Liikkeelle
Lontoon alamaailmassa tapahtuu. Pikku
rikollisjengi astuu pahemman kerran ammattigangstereiden varpaille
ryöstäessään arvokkaan itäeurooppalaisen ikonin. Sopassa kiehuu lisäksi
naistoimittajan kidnappaus, suuri laiton asekauppa ja poliisin
erikoisyksiköllä on myös sormensa keitoksessa. Mitäs muutakaan kuin
pakomatkalle taas.
The Getaway: Black Monday päästää
pelaajan ratkaisemaan veijarimaista, mutta todenmukaista
rikoskertomusta. Kaava on siis pitkälti sama kuin Getawayn
ensimmäisessä osassa. Tarinan antisankarit kulkevat Lontoota ristiin
rastiin ja siinä sivussa ottavat yhteen parin sadan roiston kanssa.
Tällä kertaa ohjaukseen astuu kolme hahmoa lain molemmilta puolilta.
Eniten peliaikaa kuluu Mitchin ja Eddie-pikkurikollisen saappaissa.
Lisäksi Eddien kanssa ja pelin hiiviskelytehtävissä häärii nuori
tyttönen nimeltään Sam. Black Mondayn aloitushahmo, Mitch, on
tunnollinen poliisi, joka kärsii menneisyyden traumoista. Työkaverit
härnäävät Mitchia alituiseen, minkä takia hän onkin melko herkkä
liipaisinsormeltaan. Toisen puoliskon juonesta täyttävä Eddie on
entinen ammattilaisnyrkkeilijä, mutta nyttemmin sortunut
ryöstökeikkoihin. Sam kuuluu Eddien konnaryhmään, jossa hän hoitaa
tarvittavat hakkeroinnit ja ilmastointikanavaryömimiset.
Kolmen
hahmon ohjaaminen tarjoaa mukavasti vaihtelua. The Getawayn ensimmäisen
osan suuria puutteita olikin kahden peliosuuden samankaltaisuus.
Mitchilla pelatessa mukana liikkuu jatkuvasti poliisikollegoita.
Toiminta pääsee ajoittain lähelle oikeata poliisitoimintaa, kun kaikkia
vastaantulevia rikollisia ei tapeta, vaan tietyt kohteet pidätetään.
Eddie taas kulkee kosto- ja pakoretkellään lähinnä yksin, mitä nyt
välillä toimitaan pikkujengin ja Samin kanssa. Taisteluissa Eddie
turvautuu nyrkkeihinsä ja vihollisilta saatuihin tuliluikkuihin. Sam
puolestaan tyytyy osuuksissaan vain välttelemään huomatuksi tulemista.
Hiiviskelytehtäviä löytyi jo ensimmäisestä Getawaysta, mutta
jatko-osaan niitä on hieman helpotettu. Peli ei pääty vartijan
huomatessa Samin, vaan tilanteessa voi yrittää karkuun ja piiloutua.
Vartijat unohtavat nopeasti ikinä nähneensä häntä.
Iskuja satelee
Black
Mondayn ensikokeilu tuntuu karvaalta. Huomattavaa edistystä
ensimmäisestä osasta niin ohjauksen kuin ulkonäön suhteen ei näytä
juuri tapahtuneen. Aloitustehtävä antaa vielä mahdollisimman huonon
kuvan tulevasta - sateisessa ja pelimoottorille liian raskaassa
kentässä ruudunpäivitys hidastuu välillä sietämättömän alhaiselle
tasolle.
Grafiikassa on havaittavissa ainoastaan pientä
tarkennusta ympäristöjen sekä hahmojen tekstuureissa. Efektejä
käytetään hillitysti, mutta esimerkiksi autojen maalipintojen
heijastukset on huomioitu. Ulkoilme ajaa asiansa ja näyttää ajoittain
varsin menevältä, jopa valokuvan tarkalta. Valitettavasti epätasainen
ruudunpäivitys pääsee pilaamaan tunnelmaa. Laajakuvatuki löytyy yhä,
mutta jostain kumman syystä 60 hz -tila on tiputettu pois.
Äänimaailmassa
ei ole kuultavissa muutoksia suuntaan tai toiseen. Näyttelijät hoitavat
osansa vakuuttavasti kaikenmaailman kirosanoilla höystettynä.
