Legend of Zelda: Phantom Hourglass

Aavelaivaa metsästämässä

Sarjakuvamaisesta The Wind Wakerista tuttu tuulten sankari Link on uusien haasteiden edessä. Pelastettuaan merirosvotyttö Tetran pahan Ganondorfin kynsistä vihreisiin sonnustautunut pojankloppi on seilannut ystävineen pitkin ja poikin valtamerta seikkailuiden perässä. Kuten tapana on, sitä saa mitä tilaa. Mystinen aavelaiva yllättää joukkion ja Tetra päätyy tämän sumun verhoaman paatin kyytiin. Link tietenkin rientää urhoollisesti toverinsa perään, mutta putoaa mereen, jonka aallot kuljettavat hänet pienelle Mercayn saarelle.

Näin lähtee käyntiin Legend of Zelda: Phantom Hourglass, ensimmäinen Nintendon itsensä kehittämä taskukonsoli-Zelda sitten alkuperäisen Game Boyn Link’s Awakeningin. Samalla se on ehdottomasti odotetuin lisäys Nintendo DS:n pelikirjastoon sitten New Super Mario Brosin. Toisin kuin Mario, Zelda on huolellisesti suunniteltu täysin konsolin kosketusnäytön varaan. Kunnianhimoisen päätöksen seurauksena on syntynyt yksi saagan tähän mennessä helpoiten lähestyttävistä osista. 

Radikaalin kuuloisesta muutoksesta huolimatta varsinainen Zelda-kaava ei ole muuttunut juurikaan. Tarkoituksena on yhä matkata pitkin maita ja mantuja aarteita metsästäen, sokkeloisten temppeleiden pulmia ratkoen ja pomovastuksia kukistaen. Alati kasvava ase- ja varustevalikoimakin on pysynyt tutun oloisena, vain käyttötavat ovat muuttuneet. GameCuben The Wind Wakeria onnistuneesti jäljittelevästä 3D-ilmeestään huolimatta seikkailun rakenne ja mekaniikka toimivat sarjan kaksiulotteisten osien tapaan. Ja kuten Capcomin nyttemmin lakkautetun Flagship-tiimin Game Boy Advancelle kehittämä The Minish Cap osoitti, kaksiulotteiset Zeldat ovat yhä voimissaan. 

Kynä todellakin on miekkaa mahtavampi

Kosketusnäyttöohjauksen yllättävin puoli on sen vaivattomuus. Link liikkuu kynällä osoitettavaan suuntaan ja hyökkää miekallaan pienillä sivuttaisilla tai pystysuorilla kynänsivalluksilla. Kun kuvioihin astuvat jousipyssyt, pommit ja muut tutut tarvikkeet, ei esineen käyttöön tarvita kuin näpäytys haluttuun kohteeseen. Näin pommienkin käyttö on ensimmäistä kertaa oikeasti tarkkaa ja hyödyllistä jopa taistelutilanteissa. Bumerangin heittämiseenkin on saatu uutta potkua, sillä kapulan lentorata piirretään ruudulle itse. Sangen onnistunutta piirtämisideaa kierrätetään myös muiden esineiden käytössä, mikä on mainiota.

Täysin puhtaita papereita ohjaus ei kuitenkaan saa. Pyöreillä kynänliikkeillä suoritettavat toiminnot, kuten kuperkeikat ja pyörähdyshyökkäykset, eivät ole tarkkuudella pilattuja. Ei ole harvinaista, että peli jättää ne monissa tapauksissa kokonaan rekisteröimättä. Kehittäjät ovat todennäköisesti havainneet tämän seikan itsekin, sillä liikkeitä ei pahemmin tarvita. Yleensä turhaa edestakaista ravaamista nopeuttavat kuperkeikat pistävät tällä kertaa Link-paran pään pyörälle jo muutaman hassun pyörähdyksen jälkeen.

Linkin apujoukkoihin lukeutuu tälle kertaa äkkipikainen Ciela-keiju sekä mahtailevasta asenteestaan huolimatta arkajalkainen merikapteeni Linebeck. Siinä missä Ciela toimii etupäässä kursorina, Linebeck kuljettaa sankariamme paikasta toiseen höyrylaivallaan. Wind Wakerin tavoin Phantom Hourglassin pelimaailma koostuu suuresta merialueesta, jolle on ripoteltu nopeasti arvioituna tusinan verran pienikokoisia saaria. Tällä kertaa merellä navigointi on kuitenkin huomattavasti aiempaa nautittavampaa, sillä Linebeck ohjaa alustaan pelaajan karttaan piirtämän reitin mukaisesti, eikä pelaajan tarvitse huolehtia muusta kuin vihollisten pommittamisesta – kosketusnäyttöä näpäyttämällä, kuinkas muutenkaan?

Pelimaailmaa vaivaa kuitenkin sama ongelma kuin laivamatkailupainotteista edeltäjäänsäkin. Meri on sangen persoonaton ympäristö muiden Zeldojen yhtenäisempiin pelimaailmoihin verrattuna, eikä pienissä saaripahaisissakaan ole lääniä ja tunnelmaa yhtä paljon kuin toivoisi. Alueiden tutkimista ei kuitenkaan voi haukkua tylsäksi, sillä sitä se ei ole. Mereltä voi bongata muita laivoja, kartoittamattomia saaria sekä kadonneita aarteita, ja jatkuvasti kasvava ase- ja tarvikevalikoima mahdollistaa aiemmin saavuttamattomissa oleviin paikkoihin pääsemisen. Kalastuksesta ja uponneiden aarteiden nostamisesta on tehty hauskoja minipelejä, joissa kosketusnäyttöohjaus pääsee jälleen näyttämään kyntensä. 

