KonsoliFINin historian ensimmäinen joulukalenteri on nyt saatu päätökseen. Tempauksen aikana sivustolla julkaistiin massiivinen määrä tekstiä. Kirjoituksissa pyrittiin käymään läpi pelivuotta ja siihen liittyviä ilmiöitä rajoittumatta kuitenkaan pelkkään perinteiseen parhaiden pelien listaamiseen. Joulukalenteri tarjosi toivottavasti KonsoliFINin käyttäjille mieluisaa luettavaa ja parhaimmillaan jopa ajateltavaa pimenevien talvi-iltojen ratoksi.
Edes 24 luukussa ei ehdi kuitenkaan käymään läpi kaikkia pelivuoteen mahtuneita mielenkiintoisia juttuja. Osittain tämä johtuu jo puhtaasti siitä, etteivät joulukalenterin tekemiseen osallistuvat ylläpidon jäsenet ehdi pelaamaan lähellekään kaikkia julkaistuja pelejä. Otammekin mieluusti palautetta vastaan tulevaisuuden varalta. Jäikö joku luukku mieleen erityisen onnistuneena tai katastrofaalisen surkeana? Kaipaisitko vielä enemmän tietynlaista sisältöä, vai oliko koko tempaus yhtä tyhjän kanssa? Kannattaako ensi vuonna yrittää uudelleen?
Palautetta voi antaa esimerkiksi tämän artikkelin kommenteissa tai keskustelualueen puolella.
Koska artikkeleita julkaistiin hieman hajautetusti eri alasivustoilla, lienee paikallaan tarjota jonkinlainen yhteenveto KonsoliFIN-joulukalenterista vuosimallia 2010:
Luukku 1: Pelit, joita jäimme kaipaamaan vuonna 2010
Kuten tavallista, useat luvatut pelit tai palvelut eivät ehdi markkinoille vuoden aikana. Osa näistä ei suuremmin hetkauta ketään, mutta toiset saavat aikaan pikkuruisia itkupotkuraivareita tai pilkallisia naurahduksia.
Luukku 2 ja luukku 2.5: Xbox 360:n elämän kehä
Xbox 360 täytti joulukuun 2. päivänä Suomessa ja Euroopassa viisi vuotta. Merkkipäivän kunniaksi KonsoliFINissä paneuduttiin Microsoftin toisen konsolin syntytarinaan ja ensimmäisen viiden vuoden tapahtumiin tuhdissa kaksiosaisessa artikkelissa.
Luukku 3: Peliteollisuus vs. rahamaailma eli vuoden 2010 huonot uutiset
Peliteollisuus on niin sanotusti hittivetoinen ala, jolla raha puhuu ja häränpaska kävelee. Vuoden 2010 aikana ei jääty paitsi ikävistä taloudellisista epäonnistumisista, vaan muun muassa Crackdownin kehittäjänä tunnettu Real Time Worlds kaatui kunnianhimoisen All Points Bulletin -verkkoroolipelin mukana.
Luukku 4: Kamalan liikkeentunnistuksen vuosi
Vuoden 2010 hallitseviin piirteisiin kuuli PlayStation 3:n ja Xbox 360:n liikkeentunnistusratkaisujen saapuminen markkinoille. Joulukalenterin neljännessä luukussa pohdittiin hieman, millä tavalla Kinect, Move ja Wii loppujen lopuksi vertautuvat toisiinsa.
Luukku 5: Mitä seuraavaksi, Nintendo?
Microsoftin ja Sonyn tunkiessa markkinoille omia liikkeentunnistushärpäkkeitään katseet kääntyvät väkisinkin Nintendoon. Iso N mursi raja-aitoja Wiin innovatiiviseksikin kutsutulla ohjaustavalla. Yhtiö paljasti alkuvuodesta 3DS:n, mutta mitä mahtaa kuulua kotikonsolimarkkinoille? Mielipiteensä asiasta kertovat myös Pelaaja-lehden Thomas Puha ja aina yhtä charmantti Michael Pachter.
