Olen Pleikkari-fanipoika Jumalan tahdosta (huolimatta). Se lienee kaikille selvää. Siitä huolimatta olen aina pyrkinyt objektiivisuuteen ja ymmärtämään myös toisten näkemyksiä.
Vuodesta 1997 vuoteen 2008 en omistanut mitään muita kuin Sonyn konsoleita; PS1 vaihtui kesällä 2001 PS2:een, PSP:n ostin Euroopan launchipäivän aamuna ja PS3:a olin ihan ensimmäisenä (ja ainoana) jonottamassa Kampin (silloisen) EB Gamesin oven takana. Melko lailla päivälleen vuosi PS3:n ostamisen jälkeen tein kuitenkin jotain ennenkuulumatonta: hommasin Xbox 360 Eliten. Periaatteessa se oli pelkkä myöhästynyt 30-vuotislahja vaimoltani, mutta todellisuudessa olin salaa haaveillut myös kilpailevan konsolin hankkimisesta jo pidemmän aikaa. Olihan sille ilmestynyt liuta himottavia pelejä ja Falcon-mallien myötä pahimmat luotettavuusongelmatkin olivat poissa.
Tässä muutaman kuluneen kuukauden aikana olen hiljalleen kerännyt listaa PS3:n ja X360:n hyvistä sekä huonoista puolista, ja nyt on lopultakin aika laittaa muistiinpanot jotakuinkin järkeviksi virkkeiksi. Huomautan kuitenkin vielä kerran, että vaikka olen vertailuissani pyrkinyt objektiviisuuteen, ei tietyissä asioissa voi välttyä henkilökohtaisilta mieltymyksiltä. Ja kun tämä on elämäni ensimmäinen blogientryni, tulette varmasti huomaamaan jaarittelua, finglismejä ja sen sellaista. Palaute onkin siis tervetullutta. Vaan pidemmittä puheitta mennään itse vertailuun...
Olohuoneen viihdekeskukset
Olen melkoinen musiikin ja videokuvan suurkuluttaja, ja mikä olisikaan sen parempaa kuin helppokäyttöinen laite, joka toistaisi kaiken mahdollisen maan ja taivaan väliltä. Ennen kuin joku ehtii huutaa "PC!" totean, että tietokone olohuoneessa ei ole vaihtoehto. PS3 ja X360 ovat kumpainenkin omalla tavallaan erinomaisia mediatoistimia, mutta kumpikaan ei ole likimainkaan täydellinen. Pleikkari on näppärämpi lokaalissa mediatoistossa, eli sen omalle kiintolevylle voi kopioida kuvia, musiikkia ja videoita oikeastaan melkein mistä vaan.
X360 ei anna laittaa kiintolevylleen mitään muuta kuin musiikkia CD-levyiltä, ja siinäkään operaatiossa käyttäjällä ei ole säätövaraa. PS3 sen sijaan antaa valita niin käytettävän codecin (AAC, MP3 tai ATRAC) kuin bitratenkin. Sitä paitsi Pleikka rippaa CD-levyn keskimäärin noin 2 minuuttia boksia nopeammin ainakin, kun PS3:sta on valittuna 256 kbps:n AAC.
PS2 oli aikanaan ensimmäinen DVD-soittimeni ja toimikin virassaan hyvin PS3:n saapumiseen asti. DVD-toistossa konsolien välillä on jonkin verran eroja, vaa'an kallistuessa Pleikkarin suuntaan. PS3:n DVD-skaalaus (1080p:ksi asti HDMI:n kautta) vetää vertoja parhaimmille skaalaaville DVD-soittimille. Sen lisäksi tarjolla on useampia erilaisia kuvanparannusominaisuuksia esim. kohinan ja MPEG-artefaktien poistamiseksi. Mutta mikä melkeinpä tärkeintä, on Pleikkari DVD-toistossa varsin hiljainen, vaikka skaalauksen ollessa päällä tuulettimet jonkin verran nostavatkin kierroksiaan.
X360:n skaalaus ei ole ihan niin laadukasta, eikä tarjolla ole mitään kuvasäätöjä kuvasuhteen vaihtamisen ja zoomauksen lisäksi. Toisaalta X360 käynnistää DVD-katselun muutaman sekunnin nopeammin ja se osaa näyttää ääniraitojen tiedot yksityiskohtaisemmin. Eli missä PS3 ilmoittaa vain English molemmille raidoille, kertoo X360 audion olevan esimerkiksi English Dolby Digital tai English DTS. Yksityiskohtaisemmista tiedoista on hyötyä erityisesti silloin, kun samalla levyllä on useampi vaihtoehto samalle kielelle. Pikanttina yksityiskohtana X360 käynnistää DVD-toiston DVD-päävalikossa kaukosäätimen Play-näppäimestä, mutta Pleikkarin kaukosäätimellä sama ei onnistu.
Blu-ray-elokuvista sanon vain sen verran, että PS3 on hemmetin hyvä BD-soitin. Harmi vaan, kun Blu-ray-elokuvien hinnat ovat etenkin Suomessa jopa n. 30 euroa. Se on yksinkertaisesti ihan liikaa yhdestä elokuvasta. Formaattisodan ratkeamisen myötäkään BD-leffojen hinnat eivät ole muuttuneet miksikään. Toivon, että kyseessä on vain väliaikainen ilmiö, ja vuosien saatossa BD:t syrjäyttävät leffahyllyssäni DVD:t lähes kokonaan.
