Eläinkatras golfkentällä
Walt Disneyn luoman satumaailman tunnetuimmat hahmot on nähty vuosien mittaan ties minkälaisissa puuhissa, ties millä kaikilla tavoilla. Videopelien maailmassakaan Akun, Hessun, Mikin ja kumppaneiden tohelointi ei ole harvinainen näky. T&E Softwaren pojat ja tytöt ovat päättäneet tällä kertaa tuoda nämä hahmot golfpelien ihmeelliseen maailmaan, mutta loppujen lopuksi Disney-lisenssiä ei ole hyödynnetty pintaa syvemmältä. Kyseinen seikka on ehkä hieman harmistuttava, koska kuten suurin osa Waltin nimeä kantavista pelinimikkeistä, myös Disney Golf on suunnattu enemmänkin perheen pienimmille taapertajille. Piirosmaisen ulkokuoren alta löytyy melko perinteinen golfpeli arcademaisella otteella höystettynä, eikä hidastempoinen ja kärsivällisyyttä vaativa laji jaksa yksin pitää vilkkaiden tenavien mielenkiintoa yllä.
Verrattuna esimerkiksi Tiger Woods PGA Tour –sarjaan, Disney Golfista kyllä löytyy enemmän puhdasta hassuttelua mm. radan olotiloja ja hahmojen ominaisuuksia muuttavien esineiden ansiosta. Tosin tämänkaltaisissa, itseään ei niin vakavasti ottavissa peleissä pitäisi olla muutakin kuin pari pikkuideaa, jotta viritelmät eivät tuntuisi niin väkisin mukaan tungetuilta. Disney Golf ei ole kuitenkaan täysin toivoton kyhäelmä, sillä se todellakin jaksaa kiinnostaa jonkin aikaa jopa hiukan vanhempia pelaajia, mikäli mukana on hiukan lapsenmielisyyttä.
Tekniikanmiesten bogey
Toisin kuin Tiger Woods PGA Tour 2003, Disney Golf turvautuu vanhaan mittarijärjestelmään. Vaikka omasta mielestäni mittarisysteemi vaikuttaa melko kömpelöltä ajoitettavine painalluksineen, vaatii senkin täydellinen hallinta jonkin verran opettelua. Samanlaista keskittymistaitoa ei kuitenkaan tarvita kuin herra Woodsin pelissä, sillä lyöntien latominen tuntuu hoituvan Disney Golfissa melkeinpä luonnostaan. Tähtääminen ja napin painaminen oikealla hetkellä ei ole kovinkaan haastavaa, mutta välillä pelaajan riesaksi ilmaantuu jokin lyöntiä vaikeuttava vitsaus. Esimerkiksi matkan etäisyys tai pallon arvioitu lentorata saattaa kadota, lyöntimittari kulkee nopeammin tai muuta vastaavaa. Ikävä kyllä nämä pienet riesat välillä tuntuvatkin olevan Disney Golfin ainoa vaikeustason nostaja, sillä muutoin peli ei ole kovinkaan vaikea. Pelimekaniikan peruselementit kuitenkin oppii nopeasti ja ytimekkäästi, aivan kuten arcademaiselta peliltä voi hyvin odottaakin.
Pelistä löytyy seitsemän eri pelimoodia, joilla voi mitata omia taitojaan. Suurin osa moodeista on sitä perustavaraa, jota löytynee kaikista muistakin alan peleistä. Stroke Play, Match Play, Skins Match ja Challenge edustavat juuri tätä linjaa. Long Drive- ja Near Pin Contest sen sijaan olisivat oivia harjoitusmoodeja, mikäli joka lyönnin alussa ei arvottaisi jokin vitsaus tai helpottaja pistämään näppinsä mukaan peliin. Combination Play onkin vähän mielenkiintoisempi tuttavuus, missä kaksihenkisen joukkueen jäsenet lyövät palloa vuorotellen kohti viheriöllä häämöttävää reikää. Suurinta osaa moodeista voi pelata kavereiden kanssa, mutta yksinkin pelaaminen on luonnollisesti mahdollista. Golfpelien hidastempoisuus on kuitenkin yksi seikka, mille ei ainakaan allekirjoittaneen kaveripiiri ole hirveämmin lämmennyt. Tämän takia onkin pettymys, ettei pelin ainoa vain yksinpeliin paneutuva moodi, eli Challenge, ole tarjontansa puolesta kovinkaan monipuolinen. Sen avulla kuitenkin saadaan aukaistua lukittuja hahmoja ja kenttiä, mutta mistään kovin suuresta urakasta ei loppujen lopuksi ole kyse.
