Seitsemäs Harry Potter -elokuva sai ensi-iltansa 17.11.2010, ja samaan hengenvetoon julkaistiin tuttuun tapaan myös elokuvan nimeä kantava peli. Pelkkä Harry Potterin nimi paketin kyljessä takaa varmasti jonkinlaiset myynnit, mutta pelikokemusta ajatellen kyseessä on samanlainen lisenssipeli kuin niin moni muu aikaisemminkin – huterasti kyhätty rahastus sarjan faneja silmällä pitäen.
Pakomatkalla
Harrylla, Ronilla ja Hermionella ei mene hyvin. Voldemort on ottanut velhojen maailman komentoonsa ja kolmikko joutuu lähtemään pakomatkalle. Ainoa keino kukistaa pimeyden ruhtinas on löytää tämän pirstoutuneen sielun palaset ja tuhota ne. Sielun palaset ovat kätkettynä Voldemortille tärkeisiin esineisiin, eikä niiden etsiminen ole helppo tehtävä. Velhonuorukaiset joutuvat piileskelemään metsissä kaukana sivistyksestä, jotteivät vahingossakaan törmäisi kuolonsyöjiin, Voldemortin tärkeimpiin tukijoihin. Pakomatka koettelee aikuisuuden kynnyksellä tasapainottelevia sankareita niin henkisesti kuin fyysisestikin, eikä riidoilta tai muilta vastoinkäymisiltä vältytä.
Seitsemäs ja näillä näkymin viimeinen Harry Potter -kirja: Harry Potter and the Deathly Hallows, tai tuttavallisemmin Harry Potter ja kuoleman varjelukset, on teemaltaan sarjan synkin. Mielenkiintoisesta tarinasta huolimatta uusin Harry Potter -peli ei onnistu saavuttamaan lähellekään samaa tunnelmaa kuin kirjailija J.K. Rowling kirjoissaan.
Lisenssipeli, miksi et onnistu?
Päällisin puolin katsottuna kaiken pitäisi olla kunnossa. Ensimmäisen ja kolmannen persoonan toimintaa yhdistelevä Harry Potter and the Deathly Hallows part 1 on nopealla vilkaisulla kuin mikä tahansa toimintapeli. Aseiden ja luotien tilalle on vain vaihdettu taikasauvat ja loitsut. Pelin aikana Harry ansaitsee kokemuspisteitä ja tason noustessa käyttöön avautuu uusia loitsuja. Harry osaa hakea suojaa esteiden takaa vasemman liipaisimen hoitaessa tähtäämisen, oikea taikomisen. Peli tuntuu mukavan vauhdikkaalta ja ennen kaikkea uudistuneelta Harry Potter -peliltä. Valitettavasti pelin puutteet nostavat päätään turhan useasti.
Suurin ongelma on se, ettei tarinankerronta yllä lähdemateriaalin ansaitsemalla tasolle. Ilman Harry Potter -maailman aikaisempaa tuntemusta tarinasta saa tuskin mitään tolkkua. Asioita, henkilöitä tai termejä ei turhaan selitellä, vaan koko homma juostaan läpi salamannopeasti. Jopa näin kirjan lukeneelle ja elokuvan katsoneelle juonenkäänteiden seuraaminen oli paikoin varsin tuskallista. Samalla kun juoni jää järkyttävän sekavaksi, mukaan on lisätty pakollisia sivutehtäviä. Tämä on outo ratkaisu, sillä tarjolla olevasta materiaalista olisi saanut täysimittaisen pelin ilman turhia kokonaisuutta rikkovia välietappeja. Miksi Harry Potter joutuu yhtäkkiä pelastautumaan lohikäärmeen vartioimasta luolasta? Miksi Harryn pitää pelastaa joukko pulaan joutuneita velhoja ministeriön vankityrmistä? Kysymyksiin ei vastata, mutta sivutehtävät on pakko tehdä ennen kuin tarinassa pääsee eteenpäin. Pahinta on se, että sivutehtävien suunnittelussa on laiskoteltu. Samat tarinasta tutut ympäristöt löytyvät sivutehtävistä ilman minkäänlaisia muutoksia. Vielä kaiken lisäksi niin, että usein sivutehtävä suoritetaan kyseisissä maisemissa ennen kuin sinne edes varsinaisessa tarinassa ehditään.
