Kommentit uudesta FIFA:sta ovat olleet yllättävän positiivisia, kun ottaa huomioon kesän World Cup -virityksen osakseen saamat vähemmän mairittelevat arvostelut. EA:lla on tosiaan tehty töitä, kyllä sen huomaa. Kysymys kuitenkin kuuluu: mihin se riittää kovassa PS2-jalkapallopelien kilpailussa?
Itse nautin aikoinaan täysin rinnoin FIFA96:n ja 98:n PC-versioista, joita pidän tähän asti sarjan ehdottomasti parhaina. Olkoonkin, että viimeisimmät versiot ovat jääneet paljon vähemmälle huomiolle, minkä takia myös vertailut niihin jäävät tässä arvostelussa aika vähiin. Varsinkin FIFA96 oli jotain jumalaista kaikessa kolmiulotteisuudessaan. Siinä pelissä tuntui kaikki olevan kohdallaan. Se historiasta, nykyään kilpailu on kovempaa ja kaikki suurempaa.
Euroopan eliitti
Heti kun pelin mannekiinit Roberto Carlos, Edgar Davids ja Ryan Giggs ovat saaneet lyhyen intron pakettiin, saavutaan valikkoihin, joita kaivelemalla löytyy tuttuun FIFA-tyyliin kattava määrä erilaisia turnauksia. 18 Euroopan huippuseuraa stadioneineen on mallinnettu pilkuntarkasti. Tällä joukolla voi aloittaa kauden Mestareiden Liigan hengessä, tosin sarjamuoto ei suoraan jäljittele UCL:ää, koska joukkueitakin on vähemmän. Pelistä löytyy kuitenkin aimo tukku muitakin seurajoukkueita sekä tietenkin maajoukkueet. Kokonaisen kauden voi pelata yhdessä monista kokonaisista kansallisista sarjoista tai valita valmiista turnauksista. Minkäänlaista harjoittelutilaa ei pelissä ole.
Aloitussyötön jälkeen huomaa ensimmäisenä edellisiä versioita realistisemman otteen. Enää ei kikkaillakaan yhdellä miehellä kentän läpi. Jopa yhden vastustajan ohittaminen on työn ja tuskan takana. Ylivoimaiset kikat on surutta poistettu ja tilalle tuotu 2003-vuosimallin NHL:n tapaan oikealla analogisauvalla suoritettavat harhautukset. Niilläkin on todella vaikeaa harhauttaa vastustaja, ja joskus tiukissa tilanteissa peli ei edes tunnu reagoivan tatin liikkeisiin. Tuntuukin siltä, josko homma olisi vedetty jopa överiksi ja tehty komeista yksilösuorituksista liian harvinaista herkkua. Joka tapauksessa hyvä syöttöpeli on ainoa varma tapa päästä ahdistelemaan vastustajan maalia. Pallon siirtely lyhyillä syötöillä onnistuukin varsin mukavasti, mitä nyt syötönkatkoja tuntuu tulevan liian paljon. Joukkuetoverien tekoäly sijoittumisen ja liikkumisen suhteen jättää kuitenkin paljon toivomisen varaa. Niin korkeissa syötöissä, kuin myös läpisyötöissä ja laukauksissakin, on mukana voimamittari, mikä mahdollistaa hyvin myös puolenvaihdot.
Maalit syntyvät kieltämättä aidommista ja monipuolisemmista tilanteista kuin aikaisemmin. Maalinteko voi onnistua jopa kaukolaukauksella. Harmittavasti keskityksiä ei tahdo päästä oikein millään jatkamaan, ainakaan päällä, mikä tekee muun muassa kulmapotkut lähes turhiksi. Pääpelissä ainoat jotenkin onnistuvat toiminnot ovat lyhyet syöttöpuskut keskialueella ja keskityspallojen voitto puolustuksessa. Puskumaaleja on kohtuuttoman vaikea tehdä. Pistää miettimään, onko maalinteon yrittämiseen pääpelillä jokin erityinen kikka (arvostelukappaleessa ei ollut manuaalia), koska tällaisenaan pääpelin toteutus on anteeksiantamaton moka. This Is Footballin tapaan ainoat rikkeet, jotka vihelletään, ovat liukutaklaukset takaapäin tai sivulta suoraan nilkoille. Muuten saa riehua miten tahtoo, tosin pallonriistonappi ei tuota yhtä voimakasta taklausta kuin TIF:ssa.
