Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

KFC: Alussa oli suo, konsoli ja Jore

Vuonna 2000 Internet oli varsin erilanen paikka. Modeemit lauloivat kesäyössä, selaimet olivat päältäladattavia eikä tietokoneissa ollut sähköstarttia. Noin suurin piirtein. Google ei ollut de facto, IRC-Galleria odotti keksimistään ja Saunalahti oli vielä Saunalahti ensimmäistä kertaa. Kesyttämättömän erämaan keskellä Jore pyyhki hikeä otsaltaan raivatessaan tilaa omalle sivustolleen Geocitiesin kauppalan laitamilta.

Tällä kertaa KonsoliFIN Chronicles käsittelee yleisön pyynnöstä (huolimatta) nimenomaan PS2FINin syntyä.

Alun pohjustuksen tarkoituksena oli muistuttaa siitä, miten varsinkin oikean tiedon ja kunnollisten keskustelupalstojen löytäminen oli PlayStation 2 julkisteluhuuman aikoihin erilaista kuin nykyisin. Hakukoneiden hiljalleen osoitellessa Geocitiesin ilmaistilassa majailevaan PS2FIN-sivustoon alkoivat kuitenkin (ki)innostuneet kerääntyä yhteisen pöydän äärelle.

Sivuston mottona oli alusta asti "Kaikki uudesta Pleikkarista. Suomeksi.", joka kertoo pähkinänkuoressa sen tavoitteista. Koneen Suomen julkaisun lähestyessä keskustelun tahti tietysti kiihtyi entisestään, joten foorumilla kunnostautuneita nimimerkkejä alettiin värvätä ylläpidoksi.

Legendaarisen "Älä osta mitään" -päivälle osuneen julkaisun jälkeen alkoi myös oma haparoiva sisällöntuotanto, kun ylläpito alkoi kirjoittaa ylös mielipiteitään ensimmäisistä peleistä. Koneita ei alkuvaiheessa riittänyt kaikille saatavuudesta ja hinnasta johtuen, mutta mielenkiintoa riitti.

PS2FIN muutti lopulta ensimmäiseen kunnolliseen sivutilaansa ja samalla saitti sai 'pallologo'-ulkoasunsa (oikea ylänurkka). Hiljalleen alettiin uudistaa saitin tekniikkaa kohti helpompaa ylläpidettävyyttä, haalia ensimmäisiä mainetta rakentavia jymyjuttuja (Metal Gear Solid 2 demokokeilu ensimmäisten joukossa Suomessa tulee mieleen, vaikka nykyisin hävettää) ja olla yhteydessä muiden konsolien johtavien indie-sivustojen kanssa.

Keskustelufoorumina oli vapaasti suomennettu YaBB, joka tosin hajosi loppuaikoina pari kertaa päivässä, mutta oli myös ladamaisen helppo korjata. Haastetta tarjottiin niin kaupalliselta (Peliasema, CoreOnline) kuin harrastelijapuoleltakin (valitettavasti en muista nimiä). Haasteisiin vastattiin nostamalla tasoa ja tiivistämällä yhteistyötä muiden konsolisivujen kanssa.

Joren aragornmaiset visiot liittoutumisen eduista alkoivat pian paistaa konsolisodan ja fanipoikailun läpi. Nykyisen PlayStationFINin isänä toiminut PS2FIN lähti siis harrastelijoiden halusta tuoda kaikki tulevan ja myöhemmin uuden konsolin suomenkielinen sisältö samoihin kansiin. Yritämme saada myös muiden KonsoliFINin alkuperäisten perustajien ajatuksia mukaan. Lisäkysymykset sivuston menneisyydestä ovat niin ikään tervetulleita.

Kirjaudu kommentoidaksesi