Parasta hurmetta
Mortal Kombat on eittämättä eräs pelihistorian kohutuimmista pelisarjoista. 1990-luvun alusta saakka se on onnistunut herättämään kohua yliampuvalla väkivaltaisuudellaan ja kieroutuneella perusideallaan. Alun perin vuonna 1992 julkaistu Mortal Kombat on poikinut tähän mennessä jo neljä virallista jatko-osaa, pari elokuvaa, muutaman epävirallisen spin off -pelin ja valtavat määrät fanituotteita. Hyvän viinin tavoin pelisarja on kypsynyt edukseen vuosien saatossa. Mortal Kombat -suvun nuorin vesa korjaa edellisosien virheet ja yllättää laadullaan.
Edellisten osien tavoin Mortal Kombat – Deadly Alliance perustuu verisiin kaksintaisteluihin, joissa enemmän ja vähemmän inhimilliset soturit ottavat mittaa toisistaan kuolemaan saakka. Valittavana on peräti 23 taidoiltaan ja ulkonäöltään erilaista hahmoa, joista osa on jo entuudestaan tuttuja. Muun muassa Sonya Blade, Johnny Cage, käärmekuningas Reptile, pakkasherra Sub-Zero ja mystinen Scorpion edustavat vanhempaa sukupolvea, kun taas sokea miekkamies Kenchi ja Sub-Zeron oppitytär Frost ovat esimerkkeinä uusista tulokkaista. Uudet hahmot sopivat hyvin Mortal Kombatin ilmeeseen ja tuovat kaivattua piristystä edelliset osat puhki pelanneille. Konkareiden harmiksi mestari Liu Kang ei ole mukana Deadly Alliancessa.
Juonellisesti köyhä
Pelin juoni on tavanomainen tarina hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Velho Shang Tsung ja paholaismainen Quan Chi ovat solmineet synkän liiton tuhotakseen lopullisesti maapalloa suojelevan ukkosjumala Raidenin johtamat joukot. Pahan lopullinen tarkoitus on kerätä kuolleiden sankareiden sieluja ja herättää niiden avulla henkiin voittamaton lohikäärmekuninkaan armeija. Luonnollisesti Raiden kumppaneineen pyrkii tekemään valloitussuunnitelmat tyhjiksi. Juonta ei kuljeteta pelin aikana sen kummemmin eteenpäin, mutta läpäisemällä yksinpelin eri hahmoilla, on mahdollisuus avata pieniä sarjakuvia, jotka kertovat mitä kullekin hahmolle lopulta tapahtui.
Kliseisen juonen tarkoitus on ainoastaan tarjota puitteet kiinnostavalle yksinpelille. Yksinpeliä pelaamalla on mahdollista tienata tililleen erilaisia kolikoita, joilla voi lunastaa vaihtelevia yllätyspalkintoja. Yllätykset on kätketty 676 ruumisarkkuun, joiden avaaminen maksaa kiinteän summan kolikoita. Arkut saattavat pitää sisällään piilotettuja kenttiä, uusia hahmoja, vaihtoehtoisia asusteita ja elokuvapätkiä, vain muutamia mainitakseni. Pahimmassa tapauksessa kovalla vaivalla tienatut kolikot voi törsätä arkkuun, joka ei pidä sisällään yhtään mitään. Kolikot ovat loistava keksintö ja lisäävät valtavasti kiinnostusta yksinpeliin.
