Ihmeiden aika on ohi
Yksi sarjakuvafilmatisointiaallon tuoreimmista ratsastajista, megabudjetilla tehty Fantastic 4 -efektimässäily, on odotuksiin nähden viime aikojen heikoimpia esityksiä valkokankaalla. Sivuseikka ei tietenkään estä elokuvaa menestymästä kaupallisesti - saati sitten lisärahastamista keskinkertaisella peliversiolla. Suomalaisissa sarjakuvapiireissä Ihmenelosina tunnettua sankarijoukkoa ohjatessa voikin tehdä varsin ennalta-arvattavan havainnon: lisenssipeli on jälleen kirosana.
Pelissä todistetaan elokuvan ja sarjakuvien tapaan, kuinka astronautit Reed Richards, Susan Storm, Johnny Storm ja Ben Grimm saavat merkilliset voimat avaruusasemalla tapahtuvan onnettomuuden yhteydessä. Reedistä on muovautunut kumin lailla venyvä Herra Fantastinen, Johnnystä puoli metriä maan yläpuolella leijuva Liekki, Susanista telekinesian hallitseva Näkymätön nainen sekä Benistä kivikuorrutuksella varustettu sinisilmäinen Möykky. Joukkion elämä ei kuitenkaan helpotu uusien fantastisten kykyjensä ansiosta, sillä supersankarithan aina vetävät puoleensa superkonnia magneetin tavoin. Elokuvastakin tutun Tohtori Doomin lisäksi pelissä jahdataan jopa sarjakuvasivuilla nähtyjä arkkivihollisia, kuten muun muassa yhtä supersankarihistoriikin surkuhupaisinta pahista - Myyrämiestä.
Taistelu pahuuden ruumiillistumia ja näiden kätyreitä vastaan tapahtuu hyvinkin tutun mätkintäseikkailukaavan varassa. Vihollisjoukkojen läpi aurataan tietä kenttäkohtaisilla hahmoilla, joskin useimmilla tasoilla sankaria voi vaihtaa lennossa nelikon jäsenestä toiseen. Nelinpelin poisjättäminen on ensi silmäyksellä kummallinen ratkaisu itse lisenssiä ajatellen, mutta selitystä ei tarvitse kauaa etsiä: jo kahden hengen yhteispelin kameraongelmat kiristävät hermoja lähes äärimmilleen. Oikein toteutettuna moninpeli olisi kuitenkin saattanut tuoda yksitoikkoiseen peli-ideaan edes hieman piristävämmän otteen.
Mainitsinko ihmeiden ajan olevan ohi?
Jokaisella ihmeneljänneksellä on omat heikkoutensa, vahvuutensa, taistelutyylinsä sekä erikoisvoimansa, joiden hyödyntäminen on pitkälti erilaisten kombohyökkäysten varassa. Vaikka hahmojen taidot kehittyvät vähitellen, meno pysyy kikkailuyrityksistä huolimatta puhtaana rämpytysmättönä muutamia suuuremman luokan pomonahisteluita lukuun ottamatta. Ainoa joukosta erottuva piirre on sneikkaus Näkymättömällä naisella, tosin Käärme-perheen sulavuutta kömpelöhköillä kontrolleilla ei saavuteta.
Taistelutaidoiltaan neiti Storm jää kumiukko-Reedin ja kivijyrä-Möykyn jalkoihin, kun taas Liekki on kuumapäisyydestään huolimatta porukan kädettömin tyyppi. Taisteluissa voi tuhota ympäristöä vain melko pintapuolisesti, tosin ratojen varsilta noukittavia tavaroita voidaan käyttää vihollisten tajunnan sumentamisessa. Keskeneräisyyttä huokuvan tähtäyslukituksen myötä hahmomassaa tulee etupäässä mätkittyä parasta toivoen. Muutoinkin tuntuu, ettei hahmojen voimien erilaisuutta ole jaksettua miettiä kiiltopintaa pidemmälle. Venyvästä ruumiistaan huolimatta Herra Fantastisen on löydettävä portaat, mikäli hyppynäppäimellä ei pääse tarpeeksi korkealle. Sama pätee myös "lentotaitoiseen" Liekkiin.
Eteen lapataan myös muutamia pienimuotoisia pulmatilanteita, joiden sijainti on merkitty hahmokohtaisilla väreillä. Esimeriksi sinisillä 4-logolla varustetuttujen tietokonepäätteiden hakkeroiminen on Herra Fantastisen käsialaa. Tietojärjestelmien murtamiseen ei kuitenkaan tarvita edes puoliakaan Reedin älyykkysosamäärästä. Muiden hahmojen kohdalla samaiset logot vaativat pikemminkin rämpytystaitoa sekä ajoituskykyä. Vaikka logojen takaa löytyvät tehtäväntyngät ovat vaikeimmillaankin melko simppeleitä, ne tuntuvat pikemminkin rasitteilta kuin mielenkiinnon lisääjiltä.
...ohi on, uskokaa pois!
Kehittäjät eivät ole erityisemmin ehtineet panostaa edes pelin ulkonäköön, joka on parhaimmillaankin karumpaa kuin PlayStation 2:n julkaisupeleissä. Vaatimatonta yleisilmettä korostavat monotoniset kentät, joissa samankaltaisia huoneita ja alueita lapataan toinen toisensa perään. Sankareiden ja muiden hahmojen mallinnukset mallinnukset tuovat mieleen melkeinpä tuulahduksen edellisen konsolisukupolven ajoilta. Tilanteen vakavuutta yhtään liioittelematta on todettava, että esimerkiksi Näkymätön nainen olisi saanut pysyä nimensä mukaisesti näkymättömissä - koko pelin ajan.
Meno on liikkeitä myöten hyvin jäykkää ja kankeaa, jopa viholliset ovat silmin nähden jääneet jumiin esteiden taakse. Lisäksi muutamat otukset tuntuvat tekevän kummallisia 180 asteen käännöksiä silmänräpäyksessä. Pelin hengettömyydestä kertonee jotakin myös ääninäyttelyn ankeus, vaikka elokuvan päätähdet ovat uusineet valkokangasroolinsa konsoliseikkailua varten. Nolo tikki, kerrassaan.
Fantastic 4 on pelinä suorastaan kamala, ala-arvoinen ja lähes ydinjätettä. Toisaalta täytyyhän sitä markkinoilla olla aina jokin rahastusyritys romahduttamassa lisenssipelien vähitellen parantuvaa mainetta takaisin pohjalukemiin. Supersankariseikkailuja janoavien kannattaa kääntyä melkeinpä minkä tahansa muun sarjakuvasankarin nimeä kantavan pelin puoleen, mikäli haluaa rahoilleen edes kohtalaista vastinetta.