Kaivattuja englantilaisia radiokanavia ei löydy, vaan musiikkina
kuullaan tunnelmallista lurittelua.
Hahmon
ohjaus on ykkösosan tapaan hieman kankeaa, minkä takia vihollisten
sijainnin hahmottaminen käy turhan hankalaksi. Automaattitähtäys
onneksi pelastaa pelaajan usein tukalistakin räiskintätilanteista.
Uusia ominaisuuksia ohjauksessa löytyy lähinnä kamerahallinnan
puolelta. Toimintaa kuvataan yhä hahmon takaapäin, mutta nyt
kamerakuvakulmaa voi toisella tatilla kääntää tiettyyn kulmaan asti.
Lisäksi kuvakulman saa autolla ajaessa vaihdettua väliaikaisesti joko
sivu- tai takanäkymään. Hahmot hallitsevat myös muutaman ihan näppärän
akrobaattisen tempun. Mitch ja Eddie osaavat ohittaa tietyt esteet
yliloikkaamalla, kun taas Sam pystyy ponnistamaan seinän kautta katon
rajaan lamppujen päälle.
Parempi sisällä
Kun
aloitustehtävässä siirrytään sisätiloihin, peli näyttää paremman
puolensa. Ruudunpäivitys pysyy tasaisena, kuten pitääkin. Lisäksi uusi
apuväline, taskulamppu, on hienosti toteutettu. Valitettavasti
sisätiloissa puolestaan laiskasti toimiva kamera pääsee pilaamaan
tunnelmaa. Usein tilat ovat kameralle liian ahtaita, mikä vaikeuttaa
liikkumista ja eri suunnista hyökkäävien vihollisten hoitamista.
Laajempiakin huoneistoja onneksi nähdään, ja niissä kamera toimii
paremmin. Myös tiettyjen rakennuksien katoille pääsee pällistelemään.
Alun pettymyksestä voi päästä eroon, sillä
peli paranee juonen edetessä. Myöhemmät tapahtumaympäristöt ovat
pelimoottorin kannalta paremmin suunniteltuja, jolloin
ruudunpäivitysongelmia ilmenee vähemmän. Kuitenkin Black Monday tuntuu
sarjan ensimmäisen osan tavoin huolimattomasti kehitetyltä. Tekijät
eivät ole tarttuneet olennaisiin parannuksiin
peruspelimekaniikassa.
Lontoo, Lontoo
Getaway-sarjan
pelialue käsittää Lontoon keskustan miltei kokonaan ja jonkin verran
lähiöseutuja. Alue on entistä laajemmin mallinnettu, mutta ympäristönä
se ei ole järin monipuolinen. Valtaosa kortteleista on yhä harmaata
massaa ja suuressa kaupungissa vain kouralliseen rakennuksia pääsee
sisään. Rakennukset puolestaan ovat pelkästään kulisseja
toimintajaksoille. Lisäksi kaupungin mielenkiintoisten kohteiden
hyödyntäminen jää jälleen taka-alalle. Juoni kuljettaa pelaajan
seikkailemaan muun muassa lähiöissä, varastohalleissa ja vieraillaanpa
porvaritaloalueellakin. Nämä kuitenkin voisivat olla peräisin melkein
mistä kaupungista tahansa. Ainoastaan lyhyt seikkailu Lontoon metrossa
ja lopun takaa-ajo Thames-jokea pitkin tarjoavat vaihtelua. Pääsyä
maailmankuuluihin turistikohteisiin, kuten esimerkiksi Tower of London
-linnakkeeseen, jää kaipaamaan.
Pelin taukovalikosta
löytyy Lontoon kartta helpottamaan suunnistusta maailman
kahdeksanneksitoista suurimmassa kaupungissa. Karttaa voi tarkentaa ja
loitontaa, ja siinä näkyy niin pelaajan, tehtävän kohteen kuin
aloituspaikan sijainnit. Enää ei siis tarvitse samoilla vain kuuluisien
nähtävyyksien ja paperikartan varassa.