Luukku 6: Alan Wake ja suomipelien tila
Itsenäisyyspäivän teemalle sopivasti joulukalenterin 6. luukku omistettiin kotimaisen peliteollisuuden hedelmien maistelemiselle. Suurimman huomion varasti varmasti Remedyn psykologinen trilleri Alan Wake, mutta eloa nähtiin myös muiden konsolien latauspalveluissa, eikä sitä vihaisista linnuista kertovaa mobiilipeliäkään sovi unohtaa.
Luukku 7: Reach, Reach, Reach
"Seitsemän kertaa seitsemän" lauloi jo Ilkka Lipsanenkin aikoinaan. KonsoliFINin joulukalenterissa seitsemäs päivä merkkasi luonnollisesti Bungien (toistaiseksi) viimeiseen Halo-peliin ja sen salaisuuksiin sekä hienouksiin tutustumista. Artikkelin lukemalla saat muun muassa tietää, missä kampanjan tehtävässä voit kohdata Brute-baarimikon ja -tiskijukan.
Luukku 8: MAG
PlayStation 3:n pelivuoden helmiä oli monen verkkopelaajan mielestä Massive Action Game eli tuttavallisemmin MAG. Kahdeksannessa luukussa KonsolIFINin sotakirjeenvaihtaja Ramtoi kertoo, kuuluuko länsirintamalta mitään uutta.
Luukku 9: Splinter Cell: Conviction
Ubisoftin Splinter Cell -sarja jatkui keväällä Xbox 360:lla ja PC:llä. Conviction selvisi kauppoihin saakka pitkän matkan päätteeksi. Tuon matkan aikana Sam Fisheriltä ehti kadota parta, mutta mies oli edelleen hyvin, hyvin vihainen. Mistä PS3-pelaajat tarkalleen ottaen jäivät paitsi?
Luukku 10: Pelinkehittäjien ihmisoikeudet
Pelialalla kuulee usein kauhutarinoita siitä, kuinka epäinhimillisesti pelien kehittäjiä saatetaan pahimmillaan kohdella. Tänä vuonna alan ammattilaisten asemaa saatiin taas aiheellisesti pohtia, kun muun muassa Infinity Wardin johtokaksikko nousi Activisionia vastaan myrskyisässä oikeusjutussa ja Red Dead Redemptionin kehittäjien puoliso avautui kehittäjien surkeista olosuhteista.
Luukku 11: Vuoden Nolan North
Vuonna 2010 ei julkaistu uutta Unchartedia, mutta se ei anna Nolan Northille, tuolle peliääninäyttelijöiden Steven Seagalille, syytä vetää lonkkaa. Miekkonen pääsi jälleen vuoden aikana ottamaan osaa lukuisiin projekteihin enemmän tai vähemmän mittavassa roolissa. Yksi on kuitenkin ylitse muiden. Vai onko?
Luukku 12: Joulurauhaa Suomen konsolipelaajille
KonsoliFINin keskustelualueen vuoden dramaattisimpiin käänteisiin kuului lukuisten muiden bannien ohella niin kutsuttu "PS Block"-tapaus, kun ylläpidon ja käyttäjäjoukon välille syntyi epämiellyttävä kuilu. Näin joulun alla on kuitenkin aika todeta, että suurimmankin rotkon yli voi rakentaa lopulta sillan.
Luukku 13: Demon's Souls
Jo viime vuoden puolella rapakon takana julkaistu Demon's Souls on ehkä jäänyt pienemmälle huomiolle kuin suuremman budjetin julkaisut, mutta se onnistui silti kaappaamaan monen pelaajan sydämen vanhanaikaisen tiukalla vaikeustasollaan ja hurmaavalla tunnelmalla.
Luukku 14: Digijakelun vuosi
Entistä suurempi osuus pelikaupasta käydään myös konsoleilla verkossa. Päättyvän vuoden aikana digitaalisessa jakelussa otettiin askeleita eteenpäin, kun julkaisijat ottivat sen työkalukseen taistelussa käytettyjen pelien kauppaa vastaan ja Sony lanseerasi maksullisen verkkopalvelun PS3:lle. Toisaalta nähtiin, etteivät hommat etene aina suunnitelmien mukaisesti.