Juonen seuraamisen ohella keskitytään olan takaa kuvattuun toimintaan. Kamera aiheuttaa ajoittain harmaita hiuksia ja muutakin hiottavaa löytyy. Harry hakee suojaa esteiden takaa ja loitsii vihollisia kumoon tähtäyksen avittamana. Erilaisia loitsuja on tarjolla kymmenen kappaletta ja ne poikkeavat toisistaan kiitettävästi. Mukana on elokuvista ja kirjoista tuttuja taikoja kuten esimerkiksi kangistusloitsu, tainnutusloitsu ja levitointiloitsu. Valitettavasti toiminta muuttuu nopeasti puuduttavaksi loputtomien vihollislaumojen nujertamiseksi. Taistelussa pärjää helposti vain muutamalla loitsulla, eikä suojan käyttö ole millään tavalla pakollista tai edes kannattavaa. Vaikeimmallakin tasolla Harry kestää osumaa yllättävän paljon ja viholliset kaatuvat tarkoin valituilla loitsuilla helposti. Velhojen maailmalle ominaisesti vihollisia ilmestyy Harryn eteen ja taakse, eikä hivenen kankea ja samalla poukkoileva kamera ainakaan helpota tähtäämistä.
Toimintaa rytmitetään hiiviskelyosuuksilla, joissa Harryn pitää kerätä tietoa tai päästä huomaamattomasti vainoojiensa ohi. Apunaan Harrylla on näkymättömyysviitta. Viittaa käyttäessä kuvakulma vaihtuu ensimmäiseen persoonaan, mikä tuo peliin kovasti kaivattua vaihtelua. Kankea ohjaus on tosin näissäkin kohtauksissa edelleen läsnä.
Tarinan lisäksi tarjolla on myös haastetila, jossa velhon taitojaan voi mitata erilaisissa tehtävissä. Yksinpelin tapaan haasteet koostuvat hiiviskelystä ja vihollisten kurittamisesta loitsujen voimin. Tehtävät pisteytetään tähtien avulla ja tuloksia voi verrata muiden pelaajien kanssa. Xbox 360 -versioon on myös lisätty tukku Kinect-lisälaitetta tukevia tehtäviä, joita voi pelata yksin tai kaverin kanssa. Valitettavasti ominaisuus tuntuu vain päälle liimatulta viime hetken lisäykseltä. Heikko liikkeentunnistus tukee tätä teoriaa. Peli ei reagoi liikkeisiin välillä ollenkaan ja välillä taikominen onnistuu vaikka käsien asento on aivan eri kuin mitä on opastettu.
Vain sarjan faneille
Sankarikolmikon matka vie synkän harmaista kaupunkimaisemista vehreisiin metsiin. Maisemien vaihtelujen tapaan myös audiovisuaalinen anti on ailahtelevaa. Kaupungin korttelit ja kaduille pysäköidyt autot ovat kuin viivain kädessä piirrettyjä pökkelöitä, kun taas aamuauringossa tai pahaenteisessä sumussa kylpevät metsät ovat paikoin erittäin komeaa katseltavaa. Sama vaihtelevuus pätee henkilöhahmoihin. Vaatteet lepattavat ja rypistyvät näyttävästi, mutta kasvojen animointi on surkeasti toteutettu. Lisäksi Oscarien arvoisia näyttelijäsuorituksia on turha odottaa, sillä ääninäyttelyssä on paljon petrattavaa. Puheen synkronisointi suun liikkeiden kanssa on pahasti pielessä, eikä itseään toistavat huudahdukset taistelun tiimellyksessä lämmitä yhtään sen enempää.
On pelissä toki puolensakin. Kiitos lisensoinnin, jokainen velhonalku pääsee kokemaan taistelun Voldemortia ja tämän kätyreitä vastaan. Surullinen tosiasia vaan on se, että Harry Potter and the Deathly Hallows part 1:n ongelmat ovat vahvasti esillä läpi pelin. Tällaisenaan käsissä on seikkailu, jonka virheiden sivuuttamisessa onnistuvat vain kaikkein kovimmat Harry Potter -fanit.
