Kerran elämässä viiden minuutin hommaan tarvittavaksi laitteeksi kolmos-pleikkariin soveltuva muistikorttiadapteri on kyllä röyhkeän hintainen. Paikallisen pelikaupan ryöstöhinnoittelulla kakskytviis euroa tarvikeadapterista, joka ei edes suostunut leikkimään PSone-tarvikekortin kanssa (kopioin tallennukset PS2-kortin kautta, vink vink) tuntuu vähän jyrkältä.
Mutta on tässä jotain haikeaakin.
Syy muistikorttiadapterin tarpeeseen ilmaantui puolivahingossa, kun kaverini ilmaisi halukkuutensa ostaa kakkos-pleikkari pois hoteistani. Pelit kyllä pyörivät kolmosen täysrasvaisessa orggisversiossa, mutta todisteet tuskalla tahkotuista pelitunneista täytyi vielä siirrellä. Paikallisen pelikaupan myyjä tokaisi ohimennen puhelimeen adapterinostoreissulla, että kakkos-pleikkarin odotettu elinikä on vajaa kaksi vuotta.
Sydäntä vihlaisi, kun laskin omalle koneelleni iäksi hiukan yli seitsämän vuotta, ja nyt sen olisi aika vaihtaa vielä kotia. Kone on toisaalta päässyt helpolla, mutta on se myös kokenut kaikenlaista. XShava paiskasi sen lattialle eräässä miitissä vuosia sitten ja loputkin takuusta lähti purettaessa vehje tuuletinanalyysiä varten. Sony taasen ei koskaan tunnustanut koneen rekisteröintiä, ilmeisesti britteihin viittaavan mallinumeron takia, joka taas johtui silloisen pelidiilerin narujenvetelystä koneiden alkupulassa.
Nyt ensimmäisen ihkaoman konsolini pitäisi lähteä jatkamaan viihdytysuraa toiseen kotiin. Päätös hankkia PS2 kypsyi suunilleen samoihin aikoihin kuin Sony pyöritteli legendaksi noussutta PS1:n "Double Life" -joulumainosta. Monet noista sanoista jutuista pätevät myös PlayStation 2:hteen, huolimatta siitä miten erinomainen kone PS3 itseasiassa on. Se erinomaisuus on kuitenkin osin suvun ansiota.
Terve ja kiitos kaloista! Mutta törkeä hinta adapterista, rkele.