Kierrätystä liikenteessä

Uudet ohjaustavat tuovat pulmatilanteisiin uusia lähestymistapoja, mutta pulmat itsessään ovat hyvinkin usein sitä tuttua kytkinten painelua ja vipujen vetelyä. Tässä suhteessa Phantom Hourglass palaakin astetta maanläheisimpiin pulmiin kuin esimerkiksi edellinen 2D-mekaniikan Zelda, The Minish Cap, jossa Linkin on muun muassa kaiveltava syviä onkaloita myyrärukkasilla. Uutuusideoita on niukasti, mutta niistä huomattavin on mahdollisuus tehdä merkintöjä karttoihin. Tämä helpottaa esimerkiksi oikeiden etenemisreittien tai kytkinten aktivointijärjestyksen muistamista. Vinkkejä viljellään sen verran huolellisesti, etteivät tärkeimmät jää vahingossakaan huomaamatta.

Phantom Hourglassin keskeisimmäksi ominaispiirteeksi muovautuu pelin aloitussaarelta löytyvä Merikuninkaan temppeli, jonka syövereihin on piilotettu useita etenemisen kannalta tärkeitä merikarttoja. Jujuna piilee, että kukin kartta avaa pääsyn saarille, joista löytyy avain syvemmälle rakennelman uumeniin aina seuraavalle kartalle asti. Toisin sanoen samaiseen temppeliin palataan yhä uudelleen ja uudelleen jopa kyllästymiseen asti. Siitä huolimatta, että uudet esineet auttavat myöhemmillä kerroilla oikomaan jo läpikäytyjä alueita, useimmat pulmat on suoritettava pelin kuluessa muutamaankin otteeseen.

Samaisen temppelin muihin ihaniin piirteisiin lukeutuu pulmanratkonnan lisäksi pyhättöä vartioivien vihollisten välttely. Hiiviskelyosuudet eivät varsinaisesti ole hankalia, mutta sitäkin turhauttavampia jatkuvasti niskaan hengittävien aikarajojen takia. Sokkeloiset käytävät kun sattuvat olemaan täynnä elinvoimaa kuluttavaa sumua, johon ainoa suojautumiskeino on kultaista hiekkaa sisältävä haamutiimalasi. Onneksi kulmakunnille on ripoteltu useita selkeästi merkittyjä turvapaikkoja, joissa aikalaskurikin pitää hengähdystaukoa. Näissä maagisissa suojissa Link on turvassa jopa kuolemattomilta haamuritareilta, joiden iskut eivät ainoastaan palauta sankaria kerroksen alkuun vaan vähentävät tiimalasin aikaa entisestään.

Muut pelin temppelit ovat huomattavasti vaihtelevampia ja hauskempia ilmestyksiä, joskin hieman helppoja ja yksioikoisia. Muiden uudemmanpuoleisten Zelda-pelien tavoin myös Phantom Hourglassissa on panostettu hauskuuteen haasteen sijaan, mikä näkyy ongelmanratkonnan lisäksi pomotaisteluissa. Kekseliäät yhteenotot ovat ohi harmillisen nopeasti, vaikka seikkailun loppupuolella asian suhteen hieman petrataankin. Siksi onkin sääli, että pelin ainoa vähänkään haastavampi temppeli on hauskimman sijaan se turhauttavin. 

Laadukasta, mutta ei mullistavaa

GameCubelle ja Wiille ilmestyneen Twilight Princessin tavoin kyseessä on yllättävän tarinapitoinen ja hahmokeskeinen seikkailu. Pelin näyttävällä 3D-moottorilla on saatu aikaiseksi upeannäköisiä juoniosuuksia pelaamisen lomaan, mutta itse tarina ja monista uusista kasvoista koostuva hahmokaarti jättävät "ihan kivan" sivutarinan maun suuhun. Musiikki- ja äänipuolella liikutaan turvallisilla vesillä, mutta mahtipontisista Zelda-klassikkoteemoista ei kuulla kuin viitteitä, mitä voidaan pitää joko pyhäinhäväistyksenä tai mukavana vaihteluna. 

Linkin DS-debyytti on hyvin ristiriitaisia tunteita herättävä pelikokemus. Nintendo on uudistanut Zeldan varsinaisesti muuttamatta sitä. Kuten sarjan jokaisella osalla, myös Phantom Hourglassilla on oma erikoispiirteensä. Se on kuitenkin seikkailun nimikkoesineen sijaan kosketusnäyttöohjaus, joka toimii niinkin hyvin, ettei siihen aina osaa edes kiinnittää huomiota. Tällöin käteen jää tavallista persoonattomampi pelimaailma, tuttu pelirakenne ja helppo vaikeustaso, eli turhankin väritön Zelda-kokemus. Siitä huolimatta se on huolellisesti suunniteltua laatutyötä Japanin suunnalta. 

Uusi nerokas lähestymistapa, sujuva merenkäynti, hauskat temppelit ja kekseliäät pomotaistelut. Hyviä puolia ja yksityiskohtia riittää. Jopa Linebeckin paattia voi viritellä monipuolisemmaksi sieltä täältä löytyvillä laivanosilla, vaikka tämä Suomen digikanavilta pursuava aktiviteetti ei mitenkään välttämätöntä olekaan. Kaiken lisäksi mukaan on vielä ympätty DS:n langattoman tietoliikenteen sekä Wi-Fi-verkon kautta toimiva kaksinpeliversio Merikuninkaan temppelin hiiviskelyosuuksista. Toimivaksi todettua kaavaa vaaliva Legend of Zelda: Phantom Hourglass on laadukas lisäys jokaisen pelaajan pelihyllyyn.