Mortal Kombat - Deadly Alliancessa on säädettävä vaikeustaso ja kaikkiaan neljä pelimuotoa: Arcade, Versus, Konquest ja Practice. Arcade on perinteinen yksinpeli, jossa otellaan vuorotellen montaa eri vastustajaa vastaan, Practice on harjoittelua ilman sääntöjä ja Versus-moodissa otetaan yhteen ihmispelaajan kanssa. Arcadea pelattaessa tulee vastaan myös tarkkaa näköä ja nopeita reaktioita vaativia minipelejä. Konquest-seikkailussa pelaaja voi puolestaan ansaita kolikoita suorittamalla tehtäviä eri pelihahmoilla. Tehtävät vaihtelevat pitkien combojen opettelusta sairaallollisiin verisirkuksiin, joissa vastustajasta on minuutin sisällä vuodatettava toistakymmentä tuopillista verta. Konquest on ehdottomasti paras tapa päästä sisään Mortal Kombatin maailmaan ja sisäistää monimutkaiset taistelutekniikat.
Tekniikoiden huolellinen opiskelu kannattaa, sillä tekoäly antaa vaikeimmillaan todella kipakan vastuksen. Tavanomaisista taistelupeleistä poiketen Mortal Kombat – Deadly Alliancen taistelijat hallitsevat useamman kuin yhden kamppailulajin. Jokaisella hahmolla on kaksi aseetonta ja yksi aseellinen taistelutyyli. Esimerkiksi Johnny Kage osaa Karaten lisäksi toisenkin taistelulajin ja pyörittelee sujuvasti myös nunchakuja. Käyttämäänsä taistelulajia voi vaihtaa lennossa ja kantapään kautta tulee opittua mitä tyyliä kannattaa käyttää missäkin tilanteessa. Terävällä viidakkoveitsellä saa takuulla aikaan pahaa jälkeä, mutta sen kanssa suojautuminen on ehdottomasti vaikeampaa kuin paljain käsin otellessa.
Suojautumisen opettelu on ensiarvoisen tärkeää. Onneksi Mortal Kombat – Deadly Alliancen näppäinkomennot ovat helppoja toteuttaa. Hahmoa ohjataan ristiohjaimella, heitot ja taistelutyylin vaihtaminen tehdään liipaisinnapeilla ja muista napeista tehdään erilaisia hyökkäyksiä. Hankalia ohjaimen pyörittelyjä ei tarvitse tehdä, vaan peli on selvästikin suunniteltu pelattavaksi ennemmin padilla kuin joystickilla. Kaikki näppäinkomennot on helppo oppia, vaikkei aikaisempaa taistelupelikokemusta olisikaan.
Kokeneemmat pelaajat pitävät Mortal Kombat -sarjan pelejä kohtuuttoman helppoina. Aiemmissa osissa aloittelijoidenkin oli mahdollista antaa selkään vanhoille konkareille vain muutamaa perusliikettä toistamalla. Deadly Alliance kuitenkin poikkeaa edeltäjiensä viitoittamalta polulta ja ottaa askeleen kohti taktisempaa taistelua. Peliin lisätyt monimutkaiset combot ja niiden opettelu takaavat, että konkareillekin on pelissä haastetta.
Haastetta tarjoillaan myös pelikonsolin suorittimelle. Mortal Kombat – Deadly Alliance on kokonaan kolmiulotteinen peli, joka tuntuu ottavan kaikki mahdolliset tehot irti Play Station 2:sta. Kentällä voi liikkua vaikka kuinka monta objektia kerrallaan, ilman että näkyvää nykimistä on havaittavissa. Hahmot näyttävät hienoilta, vaikka skeptisimmät Mortal Kombat -fanit pelkäsivätkin kolmiulotteisuuden pilaavan pelin tyylin. Vaatteet lepattavat tuulessa, fysiikka toimii ja erityisen kovat osumat näkyvät hahmojen kasvoissa verisinä ruhjeina. Myös taustat näyttävät upeilta ja lukuisat pienet yksityiskohdat tarjoavat todellista silmänruokaa. 60 hertzin nopeaa näyttötilaa tukevien televisioiden omistajia hemmotellaan, sillä pelin näyttöasetuksista on mahdollista valita joko 50 tai 60 Hz -moodi.
