Kello viiden tee
Englantilaisen Nick Parkin viimeisin työ Chicken Run pyöri Suomessakin elokuvateattereissa melko hyvillä katsojaluvuilla. Parkin kuuluisimmat hahmot ovat kuitenkin Wallace ja Gromit, jotka ovat seikkailleet vaha-animaatioissa jo yli kymmenen vuoden ajan. Hahmot ovat tulleet myös monille suomalaisille tutuiksi, sillä heidän seikkailujaan on näytetty täälläkin televisiossa. Uusi elokuva on tulossa ensi vuoden aikana ja sen myötä nämä arjen sankarit ovat jälleen ajankohtaisia. Wallace on englantilaisen insinöörin stereotypiaa kunnioittava hölmö keksijä, joka elää yhdessä koiransa Gromitin kanssa. Heidän rauhallisen arkirutiininsa katkaisee aina toisinaan sarjan paha poika tai paremminkin paha pingviini, Feathers McGraw, joka on aika lähellä kaikkien aikojen söpöimmän pahiksen palkintoa.
Project Zoo lähettää Wallacen ja Gromitin paikalliseen eläintarhaan viemään syntymäpäiväonnitteluja jääkarhuystävälleen Archielle. Paikalle saavuttuaan sankarimme kuitenkin havaitsevat, ettei kaikki ole kohdallaan ja törmäävät periviholliseensa Feathersiin. Arvatenkin jotain on tekeillä ja alkaa uusi seikkailu, jossa pelaajaa ohjaa Gromittia läpi eläintarhan eri osastojen. Tasohyppelypainotteinen peli tarjoaa 18 kenttää ja loppuvastukset sijoiteltuna kuuteen eri alueeseen. Jokaisessa kentässä kerätään pultteja, muttereita ja työkaluja, joilla Wallace pystyy korjaamaan rikottuja laitteita ja rakentamaan pelaajalle uusia aseita ja kulkuvälineitä. Kentissä on myös häkkeihin vangittuja eläinvauvoja, joilla eläintarhan muut asukkaat on pakotettu töihin. Vapauttamalla vangit saa eläimet voitettua puolelleen ja auttamaan etenemisessä. Kenttien tyylin sopivasta vaihtelusta huolimatta pelaaminen käy yksitoikkoiseksi kovin nopeasti. Muutamat poikkeavat tehtävät, välivastukset ja joistakin kentistä löytyvät bonuskentät piristävät pelaamista jonkin verran, mutta pelin kantavaksi voimaksi niistä ei ole.
Kentät ovat rakenteeltaan aika korkeuspainotteisia, eli pienellä mokalla pelaaja pääsee aloittamaan taas pohjalta mikä rasittaa viimeistään muutaman kerran jälkeen. Vihollisia ei pelissä paljoa ole, eikä niitä vähiäkään pysty mitenkään vahingoittamaan, sillä väkivallattomuus on pelin yksi teemoista ja tässä pelissä se aiheensa puolesta myös toimii. Tästä huolimatta pelaajan pitää romuttaa matkan aikana aimo määrä Feathersin rakentamia robotteja, joita pääsee pilkkomaan Gromitin piilevillä kung-fu –taidoilla sekä aseilla. Pelaajan aseistukseen kuuluu mm. banaanipyssy ja puurolinko, jotka huvittavat hetken verran. Aseissa on ammusmäärät, mutta ammuksia on kentissä usein tarjolla loputon määrä. Robottien hoitelemisen lisäksi aseita käytetään mm. korkealla olevien maalitaulujen ampumiseen, millä jälleen avautuu jokin ovi tai luukku, jolloin matka jatkuu.
Pelin läpäisy on lähinnä kiinni sitkeästä yrittämisestä ja siitä, että jaksaa pelata samoja tavotteita sisältäviä kenttiä toinen toisensa jälkeen. Vaikeustaso pelissä on ihan kohdallaan, eikä sen pitäisi tuottaa liikaa vaikeuksia edes hieman nuoremmille pelaajille. Valitettavasti perisynti eli kameraongelmat pistävät rumaa päätään esille. Kamera tuntuu välillä olevan aivan väärässä paikassa ja pelaaja huomaakin usein pyörittelevänsä kameraa oikealle paikalle. Onneksi tämänkin kanssa oppii elämään.
