Välimallin juhlat
Monopoly Party on virallisella Hasbron lisenssillä varustettu lautapeliklassikko pleikkari 2:lle. Se yrittää nimensä mukaisesti pumpata vanhaan kunnon lautapeliin räväkämpää henkeä. Monopoli on Hasbron mukaan tuttu peli 500 miljoonalle ihmiselle ympäri maailman ja se on julkaistu 26 kielellä 80 maassa. Lautapelin tekeminen uusiksi konsolille on haastava tehtävä, sillä lautapelien viehätys perustuu usein varsin erilaisiin kokemuksiin kuin konsolipelien. Tästä syystä konsoliversio herättää monissa etukäteen lähinnä epäilyjä tai huvitusta.
Omaperäisyyttä?
Pelissä on mittava valikoima erilaisia teemoja. Edustettuina ovat versiot USA:n, Iso-Britannian, Ranskan, Saksan, Espanjan ja Italian katuosakkeilla. Mannerheimintiestä on kuitenkin turha haaveilla tässä versiossa.
Mukana on myös sci-fi, fantasia, esihistoria ja 'muinaiset monumentit' -skenaariot. Näissä pelimuodoissa lisäominaisuutena on pelaajan mahdollisuus valita rakennuksiensa tyypit. Skenaariot tarjoavat vaihtelua, mutta muutoin pelin sisältö ja idea pysyvät samoina. Skenaarioiden tarkoituksena onkin lähinnä hauskuuttaa pelaajaa yksityiskohdillaan, mutta ihmettelenpä, jos joku jaksaa vielä toisen kerran hymähtää saadessaan mätkyt 'miekkaveron' muodossa, tai kuullessaan voittaneensa painovoimattomat tanssikilpailut.
Uusi lisä vanhaan lautapeliin on Party-moodi, jossa ei ole pelivuoroja, vaan kaikki heittävät ja liikkuvat yhtä aikaa. Muutoin säännöt poikkeavat alkuperäisistä hyvin vähän. Esimerkiksi saapuessaan samaan aikaan ensimmäistä kertaa kiinteistölle, pelaajat kilpailevat keskenään osakkeesta huutokaupassa. Tämän moodin tarkoituksena on ollut todennäköisesti lyhentää pelin kestoa ja siinä on varsin hyvin onnistuttukin. Juhlat ovat kuitenkin lyhyydestään huolimatta erittäin sekavat, sillä tilanteesta ei enää kolmestaankaan tahdo pysyä selvillä. Kyseessä on keinotekoinen pelimuoto, joka ei tarjoa oikeaa vaihtoehtoa perinteiselle versiolle.
Puitteet ok
Toimintoja ei pelissä ole kovinkaan paljon, joten käytettävyys on saatu helposti kohdalleen. Valikoita oppii käyttämään nopeasti ja manuaalista löytyy selkeästi kaikki tarvittava. Säätämisen varaa on jätetty lähinnä sääntöjen rukkaamiseen, jolloin pelistä saa aikaiseksi mieleisensä version. Muokata voi esimerkiksi talojen kokonaismäärää, huutokauppasääntöjä ja vapaapysäköintiruutua. Valmiita sääntökokoelmia ovat US ja UK -säännöt.
Grafiikan osalta on pyritty näyttävyyteen ja bilehenkiseen hytkymiseen. Kakovisuaalisessa 3d-maailmassa figuurit heiluvat ehkä joidenkin mielestä lystikkäästi, mutta ärsyttävät toisia. Animaatiot saa säädettyä pois päältä, jolloin ei myöskään tarvitse ihmetellä nappuloiden tepastelua ruutu kerrallaan (animaatioiden ollessa päällä x auttaa tähän kuhnailuun). Räikeän graafisen olemuksen kantava periaate on, että kaiken tulee heilua rauhattomasti, mikä saattaa alkaa rasittaa vakavamielisimpiä Monopolin ystäviä.
Grafiikka on lähietäisyydellä toimivaa ja yksityiskohtaista, mutta tällöin pelattavuus on huono. Suurin osa pelaajista valitseekin yläpuolelta kuvatun kuvakulman kokonaistilanteen hahmottamisen kannalta. Tuolloin graafiset ominaisuudet ovat heikot ja yleisvaikutelma on suttuinen. Joissain pelimoodeissa kentän päällä lentelee näkyvyyttä haittaavia esineitä, kuten avaruusaluksia tai lentoliskoja.