Kotiteatteriin panostaneet saavat upean kuvan lisäksi pelistä myös nautinnollisen äänikokemuksen. Kunnollisilla kaiuttimilla peli kuulostaa paremmalta kuin muut taistelupelit yhteensä. Ähinät, puhinat ja parkaisut kuulostavat pelottavan todellisilta, samoin kuin osumat ja teräaseiden kalahdukset. Mukana on edellisistä Mortal Kombateista tuttu matalaääninen juontaja, joka kommentoi persoonalliseen tyyliinsä pelikentän tapahtumia. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta musiikit kuulostavat tavanomaiselta taustameteliltä, mutta eivät häiritse hyvää yleisvaikutelmaa.
Jäntevä kokonaisuus
Väkivaltaisen perusluonteensa vuoksi Mortal Kombatit ovat toisinaan päätyneet tiedotusvälineiden silmätikuksi - eivätkä syyttä. Pelissä potku kasvoihin tai viilto vartaloon saa vastustajissa aikaan hillitöntä parkumista ja hallitsematonta verenvuotoa. Uutena ominaisuutena vastustajia voi myös puukottaa, jolloin teräase jää törröttämään epäonnisen taistelijan rintaan. Ottelun päätteeksi vastustajat voi viimeistellä todella sairailla Fatalityilla, eli kuoliniskuilla, elleivät he ole sattuneet vuotamaan kuiviin ennen sitä.
Mortal Kombatin väkivalta on liioitellun inhottavaa ja erottaa pelin kilpailijoistaan. Kenties pelin pohjimmainen vetovoima ja viehätys piileekin juuri sen kaunistelemattomassa raakuudessa. Ihmisille luonteenomainen tuhoamisen tarve tulee takuulla tyydytettyä, mutta kaiken verenvuodatuksen keskellä tulee jotenkin vaivaantunut olo. Onko Mortal Kombat todellakin sitä mitä pelaajat tahtovat nähdä? Verta, suolenpätkiä ja kymmenenteen potenssiin korotettua väkivaltaa? Ehkäpä nykypelaaja on jo sen verran turtunut väkivaltaan, että mielenkiinnon ylläpitämiseen tarvitaan todella voimakkaita aistiärsykkeitä. Varmaa on ainakin se, ettei Mortal Kombat – Deadly Alliance sovellu herkille ihmisille, eikä sitä tule myydä alle 18-vuotiaille.
Pelimekaniikkansa puolesta Mortal Kombat – Deadly Alliance on paljon velkaa Tekkeneille, Virtua Fightereille ja muille taistelupeleille. Kilpailijoiden parhaat puolet on hyödynnetty hyvin, mutta tyyli pysyy omaperäisenä tarjoten selvästi erilaisen lähestymistavan aiheeseen. Ylimääräisenä herkkuna pelilevyltä löytyy Making Of -dokumentti ja musiikkivideo, puhumattakaan edellä mainituista 676 yllätysarkusta. Mukana on myös Mortal Kombat -historiikki, jonka lisääminen levylle on suorastaan kulttuuriteko.
Ylenpalttista väkivaltaisuutta ja pelkistettyä juonta lukuun ottamatta Mortal Kombat – Deadly Alliancesta on vaikea löytää huonoja puolia. Edellisiä osia pelanneet harmittelevat todennäköisesti fatalityjen vähyyttä ja Tekkeneiden laajoihin kenttiin tottuneet saattavat ahdistua Deadly Alliancen ahtailla areenoilla. Paikoin vaisut ääniefektit ja monotoninen yksinpeli saattavat myös alkaa ärsyttää. Muutoin kaikki on kunnossa ja rohkenen väittää että uusin Mortal Kombat on paitsi pelisarjansa paras julkaisu, myös alkuvuoden 2003 paras kaksinpeli. Täysi-ikäisille taistelupelien ystäville kyseessä on ehdottomasti pakkohankinta ja uskon satunnaisten pelaajienkin ihastuvan Mortal Kombat – Deadly Alliancen raivoisaan tunnelmaan.
