Easy money
Koripallo on iso asia Pohjois-Amerikassa. Siitä kertoo yliopistosarjojen finaalipelien nostattama innostus ja panostus, joka kotikaupungin oman ammattilaisjoukkueen kannattamiseksi annetaan. Yhdysvaltain joukkueen on myös totuttu pyörittävän muuta maailmaa kansainvälisissä turnauksissa. Niinpä kuuluisimmista koripalloilijoista on tullut legendoja, joiden nimen lausuminen saa satunnaisenkin urheilun seuraajan huomion. Näistä areenoille ehtii vielä ainakin Michael Jordan, joka on palannut johtamaan joukkueensa peliä kentän tasolle, ja aikaisemminkin Nintendon koripallopelin kantta koristanut Kobe Bryant.
Nintendolta pahimman koripallokuumeen, NBA-liigan pudotuspelien, aikaan Euroopassa ilmestynyt NBA Courtside 2002 ei pyri puhaltamaan uutta eloa nuutuneeseen lajiin, vaan luottaa urheilupelien faneilta löytyvän nälkää vastaanottamaan myös tasapaksu esitys. Vaan onhan koripallo pelinä itsessään vauhdikas ja pienestä kentästä mahtuu suuri osa kerrallaan myös televisioruudulle. Vastakkaisiin päätyihin hyökkäävät joukkueet koostuvat kumpikin viidestä hongankolistajasta, jotka ravaavat neljän 12 minuutin pituisen erän aikana korilta toiselle, minkä kerkiävät, joten pistemäärät ovat sen mukaiset.
Korihait Atlantin takaa
NBA Courtside 2002:ssa syntyy ehkä liikaakin koreja, ja ainakin ensialkuun puolustuspelaaminen vastaan puskevien hyökkääjien aikeiden estämiseksi on vaikeaa. Ja jos hyökkäyksen saakin pysäytettyä, yksi vartioimaton mies korin lähistöllä merkitsee tappiota omalle joukkueelle, kolmen pisteen pussitus ei sekään tuota ongelmia vakaakätiselle heittäjälle. Tietokoneen ohjaaman joukkueen puolustajat jättävät toivomisen varaa, ne kun liikkuvat kankeasti reagoiden konemaisesti pelaajan liikkeisiin jonkun Sensible Soccerin tapaan. Jos ei lähde heti metsästämään pisteitä korille, hyökkäystään saa rakentaa sääntöjen mukaisen aikarajan puitteissa vastustajien pyrkimättä juurikaan häiritsemään. Moninpeli saattaakin alkaa muistuttamaan kokeneemman pelaajan voittokulkua, sillä hyökkäysten katkaisemisilla käännetään ottelut oman joukkueen eduksi. Realistisemman kamppailemisen ohella myös silkka arcade-palloilu on mahdollista. Arcade-tilassa donkataan tykimmin ja pisteitä ropisee ahkerampaan tahtiin.
Grafiikka on toki pätevää laatua kuten uutuuspeliltä sopii vähintään odottaa, mutta puutteitakin tältä osa-alueelta löytyy. Pelaajien liikkeet eivät ole aivan toivotun sujuvia vaan etenkin näiden vaihtaessa suuntaa tai hypätessä töksähtelee animaatio pahemman kerran. Joukkueilla on kullakin kotiparkettinsa, mutta varsinaisesta paikallistunnelmasta ei voi puhua, kun katsomot täyttyvät samasta aaltoilevasta ihmismassasta ottelu ottelun perään. Kentän pinnasta heijastuva ympäristö ja lamppujen loiste on kylläkin näyttävää katseltavaa ja vaihtopenkin edessä vuoroaan venytellen odottavat pelaajat näppärä yksityiskohta. Grafiikka on nostettu ennakkoarvioissa ehkä liiaksikin pelin onnistuneimmaksi piirteeksi, jotta se voisi häikäistä. Koripalloilijoita ei tunnista naamavärkeistään, mutta koko sentään paljastaa joukkueen nopealiikkeisen hyökkääjän ja irtopalloja kahmivan korston. Ihonväri, hiusmuoti ja suojukset niin ikään erottavat pelaajat toisistaan. Edellä mainittuja ominaisuuksia pääsee itsekin säätämään, sillä oman pelaajan luominen on mahdollista ja muokkausvaihtoehtoja onkin ruhtinaallisesti.
Pallo pysyy kädessä
Taktisten kuvioiden järjesteleminen on pelitilanteessa vaikeaa, mutta tietokone toimii onneksi tarvittaessa apulaisvalmentajana. Muuten kontrollit ovat suoraviivaiset ja helposti omaksuttavat. Itsestäänselvien heitto- ja syöttönäppäinten ohella C-tikkua käytetään oivalla tavalla hyväksi. Kääntämällä sitä joukkuetoverin puoleen, lähtee pallo sulavalla syöttöpelillä eteenpäin eivätkä ylimääräiset napinpainallukset ole tuottamassa hankaluuksia. Tosin jos C-tikun osoittamassa suunnassa ei ole samanväriseen asuun sonnustautunutta koripalloilijaa, saattaa syötön osoitekin olla mikä tahansa. Ohjaimen tärinätehostetta hyödynnetään säästellen, mutta esimerkiksi pallon tömähtäessä lattiaan näyttää myös ohjain elonmerkkejä. Selostukseen ei pahemmin kiinnitä alkuhetkillä huomiota, sillä pallon pomputusta tahdittava musiikki ja yleisön kohina peittävät tehokkaasti kommentit allensa. Toistuvat mielipiteet pelin kulusta häiritsevät vähänkin pidempään pelattaessa, puhumattakaan selostajien jenkkityylisestä ääntelystä.
Nintendo 64 -konsolilla alkanut NBA Courtside -sarja saa tulokkaan myötä toimivaa mutta mitäänsanomatonta jatkoa. Uusinta painosta ei ole viimeistelty siinä määrin, että sitä voisi pitää suositeltavana valintana urheilupeliksi. Vaikka kyseessä on vauhdikas laji, jää pelistä uupumaan kaivattua hienostuneisuutta, sillä korilta korille poukkoileva kulku ei näin vivahteettomasti toteutettuna houkuta pitkään pariinsa. Silkka toiminnallisuus korvaa paljon ontuvaa pelattavuutta ja 48 minuuttia tuntuu harvinaisen lyhyeltä ajalta, mutta eurooppalaisittain ehkä vähemmän kiinnostavaan urheilulajiin ja -liigaan pohjautuvalta peliltä olisi toivonut pelaajan ruudun ääreen liimaavaa syvyyttä.