Pelin taustamusiikit ovat parasta antia muuten kurjassa äänimaailmassa. Groovahtavat kappaleet soljuvat miellyttävästi pelin taustalla. Äänimaailman pahin terroristi on pelin "selostaja", joka puhuu selkokielisesti ja siten, että hitaammatkin ymmärtävät. Pahinta on kuitenkin, kun hän innostuu hehkuttamaan esim. heitettyjä tuplia. Onneksi optiona on miehen vaimentaminen. Sama herrasmies on isäntänä tutorial-osuudessa, joka meinaa tappaa kuivakkuudellaan peli-innon heti alkuunsa.
Tilanteesta pihalla
Pelit muodostuivat erittäin nopeatempoisiksi, koska rahojen ja osakkeiden kanssa vekslaaminen hoituu napin painalluksella. Nappulat kiitävät vuorollaan (tai yhtä aikaa, jos on juhla-moodi valittuna) lautaa ympäri ja pelaaja saa tehdä parhaansa, jos aikoo pysyä mukana omasta ja muiden tilanteesta. Seuraamista vaikeuttavat lisäksi käytössä olevat kuvakulmat. Nappulan seuraaminen lähietäisyydeltä jättää yleistilanteen epäselväksi ja kuvakulma laudan yläpuolelta on suttuinen (yksityiskohdat, kuten talot, nappulat ja kiinnitetyt osakkeet ovat arvailujen varassa). Itseohjattava kamera jämähtää seuraavaksi vuorossa olevaan pelaajaan, kun vuoro siirtyy koneen ohjaamille pelaajille. Ongelma kärjistyy pahimmilleen huutokauppatilanteessa, jolloin varsinkin Party-moodissa voi olla pahoja vaikeuksia pysyä selvillä sarjojen omistussuhteista.
Monopoly Partya voi pelata 1 - 4 pelaajaa, joista kolme voi olla tekoälyn ohjaamia. Tekoälystä löytyy kolme tasoa. Helpoin pelaaja ostaa vain halvimpia osakkeita ja on muutoinkin pihalla pelistä. Monopoli on erittäin pitkälle tuuripeli, joten kelpo vastuksen saa jo keskimmäisestä tekoälytasosta. Tuolloin kone jättää vielä ostamatta osakkeita, jos sarjan ensimmäinen kiinteistö on jo myyty. Huutokauppojen suhteen on myös hiomisen varaa. Vaikeimmalla tasolla kone tarjoaa mallikkaan vastuksen, eikä sen pelityylissä löydy juuri mitään huomautettavaa. Kovapintainen bisnesmies tekee vain itseään miellyttäviä kauppoja ja sitä vastaan pelaaminen on yllättävän haastavaa. Moninpeli on tämän konseptin turhin juttu. Ainoa mitä voitat lautapeliin verrattuna on käytännöllisyys, mutta menetät samalla suurimman osan tunnelmaa. Monopoly Partyn peli-ikää on vaikea arvioida. Suurin osa saa parista kerrasta tarpeekseen, mutta jos yksinäisiin iltoihin kaipaa peliseuraa, niin Monopoli-juhlat kutsuvat vielä pitkään. Eri asia on sitten, kuinka monesti yksinäisiin iltoihin on pakko saada Monopoli-pelit aikaiseksi.
PARTYT KOKONAISUUDESSAAN
Näihin juhliin ei ole tunkua. Pelikaverien saaminen Monopoly Party -tunnelmiin vaatii aikamoista suostuttelua, sillä melkein mikä tahansa muu lauta- tai kaksinpeli vie voiton. Yksinpeli on aluksi mielenkiintoista, sillä kone tarjoaa tarpeeksi kovan vastuksen. Pelin graafinen rauhattomuus ja epäselvyys latistaa kuitenkin peli-innon nopeasti. Pelin tarjoama uusi Party-moodi on heppoinen lisä pakettiin. Pelaaminen sujuu nopeasti, mutta sillä homma ei pitkälle kehity. Monopoli on edelleen parhaimmillaan muutaman tunnin vääntönä pelilaudan ympärillä, sillä pelikertojen määrä ei korvaa laatua. Päällimmäisenä tästä paketista jää mieleen paha keskinkertaisuus ja tekopirteys.