Sulavaa vahaa
Jos jossakin peli saavuttaa kiitettävän tason niin animaatiossa, mistä luultavasti on pidetty tekijöiden toimesta tiukasti kiinni. Vaikka hahmoina Wallace, Gromit, Feathers kuin muutkin sarjan hahmot ovat yksinkertaisia, niin niihin on saatu samankaltaista liikehdintää kuin televisionkin puolella. Vaha-animaation persoonallinen, selkeät liikeradat omaava liikehdintä on saatu toteutettua myös pelissä ja etenkin välianimaatioissa. Välianimaatiot ovatkin nautittavaa katseltavaa.
Grafiikka on muutenkin siistiä ja tasapaksua. Värejä on käytetty mukavasti ja valaistuksella on luotu ihan mukavan näköisiä ympäristöjä. Loppupuolen kentät, jotka sijoittuvat lähinnä maan alle eivät valitettavasti ole yhtä hienon näköisiä. Parhaimmillaan grafiikka lienee aivan alun kentissä sekä hyytävän jäisessä jääkarhuhuoneessa. Kiitettävää on myös se, että peli pyörii koko ajan sulavasti, mutta olisikin ollut todellinen yllätys jos tässä olisi jotain ongelmia ilmennyt. Graafinen taso kun ei ole aivan niin korkealla.
Kontrollit ovat selkeät ja helppo oppia. Gromitilla on hallussa kaikki perusliikkeet ja häneltä onnistuu niin hyppiminen, hiipiminen kuin köyden varassa roikkuminenkin. Lisäksi Gromitilta luonnistuu peruslyönnit ja –potkut, sekä hieman monipuolisempiakin kung-fu –liikkeitä kuten juoksu seinää vasten ja siitä hyppy selän taakse. Liikkuminen, hyppiminen ja robottien hakkaaminen on toteutettu sujuvasti, mutta samaa ei voi sanoa ampumisesta. Vaikka Gromit lukittuukin ampuessa viholliseen jos se on tarpeeksi lähellä, täytyy pelaajan tästä huolimatta seisoa paikallaan ja vaihtaa kuvakulma silmien tasalle. Onneksi pelissä aseiden käyttö taisteluun on muutenkin aika tarpeetonta.
Vaikka Wallacea ei pääse ohjaamaan, on häntä silti suojeltava sillä viholliset käyvät myös hänen kimppuunsa. Tosin itselleni tälläisiä tilanteita tuli harvoin. Useimmiten Wallace odottaa kiltisti paikoillaan, kun pelaaja käy jostain korkealta aktivoimassa hissin, jolla myös vähemmän notkea hahmo pääsee korkeuksiin.
Pelin musiikki ansaitsee kiitosta, mutta se onkin lainattu suoraan Julian Nottin alkuperäisistä kappaleista. Silti ja juuri siksi se on juuri niin sopivaa peliin. Alkuperäisen teeman tunnistaa jokainen joskus elokuvia nähnyt. Muuten musiikki pysyy sopivasti taustalla kiinnittämättä liikaksi huomiota osakseen. Äänimaailma on sekin mukavasti, joskin suppeasti, toteutettu. Ne äänet, joita pelistä löytyy, ovat ihan mukavaa jälkeä. Pelistä tosin puuttuu tuki Dolby Digitalille, mikä on nykypäivänä selkeä miinus. Wallacen ääninäyttelystä vastaa Peter Sallis, joka on toiminut Wallacen äänenä sarjan alusta saakka ja täten lopputulos onkin erinomainen. Kokonaisuudessaan äänipuolella lisenssiä onkin vaalittu hienosti.
Bonuksia jaellaan karsaasti. Pelissä saa avattua mm. pätkiä elokuvasta Väärät housut, jotka tuovatkin mieleen hyviä muistoja ja ajavat hankkimaan Wallace & Gromit -filmejä kesän ratoksi. Tässä pelissä sentään bonusten laatu korvaa määrän.
Lisenssi kunnossa, mutta…
Wallace & Gromit in Project Zoo jättää hieman kaksijakoisen tunteen. Toisaalta peli on tuotettu hyvin lisenssiä kunnioittaen, mutta toisaalta peli ei ole muuta kuin keskitason tasohyppely. Xboxin suppeassa tasohyppelytarjonnassa pelistä saattaa kuitenkin olla iloa etenkin genren faneille. Myös Wallace & Gromitin ystäville peliä on jokseenkin helppo suositella ainakin alekorista, mutta kannattaa varautua toistavaan pelattavuuteen ja kenttiin, joiden läpäiseminen alun jälkeen alkaa maistua puulta. Aivan nuorimmille peliä en lähde suosittelemaan, koska pelistä saa eniten iloa irti silloin, kun ymmärtää edes jotain lähinnä Wallacen peribrittiläisistä jutuista.
