Toimintaroolipelien uusi toivo?
Microsoftilla on suuri tarve saada Xboxille kilpailukykyisiä konsoliroolipelejä. Pari vuotta sitten esitelty toimintapainotteinen rooliseikkailu Sudeki pyrkii paikkaamaan puutetta sekoittamalla samaan soppaan japanilaishenkisyyttä sekä länsimaisia trendejä. Pelin kehittänyt brittiläinen Climax ei ole kuitenkaan onnistunut hyödyntämään projektissa piilevää potentiaalia. Lopputuloksena on melko pelattava ja värikäs peli, joka sisältönsä puolesta kuitenkin kumisee tyhjyyttään.
Sudekin tarina kertoo kahdesta maailmasta, jotka joskus muinoin olivat yhtä. Toinen maailmoista on valoisa ja päällisin puolin onnellinen, toinen taas pimeä ja kurja. Näiden väliin jää eräänlaisena linkkinä toimiva varjojen maailma. Sudekissa on neljä sankaria, jotka valoisan maailman kuningatar lähettää vaaralliselle, veristen taistelujen sävyttämälle reissulle metsästämään maagisia kristalleja. Pelin edetessä sankarit kuitenkin saavat selville yhtä sun toista eri maailmojen taustoista, mikä voisi singota pelaajan mielenkiintoisiin juonenkäänteisiin. Valitettavasti Sudekin tarina jää vain pinnalliseksi torsoksi, joka etenee alkuunsa säälittävän hitaasti ja tarjoaa kokonaisuutena hyvin niukan näkökulman koko pelimaailmaan ja hahmoihin. Vastaava sisällön köyhyys riivaa myös NPC-hahmoilta saatavia "sivujuonia", jotka tuntuvat pelin kannalta täysin turhilta.
Neljästä sankarista miekkamies Tal ja kissamainen Buki hyödyntävät vihollisia kohdatessaan lähitaisteluaseita, joita käytetään pääasiassa X- ja A-napilla. Iskuja voi ketjuttaa kolmen lyönnin komboiksi, jotka vaativat tarkkaa ajoitusta. Rytmin sisäistäminen vie aikansa, mutta sen jälkeen systeemi ei tarjoa enää mitään haastetta, ellei hankalakäyttöistä kilpeä ota laskuihin. Prinsessa Ailish ja tiedemies Elco käyttävät vastaavasti pitkän kantaman aseita, joilla sihtaillaan räiskintäpeleistä tutusta ensimmäisen persoonan kuvakulmasta. Ammuskelu on vaivatonta, mutta kovin yksitoikkoista, koska jopa nopeimmilla vihollisilla on vaikeuksia saada nappi pohjassa juoksentelevaa pelaajaa kiinni. Erilaisia pahiksia on lukuisia aina jätti-itikoista monstereihin ja robotteihin, mutta huono tekoäly yhdistettynä vaihtelevaan hahmosuunnitteluun ei saa enää muutamien taistelujen jälkeen innostumaan puuduttavaksi toistoksi menevistä yhteenotoista.
Kunnon japanilaishenkisen roolipelin tapaan Sudekissa on mahdollista käyttää hienoja maagisia iskuja, jotka Climax on jakanut kahteen ryhmään. Skill Striket ovat heikkotehoisempia ja tuhosäteeltään vaatimattomampia, mutta niitä voi käyttää melkeinpä aina tiukan paikan tullen. Sen sijaan massiiviset Spirit Striket, joita saa pelin hyvältä jumalalta Tetsulta, vaativat suurien vihollismäärien kurmottamista ennen kuin niillä voi vastustajan rivejä niittää. Spirit Striken käyttöä tuleekin harkittua aina kahdesti, mistä kiitos hyvin tasapainotetulle vaikeustasolle. Pelissä kuolee vain harvoin, mutta monet voimakkaat viholliset ja suuret vihollismäärät pitävät pelaajan silti varuillaan, eikä kovien iskujen tuhlailuun ole varaa.
