It’s time to make some Crazy Money!
Monille on varmasti tuttu Segan parin vuoden takainen arcade-hitti Crazy Taxi, joka kääntyi menestyksen seurauksena Dreamcastille ja myöhemmin myös muille konsoleille, GameCube mukaan lukien. Itselleni pelin arcade-versio on tullut vuosien varrella melko tutuksi, ja täytyykin myöntää alkuperäisessä pelissä olevan vielä vetovoimaa, vaikka pelisarja onkin muilla konsoleilla siirtymässä jo kolmanteen osaansa. Pelin ideahan on siis kuljettaa taksilla asiakkaita paikasta toiseen niin nopeasti kuin mahdollista, jotta tilille ropsahtaisi mahdollisimman iso summa rahaa. Asiakkaat ovat kuitenkin melko vaativasta päästä, sillä perille on ehdittävä ennen aikarajan umpeutumista - keinolla millä hyvänsä. Itse asiassa asiakkaat suosivat "läheltä piti" -tilanteita ja pitkiä ilmalentoja ylimääräisten tippien muodossa, joten liikennesäännöt voit unohtaa virtanappulan painamishetkellä.
Bensaa suonissa kuumalla moottoritiellä
Crazy Taxissa on valittavana neljä eri kuskia, jotka eivät juurikaan eroa toisistaan persooniaan lukuun ottamatta. Mukana on totta kai sama tuttu kaupunki, joka pelin arcade-versiossakin nähtiin, jonka lisäksi mukana on myös konsoliversioita varten suunniteltu kaupunki, sekä muutamia Crazy Box -minitehtäviä. Nämä kyseiset tehtävät toimittavat harjoitus-moodin virkaa, sillä niiden avulla opitaan käyttämään erilaisia erikoistoimintoja vauhtia lisäävästä Crazy Rushista Crazy Drift -sivuluisuun. Kyseiset liikkeet tulevat olemaan hyödyksi myös pelin Arcade- ja Original -päämoodeissa, joiden ainoa keskeinen ero on pelattava kaupunki. Kummassakin pelimoodissa voi valita haluaako pelata määrätyn aikarajan sisällä vai alkuperäisillä arcade-säännöillä.
Kummatkin pääpelin kaupungeista ovat melko suuria ja täynnä liikennettä. Kaupungeista löytyy monia erilaisia paikkoja puistoista kirkkoihin ja Pizza Huteista Leviksen liikkeisiin. Ja mitäpä kaupunki olisi ilman ihmisiä, joista osa on hyvin maksavia asiakkaita? Kyytiin haluavan erottaa tavallisesta kaduntallaajasta pään päällä olevasta dollarinmerkistä, jonka väri osoittaa matkan pituutta. Vihreä dollari tarkoittaa pidempää ja haastavampaa matkaa, keltaisen, oranssin ja punaisen taas merkitessä lyhyempää reissua. Näiden henkilöiden ympärillä on merkitty alue, mihin pelaajan on pysähdyttävä, mikäli mielii kyseisen henkilön kyytiinsä ottaa. Mitä pidempi matka, sitä enemmän rahaa ropsahtaa tilille, mutta varokin jäämästä hidastelemaan matkan varrelle tai ei kunnian kukko laula. Vaikeustaso nousee pelin edetessä ja aluksi jopa ennätyslistalle pääseminenkin saattaa tuntua mahdottomalta. Kaupungit ja pelin niksit opittuaan alkaa homma luistamaan astetta paremmin, mutta kuten monissa arcade-tyylisissä peleissä, myös Crazy Taxissa alkaa meno pidemmän päälle kyllästyttämään melko nopeasti. Kaksi kaupunkia ilman sen suurempaa vaihtelua kun eivät riitä pidemmän päälle pitämään mielenkiintoa yllä, mutta onneksi peliin tuovat pientä vaihtelua edellä mainitut Crazy Box -minitehtävät, joiden parissa saattaa vierähtää hetki jos toinenkin.
Pelin graafisesta ilmeestä huomaa, että kyseessä on käännös muutaman vuoden vanhasta pelistä. Grafiikka on kyllä melko hyvää jälkeä, mutta kalpenee vertailuissa useiden muiden pelien rinnalla. Myös joissakin tapauksissa rakennukset ja esineet ilmaantuvat tyhjästä, mutta puolustukseksi täytyy todeta ruudunpäivityksen olevan tasaista ja sahalaitoja ei juurikaan ole näkyvissä. Vilkkaat kaupungit on mallinnettu hyvin törmättävine esineineen, mutta itse autoissa ei ole minkäänlaista vauriomallinnusta. Toisaalta, eipä peli yritäkään olla realistinen muilla osa-alueillakaan, joten miksi myös tälläkään? Päätön menohan pelissä on kuitenkin ideana. Kamerakulmia on yksi, joka toimii hyvin lukuun ottamatta jyrkkiä ylä- ja alamäkiä, joissa syntyy turhia törmäyksiä juuri sen takia, ettei kamera käänny mäen mukaisesti. Äänipuolella toteutus on pelin henkeen sopivaa The Offspringin ja Bad Religionin kappaleiden rytmittäessä ylinäyteltyä dialogia ja huimaa menoa. Valitettavasti pelistä löytyy vain kolme kappaletta kummaltakin yhtyeeltä, jonka seurauksena pelin musiikkiraita alkaa enemmin tai myöhemmin tympäännyttää vaihtelun puutteen takia. Dialogin toteutus on sen verran hyvää, että useasti huomaa suupielien taipuvan pakostakin ylöspäin kuunnellessaan kuskin ja asiakkaiden välisiä lyhyitä keskusteluita.
Ympäri mennään ja yhteen tullaan...
GameCuben ohjain sopii peliin kuin nakutettu taksin totellessa tarkasti ohjaimen komentoja. Näppäinten vakioasetukset kuitenkin vaikuttavat hiukan oudoilta allekirjoittaneen makuun kaasun ja jarrun ollessa L- ja R-näppäimillä, vaihteiden taas vaihtuessa A- ja B -näppäimillä. Onneksi näiden paikkaa voi vaihtaa keskenään pelin asetuksista jonka jälkeen autojen ohjailu tuntuu huomattavasti luontevammalta. Edellä mainittujen lisäksi muita näppäimiä ei juurikaan tarvita, mutta mainittakoon Y-napista ilmestyvän metrimittari, josta voi tarkistaa kuinka kaukana asiakkaan ilmoittama määränpää on.
Loppujen lopuksi Crazy Taxi on myös GameCubella ihan mukavaa ajanvietettä, jota tosin vaivaa muiden konsoliversioiden tapaan vaihtelun puute, niin ideallisesti, kuin tekemisenkin osalta. Pelihalleissa tämänkaltaiset pelit jaksavat viehättää pidempäänkin, mutta kotikonsolilla kyllästyminen iskee melko nopeasti peruspelin osalta. Onneksi kuitenkin Crazy Box -minitehtävät pidentävät hiukan peli-ikää, mutta mukaan olisi kuitenkin kaivannut jotain muutakin, kuten vaikkapa kaksinpelimoodin. Pelin pariin kuitenkin tekee mieli palata aika ajoin, uuden ennätystuloksen toiveessa. Mikäli Crazy Taxi ei ole entuudestaan tuttu, on se testaamisen arvoinen. Se ei ehkä mullista maailmaasi, mutta ainakin se tarjoaa elämäsi hulluimman taksikyydin.