Luukku 15: Forza Motorsport 3 vs Gran Turismo 5
Teemu Selänteen rap-levyn lailla odotettu Gran Turismo 5 ehätti kuin ehättikin kauppojen hyllyille marraskuun lopussa, vaikka jo varmaksi väitettyä julkaisupäivää vielä viime hetkillä päätettiin siirtää. KonsoliFINin TT-2k pohdiskelee massiivisessa katsauksessaan, kuinka "Man Furismo Jive" lopulta vertautuu Microsoftin vastaavaan kaahailuun, Forza Motorsport 3:een.
Luukku 16: Yhteisöllinen virtuaalikiekko
Erityisesti suomalaisesta näkökulmasta katsottuna kiekkoilupelien merkittävin kehityssuunta on nykyisellä laitesukupolvella tullut verkko-ominaisuuksien puolelta. EA Sportsin NHL-sarja houkuttelee lukuisia pelaajia ilta toisensa jälkeen konsolin äärelle virtuaalisten kiekkoliigojen avulla. Mistä koko hommassa oikein on kyse?
Luukku 17: Jutut, joille ei kehdattu varata omaa luukkua
Pelivuoden varrelle mahtuu monia hassuja tai vähemmän hassuja juttuja, joille on paha omistaa omaa artikkeliaan, kuten esimerkiksi Konamin legendaarinen E3-lehdistötilaisuus ja PlayStation 3:n karkauspäiväsekoilu.
Luukku 18: Pettymyksiä ja yllätyksiä
Uuden vuoden alkaessa pelaajat tapaavat listata odottamiaan pelejä ja mehustella jo mielessään, kuinka huikealta tuleva pelivuosi oikein näyttääkään. Valitettavasti odotuslistoille mahtuu aina mätiä munia, jotka tuottavat lopulta pettymyksen. Onneksi vastapainoksi saadaan myös iloisia yllätyksiä. 18. luukussa listataan viisi kappaletta molempia.
Luukku 19: PC iskee takaisin
Uskaliaimmat analyytikot ja pelaajat ovat jo povanneet PC-pelaamisen kuolemaa useamman vuoden ajan. Tänä vuonna markkinoille saatiin kuitenkin kaksi erityisen korkean profiilin PC-peliä. Lisäksi indie-projekti Minecraft nousi todelliseksi ilmiöksi. Nämä poiminnot toimivat esimerkkinä siitä, että PC-pelaaminen on edelleen relevanttia.
Luukku 20: Vuoden monialustapeli
Joulukalenterin lähestyessä loppuaan on aika ajautua perinteisemmille urille ja nostaa esille yksinkertaisesti vuoden parhaita pelejä. Kokoaminen aloitetaan monialustapelien osalta. KonsoliFINin ylläpidon äänestyksessä Red Dead Redemption oli suosituin.
Luukku 21: Vuoden 2010 Wii-yksinoikeudet
Wiin pelivuoden kohokohtia oli luonnollisesti Super Mario Galaxy 2, joka nousi myös KonsoliFINin ylläpidon vuoden Wii-peliksi. Super Marion imussa kauppojen hyllyille lensi kuitenkin monia muita laadukkaita niikkeitä.
Luukku 22: Vuoden Xbox 360 -yksinoikeudet
Xbox 360:lle julkaistiin runsaasti konsoliyksinoikeuksia vuoden 2010 aikana. Alan Wake varasti suomalaisittain suuren osan huomiosta, mutta Mass Effect 2 oli kuitenkin eniten KonsoliFINin ylläpidon mieleen. Pelkän parhaan pelin valitsemisen ohessa luodaan nopea katsaus muuhun tarjontaan ja ensi vuoteen.
Luukku 23: Vuoden PS3-yksinoikeus
Vuoden PS3-yksinoikeuden kunnia päädyttiin jakamaan kahden pelin kesken: niin tarinavetoinen Heavy Rain kuin verkkosotaisa MAG:kin vetosi KonsoliFINin ylläpitoon. PS3:n pelivuoden muita yksinoikeuksia ei kuitenkaan haluttu unohtaa.
Luukku 24: Toimituksen valinnat
Joulukalenterin viimeisessä luukussa KonsoliFINin ylläpidon jäsenet kertovat omia suosikkejaan päättyneeltä pelivuodelta. Kenen mielestä Alan Wake ansaitsi kunniaa? Entä kuka kehtasi nostaa esille Wii Partyn tai mikä on nk. "Halo-mestarin" valinta?