Neljän voimaa heikoimmillaan
Sudekin yksi perusajatuksista on neljän sankarin voimien yhdistäminen. Peliä pelatessa idea tuntuu kuitenkin unohtuneen suunnittelupöydälle. Taisteluissa ryhmän yhteistyöstä ei ole tietoakaan, vaan yleensä pelaaja tappaa suurimman osan vihollisista tekoälykavereiden selvitessä niistä parista pahiksestaan juuri ja juuri hengissä. Yhteisiä iskuja tai taktiikoita ryhmällä ei ole. Pelin yksilöpainotteisuus korostuu typerästi suunnitelluissa ja järkyttävän pitkäveteisissä loppupomoissa, joita joutuu paiskimaan vain yhdellä hahmolla! Rivivihollisia vastaan käytävissä taisteluissa omien tekoälyä voi säätää joko hyökkäämään, puolustamaan tai vetäytymään Y:llä käytettävästä pikavalikosta. Eri tekoälyasetukset eivät kuitenkaan muuta taistelun lopputulosta kovinkaan paljon suuntaan tai toiseen, eikä kavereita voi esimerkiksi komentaa käyttämään Skill Strikea. Pelaajan on jatkuvasti vaihdeltava kontrolloitavaa hahmoa, jos jokaisen hahmon erikoiskyvyt haluaa saada hyötykäyttöön.
Pikavalikossakin on oma ongelmansa. Se ei nimittäin pysäytä peliä, vaan pelkästään hidastaa sitä. Tekoälyasetukset yleensä ehtii käydä läpi ennen kuin viholliset pääsevät jakelemaan muutamia ilmaisia iskuja, mutta kun samaisesta valikosta pitää valita vielä käytettävä aseistus sekä selattava pahimmillaan hirmuisen pitkää listaa yhden parantavan taikajuoman löytämiseksi, niin äkkiä siinä pari ärräpäätä tulee päästettyä. Ajan hidastaminen ei sinällään ole ollenkaan hassumpi idea, mutta ei se ihan joka paikkaan sovellu.
Sudekissa on hyvät lähtökohdat nautittaville ja aivojumppana toimiville pähkinöille, koska jokaisella neljästä sankarista on jokin vahvuus. Tal fyysisesti vahvana siirtelee raskaita esineitä, Buki kiipeilee kynsimäisten aseidensa avulla seiniä pitkin, Ailish taikoo objekteja näkyviksi tai näkymättömiksi ja Elco lentää rakettirepullaan pieniä matkoja muuten saavuttamattomissa oleviin paikkoihin. Peliin rakennetut pulmat hyödyntävätkin ainakin jossain vaiheessa jokaisen hahmon erikoiskykyä, mutta Climaxilla ei ole riittänyt ideoita tehdä pulmista riittävän monipuolisia. Sudekissa keskitytään aivan liikaa tavanomaiseen laatikoiden siirtelyyn ja vipujen vääntelyyn. Harmi sinänsä, koska hyvät pulmat olisivat tarjonneet piristävää vaihtelua paikasta toiseen juoksenteluun ja uudelleensyntyviä vihollisia vastaan taisteluun.
Hahmojen kehittäminen on onneksi onnistunutta. Se ei ole liian monimutkaista, mikä vaikeuttaisi vähän roolipelejä pelanneiden elämää, vaan tarjoaa juuri sopivasti mahdollisuuksia muokata hahmojen kykyjä sellaisiksi kuin kukin haluaa. Jokaisella hahmolla on neljä ominaisuutta (energia, voimakkuus, taikavoiman määrä ja taikojen voimakkuus), joita voi kehittää pykälä pykälältä, kun taisteluista, pulmista ja suoritetuista tehtävistä saatavia kokemuspisteitä on kertynyt riittävästi. Jos hahmon kyvyt ovat tyydyttävät, hyökkäystehoa voi parantaa hankkimalla myös uusia Skill Strikeja. Lisäksi sankareiden varusteita voi kohentaa seppien luona maksua vastaan. Rahaa ja kauppiaille kelpaavaa arvotavaraa löytää yleensä huolellisesti tutkimalla peliympäristöjä, mikä rohkaisee seikkailemaan, kun erilaiset varustepäivitykset ovat kuitenkin varsin hyödyllisiä. Sepät voivat rutkasti parantaa aseiden tehoa ja niihin voi asennuttaa esimerkiksi vihollisia hidastavaa manaa. Vastaavasti hahmojen suojista voi teetättää kestävämpiä ja immuuneja vihollisten käyttämille manoille.
