Luolia ja lohikäärmeitä
Kauan sitten ihmiset ja lohikäärmeet elivät sulassa sovussa, minkä seurauksena kaikkialla vallitsi rauha ja tasa-arvo. Ne olivat vahnoja hyviä aikoja, ennen kuin synkkä salaliitto hajotti harmonian, pyyhkäisi lohikäärmeet kadoksiin ja ihmiskunnan kaaokseen. Nyt jäljellä on enää yksi lohhari: urhea Arokh, joka taistelee harmonian palauttamiseksi kauniin Rynn-neidon kanssa. Kun Rynn ja Arokh palasivat takaisin kotikyläänsä pitkältä seikkailultaan PC-alustalla, he havaitsivat sen olevan tuhkana. Rynnin vielä haudatessa kuolleita omaisiaan Arokh sai kutsun uudelle matkalle, jonka tarkoituksena olisi tällä kertaa aktivoida muinaiset taikaportit, herättää nukkuvat lohikäärmeet ja kukistaa ihmiskuntaa orjuuttavat aavikkohirviöt. Kuulostaa lasten leikiltä Rynnin ja Arokhin kaltaiselle taistelutiimille.
Eipä tarinasta sen enempää, sillä se on pääasiassa peruskliseistä ja yllätyksetöntä fantasiasoppaa, jota kyllä seuraa ihan mielellään. Tällä kertaa maailma pelastetaan juoksuttamalla hirviönlahtaaja-Rynniä maiden ja mantujen halki, sekä tutkimalla avaraa maailmaa Arokhin siivillä. Näiden kahden pelimuodon välillä vaihdellaan mukavasti ilman lataustaukoja.
Rynnin ohjaamisen salat opetetaan pikaisen tutoriaalin avulla pelin alussa, ja sankarin kontrolloiminen osoittautui yllättävän helpoksi ja loogiseksi. Sankarittaremme osaa juosta, hyppiä, heittää kuperkeikkaa, torjua iskuja sekä huitoa vihollisia suurella valikoimalla eri aseita. Pahikset voi tiputtaa myös pitkän matkan päästä jousella tai erilaisilla tuholoitsuilla, mikä saattaa olla ainoa keino voittaa tietyt kuusenkorkuiset mörssärit, jotka teilaisivat lähelle eksyvän pelaajan automaattisesti. Taistelusta tekee mielekästä ennen kaikkea hyvin toimiva lukitusnappi, joka kohdistaa sankarittaremme tiukasti lähimpään viholliseen, jota voi sitten kierrellä ja mäiskiä parhaaseen Zelda-tyyliin. Vaikka ohjaamiseen käytetään jokaista ohjaimen namiskaa, niiden toiminnot on sijoitettu sen verran loogisesti että ainakin minä olin välittömästi kuin kotonani Rynnin housuissa.
Rynniä ohjataan ruohonjuuritasossa halki maailman, joka sisältää kaupunkeja, metsiä ja vuoria, sekä tusinoittain sivuhahmoja, joiden kanssa voi rupatella ja käydä kauppaa. Peli koostuu tehtävistä, joissa tarkoituksena on yleensä joko tappaa jokin tietty pahis tai löytää jokin taikaesine. Tarinaa viedään eteenpäin tehtävien välissä tai niiden aikana lyhyillä keskustelunpätkillä. Paitsi että tärkeimmät tehtävät saa usein suorittaa haluamassaan järjestyksessä tiettyyn rajaan asti, Drakan tarjoaa myös ison kasan sivutehtäviä, joiden suorittaminen ei ole välttämätöntä pelin läpäisemiseksi. Pohjimmiltaan kaikki tehtävät ovat kuitenkin sitä samaa luolien koluamista ja hirviönmättöä.
Kevyttä ropellusta
Heti alussa tulee selväksi, että pelimaailma on pirun iso paikka. Kun Rynn matkaa kohti ensimmäistä kaupunkia, pelaaja voi nähdä kilometrien päähän levittäytyvät vuoristomaisemat, jotka eivät ole kulisseja vaan oikea osa maailmaa. Kukkulan päälle kiivetessä eteen avautuu silmänkantamattomiin metsää, niittyjä ja vesiputouksia. Drakan paljastaa todelliset siipensä kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun Rynn pääsee ensimmäistä kertaa ratsastamaan Arokh-lohikäärmeellään. Lentämisen tunne on saavutettu hyvin ja lohharin ohjaaminen on yhtä vaivatonta kuin ratsastajansakin. Linnuntietä matkaaminen paikasta toiseen on nopeaa, hauskaa ja tyylikästä. Seikkailuhenkeä lisää piilotettujen yksityiskohtien määrä, ilmasta käsin voi nimittäin usein huomata kutsuvia luolia tai vihollisleirejä, joita voi halutessaan laskeutua tutkimaan Rynnin saappaissa.