Tekoälykkyysosamäärä testiin
Tekoäly on varmasti kehittynyt, mutta ei edelleenkään onnistu vakuuttamaan. Kuten edellä on mainittu, se hankaloittaa syöttöpeliä ja pelitovereiden nousu syöttöä odottamaan on jätetty pelaajan vastuulle. L1-napilla saa oman pelaajan lähtemään nousuun, minkä jälkeen voi yrittää pistosyöttöä kyseiselle miehelle. Harmittavan usein pallo vain lähtee läpisyöttönapilla aivan eri suuntaan kuin haluaisi, ja L1-juoksukäsky ei aina edes kohdistu haluttuun mieheen. Maalivahdeilla on paha tapa lähteä poimimaan keskityksiä pysähtyen kuitenkin viime hetkellä odottamaan hyökkääjän maalintekoyritystä. Hyökkäyspään keskityksissä on hädin tuskin yksi mies maalintekoalueella ottamassa syöttöä vastaan, ja reboundeja omat pelaajat eivät koskaan ymmärrä mennä kärkkymään. L1-napin ahkeralla käytöllä tähän saattaa saada jonkinlaista apua, mutta sitä on turhan hankala pitää pohjassa samalla kun pitäisi taistella itsensä puolustajan ohi keskityspaikkaan. Kyllä tekoälyn pitäisi tuollaiset asiat hoitaa itse.
Oikeastaan kaiken tarpeellisen tekoälyn puutteista kertoo se, että pysähtyessä pallon kanssa kaikki muutkin pelaajat kentällä pysähtyvät ja ehkä minuutin päästä, jos silloinkaan, kone tajuaa tulla yrittämään ottaa palloa pois. Parhaimmillaan voi seistä pallon kanssa paikallaan kahden vastustajan jäpittäessä kosketusetäisyydellä tekemättä yhtään mitään. Hyvä ajanpeluukeino, joka toimii vaikeustasosta ja pelitilanteesta riippumatta ja joskus jopa vastustajan rangaistusalueella! Aikaa voi pelata myös rajaheitoissa, joissa pakkoheitto tapahtuu vasta noin minuutin kuluttua. Kone ei moisesta suutu, mutta voin kuvitella kiristyvää tunnelmaa, kun kaveri kuluttaa johtotilanteessa ottelun viimeiset hetket luovasti pohdiskellen pallo käsissä sivurajalla. Vaikeustasojen toteutus on jälleen aika läpinäkyvää ellei jopa huijaavaa. Semi-prolla kone ei osaa käyttää sprinttiä ja syöttelee mihin sattuu, kun taas world class -tasolla koneen vedot muuttuvat kauheiksi kanuunoiksi ja maalivahdit über-Kahneiksi. Vaikein tasokaan ei ole täysin mahdoton, mutta pelaajan turhautuminen muusta kuin omasta syystä on harmittavan yleinen ilmiö.
Laukaisuetäisyydeltä tuleviin vapareihin on kehitetty varsin omaperäinen ja mielenkiintoinen systeemi. Potku suunnataan haluttuun kohteeseen tähtäimellä ja lisäksi määritetään osumakohta palloon. Tämän jälkeen yritetään saada potkuun tarkkuutta pysäyttämällä edestakaisin liikkuva mittari kapealle vihreälle alueelle. Varsinkin kierteiden hallitseminen vaatisi ehdottomasti harjoittelua ja juuri harjoitusmoodi pelistä puuttuu. Se tuli huomattua, että tähtäimen paikasta riippumatta potku suuntautuu alkulennossa suunnilleen kohti maalin keskiosaa jättäen loput kierteen huoleksi. Tällä luultavasti paikataan joissain tilanteissa päin mäntyä sijoittuvaa muuria (itse puolustaessa muuria voi siirtää) ja veto pamahtaa muuriin vaikka ylänurkkaan olisikin suora, esteetön linja. Ilman edellä mainittua vikaa järjestelmää voisi kehaista hyväksikin. Kulmapotkut annetaan samalla periaatteella, tosin ilman osumakohtia. Keski- tai puolustusalueen vapareissa ja maalipotkuissa ei sitten olekaan minkäänlaista tähtäystä ja niiden suuntaaminen on täyttä painajaista, kun vielä ukkokin kääntyy etanan vauhdilla. Mikä kauheinta, edes potkuvoimamittarit eivät ole käytössä. Kaikissa vapareissa ja kulmissa jokaikinen ukko kentällä jumittaa tasan paikoillaan eikä pelaajallekaan anneta mahdollisuutta heitä liikuttaa.