Disney Golfin värikkääseen hahmokatraaseen lukeutuu useita tuttuja kasvoja Akusta Mustaan Pekkaan, ja onpahan mukana myös muutama yllättäväkin persoona, kuten Akun Taavi-eno sekä Hessun poika Max. Itse Mikkiä ei näy pelaajien puolella, mutta pallokorva jakelee neuvoja kommentaattorin roolissa. Pelin kahdeksan hahmoa jakautuvat neljään eri hahmoluokkaan, joista jokaisella on omat vahvuutensa. Esimerkiksi Aku ja Iines ovat ominaisuuksiltaan kultaista keskitietä kulkevia perushahmoja, kun taas Hessun ja Mustan Pekan valtteina ovat voimakkaat lyönnit. Loppujen lopuksi erot tuntuvat olevan jokseenkin vähäisiä hahmoilla itse pelatessa, mutta tietokonevastustajina eri kyvyt tulevat silloin tällöin esille. Tietenkin hahmojen heikkouksia ja vahvuuksia voi ruokkia aiemmin mainituilla esineillä, mikäli pieniin vilppikeinoihin haluaa turvautua. Tosin pelin vaikeustaso takaa sen, että voittaminen onnistuu useimmiten mutkitta myös ilman kyseisiä helpottajia. Kenttiä löytyy pelistä kuusi kappaletta, mikä ei ole kovinkaan suuri määrä. Kenttäkokonaisuuksilla on omat teemansa aina trooppisesta paratiisista villin lännen kuiviin maisemiin saakka, mutta Disney-lisenssiä ei ole hyödynnetty juurikaan erikoisempien maisemien luomiseksi.
”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”
Ulkoiselta ilmeeltään peli on ihan kaunistakin katseltavaa piirosmaisen ilmeensä ansiosta, mutta tarkemmin tutkailtaessa ilmenee myös monia ikäviä puolia. Radat ja sen yksityiskohdat, kuten ruohikko, vesiesteet ynnä muut, ovat melko lattean näköistä massaa. Vaikka itse sarjakuvahahmot ovatkin ihan edustavia 3D-muodoissaan, animaatio on karkeaa ja toistaa itseään. Olet nimittäin nähnyt jo kaikki hahmojen tuuletukset ja vihanpurkaukset pelattuasi vasta muutaman pelikerran jokaisella hahmolla. Cell-shading -grafiikka olisi ollut loistava valinta pelin yleisilmettä ajatellen, mutta kokonaisuus on paikka paikoin toimiva myös nykyiselläänkin. Äänipuolella toteutus on samaa ristiriitaista luokkaa. Hahmot kuulostavat siltä mihin on suurin piirtein Disney-hahmoilta totuttu, mutta heidän dialoginsa on ällistyttävän huonolaatuista moskaa. Jäävuoren huippu on kommentaattorina häärivä Mikki, joka vinkuu vähän väliä jakaen ”hyödyllisiä” neuvojaan. Onhan se toisaalta hienoa, että varmistetaan hidasälyisimpienkin tajuavan päivänselvät asiat. Musiikkipuolikaan ei yllätä. Taustalla soi hilpeä rallatus, joka rauhallisen temponsa ansiosta sopisi peliin mukavasti, mikäli vaihtelua olisi tälläkin saralla enemmän. Tosin onpahan jollakin saatu peitettyä kovaääninen raksutus, jota PlayStation 2:sta kuuluu peliä lataillessa.
Realismi ei myöskään kuulu arcademaisen sarjakuvagolfin ominaisuuksiin, minkä huomaa jo ensimmäisen lyönnin lähdettyä lentoon. Pallon käyttäytyminen vaikuttaa joka lyönniltä yhä enemmän ja enemmän oudolta, mikä vain korostuu erikoisesineitä käytettäessä. Mikäs siinä, jos sellaisesta sattuu pitämään. Tiger Woods PGA Tour 2003:n kaltaisen laadukkaan golfpelin ollessa jo markkinoilla, ei Disney Golf onnistu kuin ärsyttämään helppoutensa ja lyhytikäisyytensä ansiosta. Vaikka kyseessä on nuoremmalle kohdeyleisölle tarkoitettu tekele, ei aihepiiri varmaankaan joka tenavaa suurelti kiinnosta. Mikäli perheestä kuitenkin löytyy pieni golfari, kannattanee siitäkin huolimatta suunnitella jonkin muun golfpelin hankkimista. Vanhemmat pelaajat tajuavat varmaan ihan itsekin Disney Golfin karttamisen olevan ihan fiksu idea. Kilpailu on kovaa - myös golfpelimarkkinoilla. Tämän takia Disney Golf ei valitettavasti onnistu erottumaan joukosta edukseen.