Ilmataistelut rokkaavat. Arokh osaa luonnollisesti hönkiä tulta ja tulikiveä lentävien tai maassa matelevien vihollisten niskaan, minkä lisäksi lohharimme oppii pelin kuluessa liudan erilaisia loitsuja. Ei ole mitään mukavampaa, kuin tulittaa avuttomia hirviöitä korkealta ilmasta käsin ja sen jälkeen laskeutua Rynnillä keräämään niiden jälkeensä jättämät aarteet. Erityisen mieleenpainuvia kohtauksia olivat raivoavien ukkospilvien keskellä käydyt ilmataistelut mustien jättiläislintujen kanssa.
Peliä piristää jonkin verran roolipelimäinen hahmonkehitys. Sitä mukaa kun Rynn pilkkoo suppeaa hirviökirjoa, hän kerää kokemusta ja voi kasvattaa yhtä kolmesta ominaisuudesta: lähitaistelua, jousella ampumista tai taikomista. Sankaritarta voi siis teoriassa kehittää haluamaansa suuntaan, mutta käytännössä ainakin kohtalainen magian taitaminen on välttämätöntä. Ellei nimittäin osaa yhtäkään parannusloitsua, kaikki tehtävistä ansaitut rahat kuluvat parannusjuomien ostamiseen, eikä jäljelle jää riittävästi hynää parempien varusteiden ja aseiden ostamiseen, mikä sekin on välttämätöntä. Pelkkään magiaan tai jousiin erikoistuneella hahmolla ei myöskään pötkitä pitkälle, joten pelin pääpaino on väkisinkin lähitaistelulla. Loppujen lopuksi hahmonkehitys ei tuo muuta kuin näennäisen vapaudentunteen, sekä kasakaupalla ongelmia jos vahingossa jättää jonkin ominaisuuden liian pienelle huomiolle.
Teknisesti onnistunut
Lataustauot ovat erittäin pitkiä, mutta sen voi tässä tapauksessa antaa anteeksi, sillä niitä tulee harvoin. Ladattavat pelialueet ovat sen verran isoja ja yksityiskohtaisia, että niistä voi löytää tekemistä parhaassa tapauksessa tuntikausiksi ennen kuin latausruutua tarvitsee tuijotella uudelleen. Toisaalta taas tiukan vaikeustason ansiosta pelitilanne on tallennettava usein, ja sekös taas viekin aikaa. Drakan on järkyttävä muistikorttisyöppö.
Pelin laajalle levittäytyvät ulkoilmamaisemat näyttävät maalauksellisen kauniilta varsinkin korkealta ilmasta katseltuna. Koska näytettävää on paljon, valitettavasti myös ruudunpäivitys hidastuu välillä silmiäsärkevästi. Hirviöiden ja hahmojen ulkonäöstä tai animoinnista en löytänyt moitteen sijaa. Myöskään äänimaailmassa ei ole valittamista. Kauniit fantasiamusiikit sekoittuvat värikkäisiin taustaääniin, kuten purojen solinaan ja lintujen lauluun. Miekat kalisevat, hirviöt murisevat ja askeleet natisevat lumessa asiaankuuluvan aidosti. Ääninäyttelijät ovat tasaista keskitasoa, ja muuten epäuskottavan tylsästi kirjoitettua dialogia piristää Rynnin ja Arokhin alinomainen kinastelu ja leikkimielinen herja.
Pahimpia ongelmia Drakanissa on huonosti toteutettu inventaario. Peli ei pysähdy tavaroita selatessa, joten hahmon parantaminen on lähes mahdotonta kesken taistelun. Onhan Drakanissa toki Hot Slot -toiminto, jossa halutut esineet voi sijoittaa muutaman napinpainalluksen taakse, mutta se taas toimii niin kömpelösti että mieluummin käytin esineitä suoraan inventaariosta. Automaattikartta loistaa poissaolollaan. Saadakseen selville sijaintinsa suuressa maailmassa kartta on kaivettava esiin hankalan inventaarion seasta. Huono homma, sillä karttaa on tiirailtava usein ellei satu omaamaan yliluonnollista suuntavaistoa.
Silti, vikoineenkin Drakan oli miellyttävä pelielämys joka valvotti minua usein yön pikkutunneille saakka. Tehtävien suorittaminen ylimääräisen kilisevän toivossa oli hauskaa, ja Rynnin varustaminen tehokkaammaksi tappokoneeksi aiheutti asiaankuuluvaa riippuvuutta. Kaiken kruunasi hienosti toteutettu lohikäärmeellä lentely. Drakan: The Ancient's Gates tarjoaa pitkän seikkailun näennäisen vapaassa ja satumaisen kauniissa fantasiamaailmassa, eivätkä vahvat D&D-vaikutteet ainakaan vähennä pelikokemuksen hauskuutta.