X360:lle HD-sisältöä saisi HD DVD -elokuvien muodossa. Niiden hinta on painunut jopa muutamaan euroon, mikä kuulostaa varsin siedettävältä. En siltikään ole rohjennut yhtään HD DVD -lättyä ostaa. Jos HD DVD -asemasta aika jättää, voi uutta olla vaikea löytää tilalle. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että leffakäyttöä ajatellen Blu-ray-asema oli oikea valinta PS3:een. Kuinka hyvin vain kaksinkertaisella nopeudella toimiva BD-asema soveltuu pelaamiseen, sitä käsittelen tuonnempana.
Langatonta mediajakoa
Mediajako-ominaisuuksissa X360:llä on selvä yliote. Vaikka n. 80 euron hintaisen WLAN-sovittimen osto kirpaisikin, toimii musiikin ja videoiden striimaus Macilta boksille paljon paremmin kuin Pleikalle. Otetaan esimerkiksi iTunes-musiikkikirjasto: kappaleen vaihto X360:llä tapahtuu välittömästi, kun PS3:lla se vie 7-15 (!) sekuntia. Eikä hitaus rajoitu vain tuohon. Boksilla useamman tuhannen biisin listan päästä päähän kelaaminen vei n. puoli minuuttia. Pleikkarilla lopetin kahden minuutin jälkeen, koska olin vasta C-kirjaimessa menossa...
Musiikkia kuunnellessa on joskus kiva laittaa biitin tahtiin sykkivä visualisointi. PS3:lla erilaisia visualisointivaihtoehtoja on periaatteessa kolme, mutta ne ovat kaikki pidemmän päälle melko tylsiä. Sen sijaan X360:n psykedeelisesti värejä vilkuttava ja jatkuvasti muotoaan muuttava silmäkarkki on todella miellyttävä. Olisin valmis vaikka maksamaan muutaman hassun euron, jos Pleikkarille saisi Winampista tutun Milkdrop-pluginin.
HD-videoiden striimauskin on Pleikkarilla yhtä tuskaa, koska bittivirta ei vaan liiku riittävän nopeasti. Ongelman voi kiertää kopioimalla tiedosto(t) verkon yli PS3:n sisäiselle kiintolevylle, mutta siihen kuluu aina jonkin verran aikaa. Boksille HD-videotkin tulevat Maciltä lennossa sulavasti ja pientä nykimistä tapahtuu vain harvakseltaan. En osaa selittää eroa muulla kuin Pleikan kehnommalla WLAN-vastaanottimella. Langallista yhteyttä käytettäessä myös Sonyn tuote hanskaa mediajaon viipeettä.
Codec-tuessa on myös jonkin verran eroa. X360 tuntuu toistavan kiltisti käytännössä kaikki DivX/XviD-videot, mitä sille keksii tarjota. Pleikkari nirsoilee, jos pakkauksessa on käytetty DivX/XviD:n hieman erikoisempia pakkausvaihtoehtoja taikka "outoja" frame rateja. PS3 ei myöskään tue WMA/WMV:n vanhempia versioita eikä WMA9 Pro -codecia. Viimeksi mainittua käytetään nykyään suhteellisen paljon HD-wmv-tiedostoissa. Sen sijaan PS3:lla voi toistaa 5.1-ääniraidalla olevia h.264-videoita, kun boksi tukee h.264:n kanssa pelkkää stereoääntä.
Valokuvia ja aseman suhinaa
Digivalokuvia on kiva katsoa HD-telkkarin ruudulta, ja PS3 tarjoaa siihen X360:tä paremmat mahdollisuudet muistikorttilukijoiden ja monipuolisempien esitystapavaihtoehtojensa puolesta. 40 gigan PS3-mallista muistikorttilukijat on kylläkin jo poistettu, joten käytännön ero jää melko vähäiseksi. Pleikkarin kasvot kuvista tunnistava slideshow-tila on silti vekkuli, samoin kuin "näkymättömän käden" viskomat paperikuvilta näyttävät kuvat negatiiveineen päivineen. Boksilla kuvat katsellaan jäyhän asiallisesti ilman mitään kikkailuja.
Vaikka Elitessäni onkin hiljaisimmasta päästä oleva BenQ:n valmistama DVD-asema, pitää se silti melkoista suhinaa. Pleikkarin BD-asema on lähes äänetön, pyörittipä se sitten millaista levyä tahansa. Toisaalta PS3:n tuuletin on alkanut pitää yhä kovempaa huutoa viime kuukausina. Syytän tästä osittain itseäni; lähes vuoden 24/7 päällä ollut Folding@Home lienee aiheuttanut pölyn kerääntymistä tuulettimen lapoihin. Uudessa TV-tasossa PS3 on sitä paitsi lasioven takana, joten ilmanvaihtokaan ei ole optimaalinen.
Vaan siinäpä ensimmäisen osan anti. Lisää tarinaa jo heti huomenna toisen osan merkeissä. Silloin käsittelyssä konsolien kauppapaikat sekä verkko-ominaisuudet. Pysykää vireessä. PS. Vaikka kirjoitan Pleikkarin isolla ja boksin pienellä alkukirjaimella, se ei ole edes alitajuinen kannanotto. Mielestäni Boksi vaan näyttää hemmetin tyhmältä sanalta.
