Hämäräperäistä kaahailua
Angel Studiosin kehittämä Smuggler’s Run kuului aikoinaan Sony PlayStation 2:n julkaisupelien joukkoon. Se oli yksi niistä peleistä, jotka onnistuivat erottumaan edukseen ja kiitos siitä kuului laajoille sekä sulavasti pyöriville pelialueille. Tosin tämä tapahtui graafisen loiston kustannuksella, mutta yleisilme oli kuitenkin toimiva. Salakuljettelu erilaisilla nelipyöräisillä kulkupeleillä jatkui PS2:lla Smuggler’s Run 2: Hostile Territoryn muodossa, joka tyytyi pysymään samoilla linjoilla edeltäjänsä kanssa. Sarjan tuorein osa Smuggler’s Run: Warzones tuo vauhtipaketin myös GameCuben omistajien kulutukseen, tosin sitä ei täysin uudeksi osaksi voi sanoa pelin ollessa vain jonkin verran muokkailtu versio sarjan kakkososasta. Joten mikäli kyseinen peli sattuu omasta hyllystä jo löytymään, kannattaa Warzones jättää kaupan tiskille pölyttymään.
Pelin perusidea on melko simppeli. Pelialueelta täytyy etsiä yläruudussa sojottavan nuolen avulla paketteja ja kuljettaa ne turvallisesti määränpäähänsä väistellen samalla paikallisia poliisivoimia ja muita tahoja. Segan mainiota Crazy Taxia jonkin verran muistuttava peli-idea saa potkua useista erilaisista ajoneuvoista, joihin saadaan pääpelin edetessä myös erilaisia autokohtaisia erikoistoimintoja pommeista boostiin saakka. Kuljettelun ohella hämärämiesten arkipäivään kuuluu myös kilpailu toisten alan yritysten kanssa ja muutamissa tehtävissä täytyykin viedä kauppatavarat suojaan ennen kilpailijoita. Eipä myöskään toisten autojen takaa-ajo ja romuttaminen jää kokematta. Tarpeeksi pelailtua ei pelin lisänimikään jää juuri mietityttämään, sillä poliisien ja armeijan hengittäessä koko ajan niskaan pelialueet muistuttavatkin välillä pieniä sotatantereita.
Kolistellen halki poliisijoukon
Pelin varsinainen pääpaino on Smuggler’s Missions nimen alla kulkevassa yksinpelimoodissa, joka tarjoaa yllättävän paljon pelattavaa useissa värikkäissä lomakohteissa, kuten vaikkapa Venäjä ja Vietnam. Moodi sisältää useita edelläkin mainittuja pelityylejä, mikä tuo jonkin verran vaihtelua kehiin. Tosin pelin jakautuessa lukuisiin eri tehtäviin on kokonaisuus hiukan hajanainen, mutta sitä pitää jonkin verran kasassa videopätkillä eteenpäin kuljetettava juoni. Mistään palkintojen arvoisesta tarinankerronnasta ei ole kuitenkaan kyse, mutta onnistutaanpahan pelaajille antamaan vastaukset kysymyksiin "Mitä?", "Missä?" ja "Miksi?". Oikeisiin ihmisnäyttelijöihin turvautuvat välivideot eivät tosin ole roolisuoritusten juhlaa, mutta homma toimii rakeisesta kuvanlaadusta huolimatta suhteellisen hyvin ja sehän on se pääasia. Turf Wars- ja Checkpoint Races- moodien lukuisten pikku haasteiden avulla peli tarjoaa myös moninpelien ystäville mukavasti puuhasteltavaa ja neljän hengen kesken pidetään varmasti useita hauskoja pelituokioita. Checkpoint Races on perinteisempää kilpa-ajoa, mutta Turf Wars -moodissa päästään pelailemaan muutamaa yksinpelikampanjastakin tuttua pelityyliä kavereiden kanssa. Tietenkin kyseisten moodien pelailu onnistuu myös yksinkin, eikä tämä seikka ainakaan vähennä peli-ikää. Vapaata ajamista pääsee kokeilemaan Joyridin’-moodissa ja tämä onkin oiva tapa tutkailla ennakkoon pelialueiden maastoa.
Sarjan PlayStation 2 -osien tavoin pelin yleisilme on melko karua verrattuna useisiin muihin pelimarkkinoilta löytyviin nimikkeisiin, mutta pelialueiden laajuus onkin aina ollut Smuggler’s Runin valttina. Maastoa näkyy aina niin pitkälle kuin silmä kantaa ja peli pyörii sulavasti ilman minkäänlaisia hidastumisia. Pelialueille ollaan saatu eri värimaailmojen ansiosta mukavia eroja ja paikat ollaan saatu muistuttamaan melkoisesti mielikuvia, joita ihmisillä niistä on - loistavina esimerkkeinä toimii Vietnam heinikkoisine peltoineen ja talvinen Venäjä lumikinoksineen. Ainoa ikävä puoli mikä kentistä on mainittava, koskee joidenkin alueiden kasvillisuutta. Suurimman osan ohi voi ajella huoletta, mutta puut ovatkin sitten täysin toinen asia. Välillä puita onkin vaikea erottaa muun massan joukosta ja tiukoissa tilanteissa on ärsyttävää tajuta vasta viime hetkellä puun törröttävän suoraan nenän edessä.