Maisemat pelastavat mitä pelastettavissa on
Pelin ehdottomasti paras ominaisuus on sen pelimaailmat. Värikkäät ja vaihtelevat kentät ovat kuin luotuja loistavaan roolipeliin. Vaikka Sudekin muut ominaisuudet eivät ole lähelläkään kenttien tasoa, jo yksistään kiinnostava maailma saa pidettyä pelaajan otteessaan yllättävän pitkään. Yksityiskohtaisia maisemia tutkiessa paikoin jopa unohtaa pelin rumat puolet. Kentät voisivat toki olla avoimempia kuin kaksi kylää ja niiden väliin jäävä mutkitteleva polku, mutta onneksi hitusen valinnanvaraa antaa varjojen maailman linkkisysteemi, jonka kautta pelaaja voi matkustaa vaikkapa aivan pelin loppuvaiheilta alun maisemiin alta aikayksikön. Mainitsemisen arvoista lienee myös se, että pelin aikana lataustaukoja ei ole juurikaan, vaan maisemat vaihtuvat lähes saumattomasti.
Sudekin grafiikassa suurin murhe on huono hahmosuunnittelu. Pelin hahmot ovat kliseisen näköisiä ja tietynlaista seksismiä huokuvat päähahmot lähinnä ärsyttäviä, vaikka polygoneja niihin on tietysti tuhlailtu enemmän kuin laki sallii. Peli myös tuppaa nykimään kylissä ja kaupungeissa, eikä esimerkiksi reaaliaikaisista varjoista ole mitään pelillistä hyötyä. Sudekin käyttämässä varjostuksessa ei periaatteessa ole mitään pahaa, mutta varjojen lyhyt piirtoetäisyys sattuu paikoin pahasti silmään, mikä herättää kysymyksen koko tekniikan tarpeellisuudesta. Tekstuureihin piirretyt varjot säästäisivät sitä paitsi Xboxin tiukille joutunutta suorituskykyä.
Äänipuolella Sudekin tylsä dialogi ja kerrassaan kamala ääninäyttely peittävät helposti alleen kuuntelukelpoisen musiikin ja hyvän tilaäänen. On vaikea uskoa, että Sudekissa olisi käytetty edes oikeita ääninäyttelijöitä, sillä sen verran heikkoa eläytyminen tilanteisiin ja hahmoihin on. Kärjistettynä esimerkkinä toimikoot eräs pikku poika, jonka ääni muistuttaa lähinnä ikänsä tupakoinutta miestä. Vastaavasti monet pelin aikuisista miehistä puhuvat varsin hennolla äänellä.
Yritys ja erehdys
Sudeki tuntuu hätiköiden kasatulta peliltä. Sen monista ominaisuuksista olisi voitu saada huolellisemmalla toteutuksella todella paljon irti, mutta joko hyvä idea on pilattu liiallisella kierrätyksellä tai sitten sitä ei ole osattu hyödyntää täysillä itse pelissä. Sudeki on myös roolipeliksi varsin lyhyt – pelin pelaa puhki 15-20 tunnissa –, mutta silti se tuntuu pitkitetyltä. Lienee sanomattakin selvää, että pelissä ei ole mitään, minkä takia sen pariin palaisi toistamiseen.
Kokonaisuudessaan tämä Microsoftin ja Climaxin tuotos on valtaisa pettymys. Mainospuheiden perusteella se yrittää tehdä paljon roolipelimaailmassa, vaikka itseasiassa ainoa seikka, minkä takia peliä edes kehtaa sanoa roolipeliksi, on mukava hahmonkehityssysteemi. Toimintaseikkailuista ja kirjavasta grafiikasta pitävät voivat saada pelistä jotain irti, mutta sisällöllisesti Sudeki on liian niukka ja hengetön tyydyttämään yhdenkään oikean roolipelifanin mieltymyksiä.
