Lisenssin hyödyntämisen ihanuus
Elokuviin perustuvien pelien lisenssit ovat massoja liikuttaneiden leffojen kohdalla oikea kultakaivos, mutta useimmiten lopputuloksena on hyvästä myynnistä huolimatta keskinkertainen tekele. X-Men hyödyntää omia elokuvajuuriaan lähinnä nimi- ja hahmovalikoimissa, sillä itse pelin juoni sitoutuu ainoastaan löyhästi toisen ja kolmannen elokuvan välinäytökseksi, jossa taistellaan Cerebron anastettujen osasten perässä. Samalla nitistetään Strykerin sentinel-armeijaa tehtävää hidastamasta. Luvassa on siis perinteinen turpajuhla joko Wolverinen, Icemanin ja Nightcrawlerin saappaissa.
Pelin suurimmaksi koukuksi on yritetty rakentaa taitojärjestelmää, jonka avulla pelisankarit kehittyvät entistä paremmiksi tappokoneiksi tarinan edistyessä. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että pelin kolmella eri hahmolla on ainoastaan muutama eri kyky, joita tehtävien välissä parannellaan. Sankareille ominaiset mutanttivoimat ovat taidoista mielenkiintoisimpia: siinä missä Wolverine huitoo vastustajamutantit kilon paloiksi adamantiinikynsillään, Nightcrawler osaa teleporttaamisen jalon taidon ja Iceman taas erilaisilla jääammuksilla kikkailun. Mutanttitaidot eivät ole täysin tasapainossa, vaan Nightcrawlerilla teleporttailu on sekä hauskinta että tehokkainta.
Taitojärjestelmän ihmetystä herättävin piirre on hahmojen itsestään paraneva energiamittari. Halomaisella toteutuksella tehty järjestelmä palauttaa hahmon elinvoimaa huimalla vauhdilla, kunhan vain ensin löytää vähän rauhallisemman paikan, missä voi seisoa paikallaan. Toisin sanoen kaikki pelin pääsankareista ovat wannabe-Wolverineja. Parempi ratkaisu olisi ollut antaa pelaajan hahmolle suurempi mutta palautumaton energiavaranto, koska nykyisessä järjestelmässä paetaan liian usein nurkan taakse palauttelemaan huventunutta elinvoimaa. Äkkikuolemistakaan ei ole päästy eroon, eritoten pelin loppupuolella ne tulevat tuttuakin tutummiksi.
Olihan tämä alkuperäisen Xboxin peli?
X-Men: The Official Gamea voisi kuvailla yhdella sanalla: monotoninen. Pelaaminen koostuu pitkälle iskunapin rämpyttämisestä ja seuraavan vihollisen etsimisestä, varsinkin Wolverinen osuudet ovat hyvin itseään toistavia. Ohjattavuus olisi muilta osin kunnossa, mutta toimintaa vaikeuttaa vastaan pyristelevä kamera. Kuvakulmaa voi kyllä ohjastaa kääntymään hieman vasemmalle tai oikealle, mutta kameratatista irti laskeminen palauttaa katsontasuunnan takaisin koneen tahtomaksi. Moninpeliäkään ei hyödynnetä millään tavoin, vaikka peli suorastaan kirkuu useamman pelaajan samanaikaista mutanttimättöä. Konsoleiden Baldur’s Gateista tuttu järjestelmä olisi pelastanut jo paljon.
Xbox360-pelaajat joutuvat kärsimään monialustajulkaisusta enemmän kuin laki sallii. Ulkoasu muistuttaa hyvin pitkälle edellisen konsolisukupolven tuotoksia, grafiikan terävyyttä lukuun ottamatta. Kenttäsuunnittelun osalta on myös menty sieltä, missä aita on ollut matalin: liian usein tapahtumat sijoittuvat hyvin suoraviivaiseen ja kapeaan putkeen tai hieman laajempaan huoneeseen. Välinäytöksien toteutuksessa on pyritty omaperäisyyteen hakemalla sarjakuvamaista tyyliä animaatioihin, mikä kostautuu hyvästä ideasta huolimatta animaatioiden staattisuudessa.
Audiopuolella esiintyvät elokuvasta tutut näyttelijät Hugh Jackmanin ja Patrick Stewartin johdolla eivät pelasta vaisua äänimaailmaa, johon suurimpana syynä on varsin mitään sanomaton musiikki. Jälleen kerran saamme siis olla todistamassa, kuinka hyvän lisenssin kohtalo on sinetöity teknisen puolen tunaroinnilla.
Lisenssikirous jatkuu
X-Men: The Official Game osoittaa jälleen elokuvaan pohjautuvan pelin tekemisen vaikeuden. Liekö syynä elokuvien luomat odotukset vai niskaan hengittänyt julkaisukoneisto, ei pelin toteutus aiheuta riemunkiljahduksia juuri millään osa-alueella. Paremmalla panostuksella kyseessä olisi voinut olla mallikelpoinen viihdyke, mutta useat pienemmät epäonnistumiset varsinkin pelimekaniikassa painavat vaakakupissa liikaa, jotta pelaamisesta voisi oikeasti nauttia. Täysihintaisena X-Meniin sijoittamista ei voi suositella kuin sarjan ehdottomille faneille, joten tavallisen pelaajan kannattaa suunnata katseensa parempien mäiskintäpelien suuntaan.
