Megamies ja basso seikkailevat
Japanissa Rockman-nimellä paremmin tunnettu Mega Man on kiistatta yksi videopelihistorian merkittävimpiä hahmoja. Aikoinaan Nintendo Entertainment Systemillä itsensä todelliseen kuuluisuuteen singauttanut robottiasusteinen supersankari on sittemmin nautiskellut vankkumatonta suosiota yhtenä kaikkien aikojen legendaarisimmista maailmanpelastajista. Surullisten yhteensattumien myötä tämän myös Blue Bomberiksi kutsutun sankarin tähti on viime aikoina ollut valitettavassa laskussa. Mega Mania ei kolmiulotteisessa universumissa ole saatu iskostettua kaiholla muisteltavien 2D-aikojen huimaan vetoon.
GBA:sta on vähitellen muodostunut uusi koti tälle Capcomin kuuluisalle maskotille ja Nintendon tuoreen taskukonsolin tuotanto onkin merkinnyt Rockmanin uutta tulemista. Roolipelivaikutteinen Battle Network -trilogia on jo omalta osaltaan auttanut Mega Manin pyrähdystä takaisin varteenotettavien tuotosten joukkoon, mutta vasta jokin aika sitten ilmestynyt Zero merkitsi sinisävytteisen robottimme paluuta hyvin kuorrutettuun kuosiinsa. Tällä kertaa Capcom on päättänyt tuoda vuonna 1998 Rockman and Forte -nimellä Super Famicomille julkaistun pelin Game Boy Advancelle uuden nimen voimin. Suorasta käännöksestähän tässä jälleen on kyse, mutta tekijöiden tekoja puolustelee se tosiasia, että kyseistä tuotosta ei koskaan nähty nousevan auringon maan ulkopuolella.
Menneiden aikojen huumaa
Mega Man on uudelleenlämmittelyn tiimoilta lyöttäytynyt yhteen Bass-nimisen mysteerisen vihollisensa kanssa. Yhdessä tämä varsin omalaatuinen sankarikaksikko hyökkää maailmanvalloitusta hamuavan King-robotin kimppuun. Peltikanistereiden ylivertaisuudesta vakuuttunut kuninkaaksi tituleerattu sardiinipurkki on kaapannut käyttöönsä Albert W. Wileyn tukikohdan, tyhjentänyt robottimuseon datapankin ja ottanut haltuunsa kerrostalon kokoisen kolistelijakanisterin, joka hyvin öljyttyjen osiensa myötä on saanut itselleen tuhoutumattoman superrobotin lisänimen.
Peli pyörii jokseenkin identtisesti tähän mennessä julkaistujen sarjan 2D-tuotosten kanssa. Uutena ominaisuutena pelaaja voi seikkailun alussa päättää kahden eri hahmon väliltä. Valittu sankarityyppi muuntaa pelattavuutta, sillä kumpikin mukana oleva maskotti omaa erilaisia kykyjä ja ominaisuuksia. Mega Manin repertuaariin kuuluvat liukuhyökkäys sekä aseen lataaminen voimakkaampaa ammusta varten. Bass taas pystyy käyttämään juoksupyrähdystä, tekemään tuplahypyn ja kurmottamaan vastustajia konetuliasetta muistuttavalla moneen suuntaan ampuvalla blasterillaan. Molemmat mukana ovat tyypit ovat täysin päivitettävissä ja vastaan silloin tällöin tulevia väliloppuvastuksia telomalla pelaajan on mahdollista saada käyttöönsä tiettyjä erikoisvoimia. Näihin kuuluvat mm. erilaiset räjähteet ja muut lisäekstrat.
Kentät itsessään pääsee vaivatta läpi molemmilla maskoteilla, mutta tiettyihin paikkoihin on mahdollista päästä vain toista sankarityyppiä käyttämällä. Jokainen pomppimiskompleksi on siis suunniteltu siten, että kaikki salatavarat saadakseen pelaajan on läpäistävä tasot kumpaakin hahmoa käyttämällä. Tämä toimii oivana elinkaarta pidentävänä lisänä. Samalla pelattavuus saa oivan piristysruiskeen, kun saman seikkailun voi kokea kahdesta osittain uudesta näkökulmasta. Lisäpeluuarvoa tuovat myös kenttien suolaksi ripotellut CD:t. Näitä keräämällä pelaajalle aukeaa mahdollisuus tutkiskella maastoissa tömistelevien robottien tietoja ja yksityiskohtia. Hahmojen keräämä lisäinformaatio ei auta seikkailun etenemisessä millään tavalla, mutta satojen CD-bonusten myötä myös lopputekstien jälkeen riittää kiitettävästi tekemistä.
Hermostuttava comeback
Zero-lisänimeä kantaneen edellisen sarjan taskukonsoli-inkarnaation tavoin myös Mega Man & Bass on paikoin uskomattoman vaikea peli. Jotkin osiot ovat pelaajan kannalta järjestäen epäreiluja ja niiden läpäiseminen on usein lähinnä tuurista kiinni. Harjoitus tekee luonnollisesti mestarin, mutta äkkikuolemia viljellään silti turhankin usein. Oivana ominaisuutena tasoja ei kuitenkaan välttämättä tarvitse läpäistä missään tietyssä järjestyksessä. Jos tietty kenttä aiheuttaa harmaita hiuksia, voi pelaaja vapaasti suunnata jollekin toiselle hyppelyareenalle. Tämä auttaa jonkin verran, mutta ylivertaisten hermojen omistaminen on ainakin Rockmanin tuoreiden seikkailujen valossa joka tapauksessa suositeltavaa.
Aiempien sarjan pelien ystäville yliammuttu haastellisuuskerroin tuskin on mikään uusi asia. Capcom on pystynyt äärimmäisen uskollisena vanhoille saagan titteleille. Tuloksena on tähän mennessä lähimmäksi vanhoja NES-klassikoita osunut peli, joka tuskin jättää Blue Bomberin ystävien suuhun huonoa jälkimakua. Aiemmat harha-askeleet unohtuvat nopeasti, kun se viimeinenkin vihollinen romahtaa kanveesiin sadannen yrityskerran jälkeen. Kauan se kesti, mutta Mega Man on tasaisen varmalla tavalla palaamassa juurilleen.