Eri kulkuneuvot on mallinnettu kohtalaisella menestyksellä, eikä niistä juurikaan löydy erikoisempaa vahinkomallinnusta. Muutamia osia saattaa lennellä sinne tänne, mutta mitään ihmeellisempää ei kuitenkaan ole tällä saralla tarjolla. Mikäli poliisi ei satu saamaan autoa kiinni sen rymistellessä tuhoonsa, jatkuu peli hetken kuluttua ilman sen kummempia vetkutuksia. Warzonesin kulkupeleihin lukeutuukin ties minkälaista nelipyöräistä, joista jokainen sopii erilaisiin maasto- ja tehtävätyyppeihin. Esimerkiksi ATV sopii parhaiten epätasaisille alueilla ja Kavostov on omiaan jyräämään muita kulkupelejä. Eri ominaisuudet on hyvä pitää mielessä, sillä jokaiseen tehtävään valitaan yleensä itse kulkuväline.
Äänipuoli toimii suhteellisen hyvin yksinkertaisen teknojumputuksen soidessa taustalla. Sen laadusta voi olla useaakin eri mieltä, mutta allekirjoittaneen mielestä rytmit sopivat pelin tunnelmaan huomattavasti paremmin kuin joka paikasta ulos pursuava jenkkirokki. Kunhan jostain vain saisi hankittua karvanopat televisioruudun eteen roikkumaan niin hyvin menisi. Äänipuolella autot pörisevät niin kuin autot yleensä pörisevät ja kolaroinneissakin äänet ovat ihan toimivia. Ääninäyttelyä kuulee etupäässä tehtäväkatsauksissa ja pelin aikana radiosta kajahtavissa neuvoissa, mutta mieleenpainuvin seikka tällä saralla on paikallisten poliisien aksenttipainoiset kuulutukset, joista irtoaa muutamaankin kertaan hyvät naurut.
Ja hauskaa riittää
Smuggler’s Run ei ole fysiikanmallinnukseltaan niitä realistisimpia pelejä. Tämä selviää jo heti ensimmäisessä tehtävässä autojen tehdessä vähän väliä mittavia ilmalentoja, eikä melkein 90 asteen kulmassa olevaa jyrkännettä ylöspäin nouseminenkaan ole täysin mahdotonta. Myös ohjattavuus on melko herkkää puuhaa, mutta pienen totuttelun jälkeen se ei tuota juuri minkäänlaisia ongelmia. Cuben peliohjain on aiemmin tuntunut sopivan autopeleihin loistavasti, eikä Smuggler’s Run: Warzones ole poikkeus. Ohjaus tapahtuu tietenkin ohjainsauvan avulla, kun taas kaasu- ja jarrunappeina toimivat A ja B. Y:stä ja X:stä tapahtuu erikoisominaisuuksien laukaisu, kunhan kyseiset lisät on autoihinsa saanut. R-olkanäppäin toimii luontevasti sivuluisuna, sekä sillä voidaan myös suoristaa auton suunta ilmalennon aikana.
Loppujen lopuksi Warzones oli positiivinen yllätys allekirjoittaneelle. Se tarjoaa paljon pelattavaa, pelasipa sitten yksin tai kavereiden kanssa. Tietenkin peli alkaa pidemmällä ajanjaksolla toistamaan itseään muutamasta eri pelityylistä huolimatta, mutta tästäkin huolimatta pelin pariin tekee mieli palata aina silloin tällöin uudestaan. Smuggler’s Run on ainakin toistaiseksi yksi parhaista GameCuben melko laihan autopelirintaman edustajista, vaikka pelistä löytyykin omat puutteensa muun muassa graafiselta osa-alueelta. Toisaalta pelkällä ulkomuodolla ei tehdä hyvää peliä ja Smuggler’s Run onkin loistava esimerkki siitä, ettei graafinen loisto ole välttämätöntä innovatiivisen pelikokemuksen kannalta. Se on oikeasti hauska pelipaketti, mikäli aiemmat osat eivät ole entuudestaan tuttuja. Niihin verrattuna Warzones ei tarjoa mitään uutta, mutta mikäli sarjaan ei ole aiemmin tutustunut, niin nyt olisi korkea aika - vaikka sitten edes testauksen muodossa.