Tekninen toteutus ei petä
FIFA 2003 on kieltämättä näyttävä peli. Animaatiot eivät yllä aivan huipputasolle, mutta ovat ajoittain hyvinkin näyttäviä. Maalivahdeilla ärsyttää vain miltei aina sama heittäytymisanimaatio vastaantulon päätteeksi, varsinkin kun kyseinen liike ei edes alkuunkaan sovi useimpiin tilanteisiin. Useat tunnetut pelaajat ovat helposti tunnistettavissa, mutta paljon on myös tähtiä, jotka eivät ollenkaan näytä itseltään. Sanojen "Litmanen" ja "polkkatukka" ei pitäisi mahtua edes samaan lauseeseen. Sentään erotuomarit, kuten Collina ja Frisk, on saatu näyttämään täsmälleen yhtä armottomilta kuin esikuvansa. Aidot stadionit aitoine lippuineen ovat komeaa katseltavaa. Nämä yksityiskohdathan erottuvat vain välipätkissä, joten pelin aikana FIFA:n grafiikka ei ole normaalia kummempaa. Valitettavasti peli kuitenkin kärsii ajoittaisesta nykimisestä, eikä vain välianimaatioiden aikana. Uusintamoodista puuttuu jostain ihmeen syystä vapaasti pyöritettävä kamera.
Äänimaailma ansaitsee, jos ei nyt kymmentä pistettä, niin ainakin papukaijamerkin. Yleisön laulut ovat aitoja pelin 18 huippuseuralla ja muutenkin yleisön äänet nostavat pelin tunnelmaa huomattavasti. Kotiyleisön "räjähtäminen" maalin jälkeen on varmasti aidointa, mitä jalkapallopeleissä on kuultu. Selostajaparin kommentit ovat asiantuntevia ja pääosin tilanteisiin sopivia, mutta jos niitä ei halua kuunnella, vaihtoehtona löytyy kentän äänet. Kyseinen ääniraita sisältää lähinnä pelaajien huutoja, jopa heidän omalla kielellään. Tähän kun vielä lisäisi PES2:sta buuaukset vierasjoukkueelle, niin kasassa olisi lähes täydellinen paketti. Pelin musiikki on sekalainen lajitelma tunnettujen artistien kappaleita. Mukaan mahtuu useiden eri tyylisuuntien edustajia, ja vaikka kappaleet eivät jalkapalloon liity millään tavalla, kuuntelee niitä valikkojen taustalla paljon mieluummin kuin Konami-tyylisiä renkutuksia.
Suunta on oikea
FIFA 2003 on reilu askel realismin suuntaan ja EA Sports ansaitsee pinnat siitä. PC-, XBox- ja GameCube-pelaajat hyppinevät riemusta, mutta vaikka vuosimalli 2003 onkin sarjan parhaita tuotoksia, PS2:lla FIFA ei edelleenkään kamppaile koneen parhaan jalispelin tittelistä. Pelattavuus kokonaisuudessaan on vieläkin kaukana Pro Evolution -sarjasta, tekoälystä puhumattakaan. Lisenssit, grafiikka ja äänet ovat puolestaan niitä osa-alueita, joissa FIFA pitää tukevasti paikkansa kärjessä. Pelistä löytyy valitettavasti aikaisemmin mainittujen lisäksi useita ärsyttäviä vikoja ja niiden takia kokonaisuus on tällä kertaa hieman vähemmän kuin osiensa summa.
