Vihdoin myös Euroopassa
Tanssimattopelit ovat paisuneet peli-ilmiöksi ympäri maailmaa. Niiden vetovoima perustuu siihen, että pelaaja pääsee itse toimijaksi. Tämä on tuntunut vetoavan myös esimerkiksi nuoriin tyttöihin, joille on tuntunut tähän mennessä olevan vain tarjolla Barbie-aiheisia pelejä ja Windowsista löytyvä Pasianssi. Pitkän odottelun jälkeen Konami päätti julkaista sen suureen suosioon nousseen Dance Dance Revolution: MAXin myös Euroopassa. Yli 70 kappaletta sisältänyt jenkkiversio ilmestyi Suomessa kesällä 2003 nimellä Dancing Stage MegaMix. Likimain ainoa Euroopan versioon tehty muutos oli täysin muutettu kappalekokoelma, joka sisälsi vain 28 kappaletta. Tämä sai monet sarjan fanit raivon valtaan ja syystäkin. Konamin Euroopan osasto lienee onnistunut säästämään jokusen euron USA:n versiota pienemmillä lisenssimaksuilla.
Mitä sitten löytyy tämän koko tanssimattoilmiön takaa? Idea on hyvin yksinkertainen: tanssimatto kiinnitetään pelikoneen ohjainporttiin ja tanssiminen voi alkaa. Pelaajan on tarkoitus seisoa keskellä mattoa ja painaa ympärillä olevia suuntanäppäimiä. Poikkeuksellista tässä on se, että pelaajan tulee painaa nappuloita jaloillaan ja parhaimmillaan tämä muistuttaa hieman tanssimista.. Myös tavallisella padilla pelaaminen on mahdollista, mutta homma on silloin sen verran helpompaa, ettei se ole enää niin hauskaa. Vaikka tämä kaikki kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, niin silti kotioloissa ei vältytä kaikilta ongelmilta. Tanssimatto saattaa kesken biisin helposti liukua pikkuhiljaa pois jalkojen alta ja silloin ei enää tiedä painaako haluttuun suuntaan vai ei. Myöskin liian kevyt kosketus suuntanuoleen saattaa tuottaa tuskaa onnistuneen pelisuorituksen metsästyksessä. Toki nämä ongelmat riippuvat paljon matosta, mutta tällaisia ongelmia ilmeni ainakin Logic 3 -maton käytössä. Yksi ratkaisu on ostaa metallinen matto, jollaisia näkee kolikkopelihalleissa, mutta tällaiset oheislaitteet painavat noin 60 kiloa, eivätkä näin ollen ole kovin käteviä kotioloissa. Tietenkään tällaisia ongelmia ei tajua pelatessaan arcade-versiota, mutta onneksi ongelmat eivät ole ylitsepääsemättömiä.
Purkkapoppia
Konamin Dancing Stage Megamix jatkaa samaa ideaa, mitä se on noudattanut aikaisemmissakin tanssipeleissään. Homman juju on se, että pelaajan tulee painaa oikeaa suuntanäppäintä ruudun yläreunassa olevan kursorin kohdalla. Peli arvioi tanssijan ajoitusta ja näin ollen se kasvattaa tai vähentää pelaajan energiaa, joka näkyy yläreunassa olevassa palkissa. Ideana on päästä koko kappale läpi menettämättä kaikkea energiaansa. Helpoimmilla tasoilla homma pysyy vielä yksinkertaisena, mutta haastavuuden kasvaessa vaaditaan melkeinpä epäinhimillistä nopeutta jokaisen tarvittavan tanssiliikkeen tekemiseen.
Heikoimpia tällainen voi alkaa jo hirvittää, mutta tässäkin pelissä harjoitus tekee mestarin. Aloittelijoille tarjotaan hyvä mahdollisuus päästä peliin sisään oppimisosiossa. Tässä moodissa lähdetään liikkeelle aivan perusasioista ja rytmi pysyy hyvin yksinkertaisena. Osio on erittäin kattava ja pitkä, joten sen avulla hitaimpienkin pitäisi päästä peliin sisälle. Ikään kuin kaiken vakuudeksi vielä aloittelijoiden vaikeustasolla kappaleiden taustalla näkyy hahmo, joka näyttää milloin tulee painaa mitäkin nappulaa. Seuraavilla vaikeustasoilla taustalla pyörivät peliin suunnitellut musiikkivideot, jotka ovat aika mitäänsanomattomia. Samat taustakuvat tuntuvat pyörivän useammassakin biisissä. Kappaleiden musiikkivideoissa näkyvät myös laulun sanat, jos vaikkapa kaverisi haluaa laulaa sinun tanssiessasi.
Tällaiset pienet yksityiskohdat voivat olla tärkeitä niille, jotka pitävät pelin ääniraidasta. Kaikkien harmiksi peli sisältää vain 7 lisensoitua kappaletta. Loput biiseistä koostuvat Konamin oman musiikkiosaston tekeleistä. Lisensoidut kappaleet edustavat hyvin monia eri musiikkilajeja. S Club Juniorsin One Step Closer on perusteinipopitusta ja Elvis VS. JXL:n A Little Less Conversation on juuri sitä mitä Elvikseltä odottaakin. Kokonaisuudessaan kuitenkin valtaosa biiseistä on poppia, joka varmastikin vetoaa massoihin. Toiset siitä pitävät, toiset ei.