Kaupungin
kaduilla kulkee ihmisiä ja ajoneuvoja ihan ruuhkaksi asti. Kaikki pelin
kulkuneuvot ovat lisensoituja. Yksityiskohtaisen mallinnuksen ansiosta
ajokit ovat tunnistettavissa. Ne myös hajoavat hienosti, esimerkiksi
renkaat irtoavat. Liekö realisminhakua, mutta autojen ohjaaminen tuntuu
edelleen hieman jäykältä. Ne reagoivat törmäyksiin satunnaisin tuloksin
ja nopeuseroja ajoneuvovalikoiman joukosta löytyy yllättävän vähän.
Erityisesti kurvaaminen vaatii hieman totuttelua. Uusien automallien
ohella kulkuneuvotarjontaa monipuolistamaan on tuotu moottoripyöriä ja
jopa yksi polkupyörä. Kaksipyöräisillä ajaminen on toteutettu autojen
malliin - hieman kömpelösti. Myös mopoilla kääntyminen tuottaa suuria
vaikeuksia. Etenkin ruuhkassa pujottelu on turhauttavaa hahmon
lennellessä alituiseen kyydistä.
Päivä purkissa
Black
Mondayn juoniosuus on nopeasti ohitse. Pelin läpäiseminen kestää vain
vajaa kymmenen tuntia. Vaihtoehtoiset loppuratkaisut antavat paketille
jonkin verran uudelleenpelausarvoa, mutta valitettavan lyhyestä
toimintasessiosta on kyse. Pelin 22 juonitehtävän lisäksi muuta
pelattavaa tarjotaan erilaisten ajokisa- ja jahtausmoodien muodossa.
Lisää osuuksia näihin saa avattua keräämällä piilotettuja avaimia
juonitilassa. Jo ensimmäisestä osasta tuttu vapaa huristelu kaupungin
kaduilla löytyy myös, ja pääseepä pelissä kokeilemaan taksikuskinkin
työtä Lontoossa.
Getawayn edellinen osa raivostutti monia
vaikeustasollaan. Kehittäjätiimi Team Soho on ottanut saamastaan
palautteestaan vaarin, sillä Black Monday on huomattavasti tätä
helpompi. Aiemmin kuolema korjasi turhan usein, ja silloin tehtävän
joutui yleensä aloittamaan aivan alusta. Nyt nämä sisältävät enemmän
tarkistuspisteitä, joista meno jatkuu pelihahmon kuollessa. Lisäksi
hahmon kunnon palautumista on nopeutettu. Haavat parantuvat
automaattisesti tehtävien välissä, mutta myös tuttuun tapaan seinään
nojaamalla. Ratkaisu kummastuttaa, sillä aina seinät eivät kelpaakaan.
Hahmot kestävät osumia tiettyyn tilaan asti, jolloin parantuminen ei
ole enää mahdollista. Tällöin ainoa kannattava ratkaisu on tapattaa
hahmo, ja näin palata viime tarkastuspisteeseen. Pelin realismia hakeva
linja onkin tässä kohtaa selvässä ristiriidassa.
Grand Theft Auton valtakausi
Team
Soho valitsee julkaisuajankohdat Getaway-peleilleen huonosti. Sarja jää
toistamiseen uuden ison, pahan ja paremman Grand Theft Auton jalkoihin,
mutta eipä Black Mondaysta nokittajaksi olisikaan. Vuonna 2002 jylläsi
Grand Theft Auto: Vice City, nyt saman sarjan San Andreas. Hieman
vaisun ensimmäisen Getawayn jälkeen seuraajasta onkin pidetty pienempää
mekkalaa. Sarja ei ota vielä tällä osalla tarvittavia askelia parempaan
pelattavuuteen, mutta kaikkea muuta hiotaan sieltä täältä. Uudet
ominaisuudet eivät kuitenkaan ole kovin merkittäviä, ja ykkösosan
pahimmat ongelmat - kömpelö ohjaus ja epävakaa ruudunpäivitys -
kummittelevat yhä. Lisäksi jatko-osa on lyhyt. Nämä puutteet tekevät
Black Mondaysta edeltäjäänsä suuremman pettymyksen. Peliä voi kuitenkin
suositella varauksella pelaajille, jotka pystyvät nauttimaan hyvin
kirjoitetusta juonesta mainituista puitteista välittämättä, ja kenties
Getawayn ykkösosan ystäville.
