ohjekirjassa.
Jokainen hirviö osaa oletuksena vain yhden liikkeen, ja koska
erikoishyökkäykset saa käyttöönsä vain tiettyjen esineiden avulla, koko
homma menee helposti puuduttavaksi, aivottomaksi saman liikkeen
toisteluksi.
Pokémon-peleissä tyyppierojen takia pelaajan on koulutettava useita
taisteluhirviöitä samanaikaisesti erilaisten vihollisten
kukistamiseksi, mutta koska Falsebound Kingdomissa kaikki hahmot ovat
miltei samalla viivalla, voidaan samoilla elukoilla pelata huoletta
koko ajan. Kaikkiaan pelimekaniikka ei ole niinkään syvällinen kuin
syvältä.
Grafiikka on nykystandardeilla jo hirviömäisen
rumaa, ja homma olisi kai onnistunut jo Nintendo 64:n tai ensimmäisen
Pleikkarin tekniikalla. Hyökkäysten erikoisefektit eivät näytä aivan
niin kamalalta kuin voisivat, ja ne ovatkin grafiikan parhaiten
toteutettu osa-alue.
Hirviömäinen kokemus
Falsebound Kingdomia pelatessa on vaikea keksiä syitä miksi ei laskisi
ohjainta maahan ja alkaisi harrastaa jotain hyödyllisempää - tai vaikka
vaihtaisi koneeseen jotain hieman laadukkaampaa pelattavaa. Yksi pelin
parista karkottava tekijä on ehdottomasti sama ärsyttävä kappale, joka
soi koko ajan pelaajan ohjaillessa joukkojaan maailmankartalla. Vielä
kun kappale ei ole kovinkaan pitkä, se alkaa toistaa itseään hyvin
nopeasti. Saa musiikin toki pois päältä, mutta miksipä nähdä moista
vaivaa kun kukaan ei pakota pelaamaan koko peliä. Muu äänimaailma
koostuu lähinnä usein toistuvista geneerisistä perusefekteistä, jotka
eivät säväytä suuntaan tahi toiseen.
Yu-Gi-Oh! The Falsebound
Kingdomia on lähes mahdotonta suositella kenellekään, edes sarjan
faneille, sillä kysessä on varsin luokaton tekele. Itseääntoistava
taistelusysteemi ei herätä kaikessa tylsyydessään edes vihaa, vaan
onnistuu ainoastaan kyllästyttämään ja turhauttamaan pelaajan
kuoliaaksi. Teknisesti peli on alle keskinkertainen, ja on vaikea
uskoa, että animesarjan fanitkaan saisivat tästä muuta kuin tuskaa ja
katkeraa pettymystä irti. Falsebound Kingdom on juuri sitä tauhkaa,
jonka takia lisenssipeli on pelimaailmassa kirosana.