Monipuolisuutta löytyy
Pelin positiivisiin puoliin lukeutuu sen pelimoodien määrä. Niitä löytyy pelistä kokonaisuudessaan kuusi ja poikkeavat mukavasti toisistaan. Training-moodissa voi harjoitella vaikeita biisejä ja tehdä niihin harjoittelua helpottavia muutoksia. Harjoittelu tuleekin tarpeeseen pelin päämoodin Nonstop -kappaleita selvitettäessä. Nonstopin ideana on selvittää viisi ennalta määrättyä kappaletta putkeen menettämättä kaikkia energioitaan. Kyseisestä pelimuodosta löytyy useita viiden kappaleen sarjoja, jotka ovat erittäin vaikeita. Allekirjoittanut onnistui selvittämään vain helpon vaikeustason kolme sarjaa. Pelin ohjekirjan mukaan nämä sarjat onkin tarkoitettu pelin todelliseksi haasteeksi, jotka antavat pelaajalle hyvän tavoitteen, jonka eteen on tehtävä raakaa työtä. Idea on toimiva, mutta sitä hyödynnetään pelissä harmittavan vähän ja vaikeustaso nousee turhan nopeasti.
Tämän lisäksi pelin päämoodissa voi pelata haluamiaan kappaleita haluamallaan vaikeustasolla. Viiden suoritetun kappaleen jälkeen peli arvioi pelaajan menestystä arvosanan muodossa. Myös pelistä löytyvä selostaja antaa pelisuorituksesta oman kannustavan mielipiteensä. Tämä on ärsyttävää varsinkin silloin, kun tanssi on mennyt täysin pieleen ja arvosanaksi on saatu erittäin huono, mutta selostaja jaksaa silti kehua suoritusta. Tällaisia epäonnistumisia voi pyrkiä välttämään käyttämällä pelin editointimoodia. Kyseisessä pelimuodossa pelaaja voi muokata tanssiaskelia haluamallaan tavalla ja vaikka kytkeä pois peliin uutuutena tulleet Freeze arrowit. Nämä uutukaiset tuovat hieman vaihtelua tavalliseen nappuloiden paineluun, sillä niiden ideana on pitää kyseistä painiketta pohjassa tarpeeksi kauan. Tämä ei mitenkään mullista peliä, mutta pieni pelillinen uudistus on onnistunut.
Kyseisen uudistuksen lisäksi kaikille treenauksesta innostuneille tarjolla on myös kalorienpolttomoodi. Tässä pelimuodossa kone laskee pelaajan polttamat kalorit ja lopettaa pelin automaattisesti halutun kalorimäärän polttamisen jälkeen. Näiden kaikkien osioiden lisäksi pelistä löytyy vielä Endless -moodi. Kyseisessä moodissa valitaan haluttu vaikeustaso ja pelataan niin kauan kuin jaksetaan. Sen jälkeen kun kaikki biisit on kerran tanssittu läpi, homma alkaa alusta. Pistesaalis karttuu koko ajan ja peli tarjoaa pienen huilaustauon joka viidennen kappaleen välein.
Suuri pettymys
Vaikka Dancing Stage MegaMixistä löytyykin hyvä nippu erilaisia moodeja, niin siltikään se ei jaksa kiinnostaa kovin pitkään. Kaksinpeli ei vaikuta pelin elinikään kovinkaan paljon, sillä kummatkin pelaajat tekevät vain omat suorituksensa eivätkä vastustajan tekemiset vaikuta omaan tanssiin. Myöskin 28 biisiä koko pelissä on aivan liian vähän ja Dancing Stagesta on kaupan parempiakin versioita. Esimerkiksi Dancing Stage Party Edition PSonelle sisältää yli 50 kappaletta ja samat pelimoodit. Lisäksi se on huomattavasti halvempi eikä sen karu ulkoasu vaikuta kovin paljon pelikokemukseen. Tämä johtuu tietenkin siitä, että tanssimisen tiimellyksessä pelaaja ei ehdi paljoakaan keskittymään pelin ulkoasuun. Mikään ei tietenkään kiellä tekemästä visuaalisesti hienoa peliä, mutta Dancing Stage MegaMixistä on sanottava sen verran, että grafiikoiltaan se edustaa vain hyvää keskitasoa. Siinä käytetty cel-shading grafiikka sopii pelin tyyliin eikä mikään tältä osa-alueelta särähtänyt pahasti silmään.
Kokonaisuudessaan Dancing Stage MegaMix on ihan kelpo peli. Pelattavuus on siinä pääasia ja se toimii aivan yhtä hyvin kuin mitä aiemmissakin osissa. Yksinkertaisesta ideastaan huolimatta systeemi on todella toimiva. Kun homma menee totiseksi, ei hikipisaroiltakaan voi välttyä. En kuitenkaan ymmärrä miksi kaikista Dancing Stage -peleistä tulisi poimia juuri tämä versio, kun parempaakin on tarjolla. Tällä hetkellä peli on ainoa PS2:n Konamin tanssimattopeli Euroopassa, mutta tähänkin asiaan on tulossa muutos lokakuun lopussa. Dancing Stage Fever -nimeä kantava peli tulee sisältämään musiikkia ainakin Spice Girlseilta ja Ace Of Baselta. Saa nähdä, onko MegaMixin ongelmia pystytty korjaamaan seuraavassa osassa. Tosin tällaisista peleistä pitäminen riippuu hyvin paljolti siitä, että pitääkö pelin ääniraidasta.
